Moni varmaan kokee omaavansa pitkäjänteisyyttä. On vaikkapa haettu opiskelemaan, suoritettu opinnot loppuun asti ja saatu opintoja vastaava työpaikka.
Mutta pääaineen ja työpaikan on saanut valita itse. Ehkäpä oma ykkösvalinta on jäänyt toteutumatta, mutta jos kemia ei kerta kaikkiaan kiinnosta niin ongelman on voinut kiertää valitsemalla jotain muuta.
Väitän, että pitkäjänteisyys tippuu, kun mennään oman uran ja sitä kautta oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Yleisesti ottaen suomalaiset eivät suoriudu kovinkaan hyvin päätyön ulkopuolella olevissa pitkäjänteisyyttä vaativissa asioissa.
Näistä esimerkkejä ovat vaikkapa liikkuminen suositusten mukaisesti. Lisää esimerkkejä saa vaikkapa pitkäjänteisestä sijoittamisesta tai lasten teosta. Paperilla tarkastellen tulokset voisivat olla merkittävästi paremmatkin.
Tässä seitsemän spekulatiivista syytä laihoihin tuloksiin niin liikunnassa kuin sijoittamisessakin.
1) Pitkäjänteistä tavoitetta ei ole
On hiukan ristiriitaista, että moni osakesijoittaja puhuu vapaudesta ja taloudellisesta riippumattomuudesta samalla kun suomalaisen mediaanisalkun koko on 4200 euroa. Alle 5000 euron salkusta kun on vielä aika lailla matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen.
Mutta ehkä osakesijoittajissa on paljon yksilöitä, joita ei sijoittaminen oikeasti kiinnosta.
Yksittäinen osake on saatu perintönä tai ostettu hetken mielijohteesta, ja sitten osake on vain jäänyt olemaan ja nämä sitten painavat mediaanihavainnon suomalaisen salkun suuruudesta alas.
Vastaavasti suurta osaa kansasta ei ehkä liikuntasuositukset kiinnosta, tai ehkä he eivät ole niiden koko olemassaolosta koskaan kuulleetkaan.
Käänteisesti tilanne tarkoittaisi sitä, että keskiverrolle on helppo pärjätä. Ehkä ei olekaan niin vaikeaa saavuttaa pitkäjänteisiä tavoitteita, jos ne vaan haluaa itselleen asettaa.
2) Tavoite on väärä
Kuinka monen suomalaisen tavoite on oikeasti säästää ja sijoittaa pitkäjänteisesti?
Sijoitusten tuotot määräytyvät hyvinkin pitkälti sen perusteella, kuinka paljon säästää ja kuinka paljon omaisuudestaan altistaa hajautetulle osakeriskille. Kuitenkin vain 23 prosentilla suomalaisista osakesijoittajissa pitää salkussaan vähintään viittä osaketta.
Onko tavoitteena sittenkin ”löytää voittajaosake” tai maailman paras rahasto ja lyödä indeksi, sen sijaan että pitkäjänteisesti tavoiteltaisiin taloudellista liikkumavaraa.
Entä kuinka monella suomalaisella on tavoitteena liikkua suositusten mukaan? Eikö yleisempi tavoite ole olla hyvä yhdessä lajissa, saada golfin tasoitus putoamaan, keskittyä kasvattamaan lihaksia tai juosta joku matka johonkin aikaan? Kuinka moni meistä oikeasti liikkuu terveys ja jaksamisen lisääminen edellä ja asettaa harjoituksensa sen mukaan?
3) Kiire ja maltin puute
Kaikki mulle heti -mentaliteetissa ei välttämättä ole tilaa progressiivisen harjoittelun tai korkoa korolle -ilmiön tuomille hyödyille.
Hätäisyyden reunaehdoilla ei välttämättä kannata yrittää ollenkaan. Tehdään yksi lenkki, lasketaan kuinka paljon se kuluttaa kaloreita, ja koska se on liian vähän, niin mitä sitä kasvattamaan. Vähennetään ennemmin syömistä.
Vastaavasti voidaan laskea reaalituotot viidenkymmenen euron säästölle ja todeta, että sijoittaminen on järkevää vain silloin, jos on jo ennestään aivan tajuton määrä ylimääräistä valuuttaa. Lyhyt aikajänne on oiva tekosyy olla yrittämättä.
4) Oikopolut
Kaikki mulle heti -mentaliteetin toinen vaihtoehtoinen ratkaisu on lähteä liikkeelle raivon kautta. Kun malttia progressiiviseen harjoitteluun ole, niin lähdetään tavoittelemaan pikavoittoja päättäväisyyden voimalla.
Jos tavoitteena on laihtua juoksemalla, lähdetään heti hakemaan huiman pitkiä lenkkejä. Pitkillä lenkeillähän niitä kaloreita palaa.
Kun uuden harrastuksen aloittaa juoksemalla kovaa ja pitkään, niin paikat menevät rikki eikä kokemuskaan ole kiva. Seuraavaksi voidaankin sitten todeta, että liikunta ei ”vain sovi minulle”. Tämä on sinänsä harmillista, koska hätäisen epäonnistumisen kokemus nostaa kynnystä yrittää aidosti toisella kertaa.
Kun hätäisyydelle on olemassa markkinat, niin niitä myös hyödynnetään. Näin on niin liikunnassa kuin sijoittamisessakin. Liikunnan puolelta löytyy ”Kuukaudessa viisi kiloa veks” tai ”kahden viikon rantakunto-ohjelma” -tyyppisiä ratkaisuja. Sijoittamisen maailmasta löytyy strukturoituja tuotteita ja hätäiseen rikastumiseen uhkapelejä sekä lottoa.
Valitettavasti suomalainen ennemmin valitsee sen rahat vievän uhkapelin, kuin sen rahaa tuovan sijoittamisen.
5) Takaiskut
Takaiskuissa on mukana onnen komponentti ja siksi niihin on helppo langeta.
Kun Kalevi Kerverssonin lupaavasti alkanut juoksuharrastus tyssää juoksijanpolveen, niin voi aina syyttää huonoa onnea. Huono tuuri siinä on käynytkin. Ja sitten kun juoksu tuntuu muutenkin raskaalta niin se harrastus voi pian loppua siihen. Ei se homma oikein etenekään erinäisten vammojen takia.
Mutta olisiko vammaa tullut monipuolisella liikunnalla, jossa itse juoksua olisi ollut alkuun vain kerran viikossa? Mitä jos lihaksistoa olisi vahvistanut punttisalin kautta? Olisiko tullut tunne homman etenemisestä, jos lähtöriman olisi asettanut niin alas, että siitä pystyy parantamaan helposti kehoaan vaarantamatta?
Vastaavasti suomalainen osakesijoittaja ostaa tyypillisesti yhden osakkeen. Nyt jos se salkussa oleva Teslan osake tuottaa persnettoa ja sijoitusharrastus jää pöytälaatikkoon kymmeniksi vuosiksi, niin onko vika lopulta oikeasti huonossa tuurissa? Vai oliko ongelma sittenkin väärissä tavoitteissa ja liian kovassa kiireessä?
6) Väärät uskomukset
Jälkeenpäin on helppo löytää syitä siihen miksi jokin asia ei mennyt maaliin asti. Jälkeenpäin on helppo rakentaa uskottava argumentti siitä miten pitkäjänteisessä tavoitteessa olisi tullut edetä. Jälkeenpäin on myös helppo todeta, että ”täältä olisi löytynyt oikeat neuvot, miksi et noudattanut niitä?”.
Vastaus voisi olla se, että kun tarjolla oli se kymmenen muutakin neuvoa: ”no pain, no gain”, ”sijoittamisessa pärjää tiedolla”, ”mitä enemmän opiskelen ja mitä enemmän laitan energiaa sijoituspäätöksilleni, sen paremmat tuotot”, ”viikko on hyvä aika liikuntasuoritteesta palautumiseen”.
Käsitellään näistä vain tuo ”no pain, no gain”, koska intuitiivisesti siihen on vaikea uskoa.
Oikeanmittainen peruskuntolenkki ei tunnu pahalta. Suorituksen aikana ei tunnu pahalta, eikä suorituksen jälkeen tunnu pahalta. Lihaksiinkaan ei satu ennen eikä jälkeen ja kokemus on hyvin erilainen kuin vaikkapa peruskoulun Cooper-testin jälkeen.
Vastaavasti voi olla vaikea hyväksyä, että rahoitusteorian mukaisesti osakkeiden valintaan ei ole pakko käyttää aikaa. Lähtökohtaisesti tunnuslukujen opiskelusta tai osavuotiskatsausten seuraamisesta ei ole hyötyä, eikä siitä saa palkkaa parempien tuottojen muodossa.
Päinvastoin näpertely voi estää näkemästä metsää puilta. Voittajaosaketta metsästäessä unohtuvat ne tärkeät asiat, joilla oikeasti on merkitystä tuottojen kannalta: hajauttaminen sen monissa eri muodoissa, pitkäjänteinen säästäminen, kirjallinen sijoitussuunnitelma, ja tuottoa tuovan järkevän riskitason säätäminen optimaaliselle tasolleen.
7) Työ ja perhe
Jos aina asettaa uran ykköseksi tai jos kotona on pieniä lapsia, niin ei yksinkertaisesti ole aikaa, energiaa tai päänsisäistä kaistaa asettaa ja toteuttaa muita tavoitteita.
Joissakin tapauksissa muut pitkäjänteiset tavoitteet on pakko siirtää myöhempään elämänvaiheeseen, mutta kyse voi myös olla kyvystä kieltäytyä.
Kieltäytyminen tuntuu ikävältä ja on pelottavaa. Meitä pyydetään jatkuvasti osallistumaan kaiken maailman kissanristiäisiin ja kantamaan kortemme kekoon ja haluammehan miellyttää muita. Mutta jos ei osaa sanoa ei, menettää käytännössä mahdollisuuden sanoa kyllä niille asioille, jotka ovat oikeasti itselle tärkeitä.
Tässä kolmen artikkelin minisarjassa kirjoittaja tekee sijoitusmaailman periaatteita hyödyntävän omaan subjektiiviseen kokemukseen perustuvan kunto-ohjelman ilman minkäänlaista liikunta-alan koulutusta. Sarjan toisessa osassa tullaan spekuloimaan sillä miksi ohjelma ei toimi. Kun meillä on tiedossa ne isot linjat siitä, miten pitäisi liikkua tai miten pitäisi sijoittaa, niin mikä siinä oikein on, ettei siinä kuitenkaan onnistuta? Tässä artikkelissa esitetyt syyt eivät perustu tieteeseen, vaan ovat lähinnä mielipiteitä. Mitä mieltä sinä olet? Onko edes järkevää ajatella, että elämässä tulisi olla mitään muita tavoitteita kuin päätyö ja perhe?
