Analyytikko suitsuttaa: eQ:n menestys nykyjohdon alaisuudessa hakee vertaistaan

Finanssikonserni eQ:n viime vuosien menestystarina on ollut häikäisevä.

Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén muistuttaa Twitterissä, millainen huikea menestystarina finanssikonserni eQ on viime vuosina ollut.

”eQ:n markkina-arvo ylittänyt 400meur. Träkki nykyjohdon alaisuudestaan hakee vertaistaan. Osakkeen kokonaistuotossa ~1500%) taitaa vain Revenio olla edellä Suomessa. Yllättävän vähälle huomiolle jäänyt tämä helmi sijoituspiireissä”, Vilén hehkuttaa.

eQ-konserni on kotimainen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. Konsernin emoyhtiön eQ Oyj:n osake on listattuna NASDAQ Helsingissä. Konsernissa työskentelee yhteensä noin 90 rahoitusalan ammattilaista.

Viime vuodet ovat olleet tälle finanssikonsernille yhtä juhlaa.

”eQ-konsernin 12 kuukauden rullaava liikevoitto on kasvanut jo 21 peräkkäisen vuosineljänneksen ajan”, eQ hehkutti kuluvan vuoden puolivuotiskatsauksessaan. Maaliskuun lopussa vuonna 2014 yhtiön rullaava 12 kuukauden liikevoitto oli 3,7 miljoonaa euroa, kun se tämän vuoden kesäkuun lopussa oli noussut jo lähes 24 miljoonaan euroon.

Kova kasvu on näkynyt tietenkin myös osakekurssissa. Viidessä vuodessa yhtiön osakekurssi on kivunnut lähes 230 prosenttia, kun Helsingin pörssi on samana aikana noussut vain 28 prosenttia.

Pitkäaikainen sijoittaja on saanut kurssinousun päälle vielä osingot, jotka ovat olleet anteliaat. Kolmen viime vuoden osinkotuotto on vaihdellut 4,3 – 6,2 prosentin välillä.

eQ:n toimitusjohtaja Janne Larma kertoi puolivuotiskatsauksessa konsernin tuloskehityksen jatkuneen erinomaisena.

”Konsernin nettoliikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla 12% ollen 22,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto vastaavana aikana 15% ollen 11,0 miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto on kasvanut 21 peräkkäisenä vuosineljänneksenä. Konsernin tulos nousi 17% 8,8 miljoonaan euroon”, Larma totesi.

Tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä eQ Varainhoito teki kautta aikojen parhaan vuosineljännestuloksen. Larman mukaan alkuvuoden pörssituotot ovat olleet erittäin hyvät, maailmanindeksi nousi 18,1 prosenttia. Korot ovat laskeneet alkuvuoden aikana kautta linjan ja siksi myös korkosijoitukset tarjosivat hyviä tuottoja.

Miksi eQ on sitten näin kovan luokan menestystarina?

Vilén arvioi viime elokuussa, että eQ:n toimialan trendit, kuten kasvava kiinnostus vaihtoehtoisia omaisuusluokkia kohtaan sekä matalana jatkuva korkotaso tukevat kiinteistö- ja private equity -rahastojen myyntiä myös pidemmällä aikavälillä. Lisäksi yhtiön kulutehokkuus tulee myös säilymään erinomaisena.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Brexit-sopu syntyi – markkinat reagoivat maltillisesti

Seuraava artikkeli
Perustaja-toimitusjohtaja Netflix Reed Hastings suoratoistopalvelu tilausvideopalvelu

Viihdeteknologiayhtiö Netflix yllätti positiivisesti - osakekurssi pomppasi