Viimeisen 10 vuoden aikana olemme vähitellen siirtyneet keskuspankkikapitalismin aikaan. Sekä Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa keskuspankkien merkitys talouspolitiikassa ja finanssimarkkinoiden markkina-arvojen kehityksessä on ollut viime vuosina enemmän kuin merkittävä.
Sekä Yhdysvaltojen Fed että euroalueen EKP ovat elvyttäneet talouksia paitsi ennätyksen alhaisilla ohjauskoroilla, myös määrällisellä elvytyksellä ostamalla markkinoilta valtioiden velkakirjoja. Kesäkuussa 2016 Euroopan keskuspankki käynnisti myös yritysten velkakirjojen ostot
Eikä loppua ole näköpiirissä.
Viime heinäkuussa pitämässään korkokokouksessa Euroopan keskuspankki kertoi olevansa valmis ottamaan jälleen järeämmät rahapolitiikan keinot talouskasvun elvyttämiseksi.
Keskuspankit ovat siis nousseet yhä tärkeämmäksi toimijaksi maailmantaloudessa, ja monen mielestä keskuspankit ovat kannatelleen heikosta kasvusta kärsiviä teollisuusvaltioita.
Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri ja Harvardin yliopiston professori Lawrence Summers uskoo, että nykyinen nollakorkopolitiikka on kuitenkin tehotonta ja toimii kuin musta aukko, joka vetää puoleensa, mutta siitä on vaikea päästä irti.
Kotitalouksien vaurastuminen keskittyy
Tämä keskuspankkien uusi rooli jakaa kansan voittajiin ja häviäjiin. Voittajia ovat sijoittajat. Häviäjiä kaikki muut.
Miksi näin tapahtuu?
Kotitaloudet ovat vaurastuneet 10 vuoden aikana roimasti. Niiden varat ovat nouseet. Samalla velatkin ovat nousseet, mutta koska varat ovat nousseet velkoja enemmän, on kotitalouksien nettovarallisuus kasvanut.
Kuten arvata saattaa, tämä vaurastuminen ei ole jakautunut kansalaisten kesken tasaisesti. Suomen Pankin vanhempi ekonomistin Petri Mäki-Fräntin mukaan vuodesta 1988 varakkaimman prosentin osuus kotitalouksien kokonaisvarallisuudesta on kasvanut noin 6 prosenttiyksikköä. Puolet kotitalouksista omistaa vain vaivaiset kuusi prosenttia nettovarallisuudesta. Siis mitättömän vähän.
Miljonääreillä on hallussaan jo noin puolet koko maailman yksityisestä varallisuudesta. Suomessakin miljonäärit omistavat 38 prosenttia varallisuudesta.
Varallisuus siis keskittyy ja keskuspankit ovat keskittymisen katalysaattoreita. Keskuspankit ruokkivat rahapolitiikallaan tätä varallisuuden keskittymistä. Keskuspankit ovat ultrakevyellä rahapolitiikallaan painaneet korkotason ennätyksellisen alas ja ovat kvantitatiivisellä elvytyksellä ostaneet esimerkiksi valtiolainoja.
Yleensä tällainen ultrakevyt rahapolitiikka johtaa rahan arvon heikentymiseen ja inflaatioon. Nyt inflaatio on pysynyt kuitenkin aisoissa. Ainakin jos inflaatiota tarkastellaan esim. kuluttajahintaindeksin kehityksenä.
Kuluttajahintaindeksin ei pidä antaa kuitenkaan hämätä. Vaikka ruoan, vaatteiden tai elektroniikan hinnat eivät nouse, vaikuttaa löysä raha hintoihin.
Se vaikuttaa omaisuuserien hintoihin!
Löysä raha on omaisuuden kasautumisen katalyytti
Nyt tullaan asian ytimeen. Keskuspankkien löysä raha on nostanut asuntojen, pörssiosakkeiden ja valtiolainojen hintoja. Koska asunnot, osakkeet ja muut omaisuuserät ovat jakautuneet epätasaisesti väestön kesken, ovat keskuspankit auttaneet varakkaita vaurastumaan entisestään. Nämä ihmiset ovat voineet hyödyntää halvan rahan velkavipua varallisuutensa kasvattamisessa.
Yhä suurempi osa väestöstä ei kuitenkaan pysty keskuspankkien vipuvoimaa hyödyntämään. He eivät saa halpaa rahaa. Halpaa rahaa voivat hyödyntää ne, jotka saavat pankista lainaa. Ne jotka eivät saa, menettävät mahdollisuuden kasvattaa varallisuuttaan velkarahalla.
Itse asiassa keskupankkikapitalismi yhdessä kiihtyneen muuttoliikkeen kanssa on muodostanut osalle väestöstä ansan. Kuihtuvilla aluieilla asunnoilla ei ole markkina- eikä vakuusarvoa. Omistusasunnon hankkiminen sieltä, missä asuntojen arvot nousevat, on kuihtuvilla alueilla asuville omistusasunnon omistajille siten lähes mahdotonta.
Nuorilla ei ole taakkanaan omakotitaloa kuihtuvalla paikkakunnalla. He voivat muuttaa opintojen tai työn perässä kasvukeskuksiin. Moni nuori joutuu kuitenkin asumaan vuokralla kasvukeskuksissa.
Tilastokeskuksen mukaan nuorten ikäluokkien asuntokunnista yhä pienempi osuus asuu omistusasunnossa. 30-34 -vuotiaiden asuntokunnista enää alle puolet asui omistusasunnossa vuoden 2018 lopulla. Kymmenen vuotta sitten tällaisia asuntokuntia oli 58 prosenttia. Vastaavasti yhä useampi asuntokunta valitsee nykyään vuokralla asumisen. Vuokra-asuminen on yleistynyt erityisesti alle 40-vuotiaiden keskuudessa.
Siksi moni nuori ei ole hyötynyt keskuspankkikapitalismin varallisuusvoimasta.
Koska keskuspankkikapitalismi johtaa vaurauden yhä suurempaan epätasa-arvoon, syntyy kansallisvaltioille kannuste puuttua tähän varallisuuden jakautumiseen.
Kun valtiot voivat saada keskuspankkien valtakaudelle halpaa velkarahaa markkinoilta (myös keskuspankeilta), syntyy niille kyseenalainen kannuste ylläpitää alijäämäisiä budjetteja. Valtiot saattavat siis yrittää tasata varallisuuden uusjakoa julkisia menoja nostamalla. Siten alhainen korkotaso ja keskuspankit ruokkivat aktiivista velkavetoista finanssipolitiikkaa.
