
Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen on ilmoittanut yhtiön hallitukselle eroavansa yhtiön palveluksesta lokakuun alusta lukien. Malinen on toiminut tehtävässä vuodesta 2012 alkaen.
”Kun minut valittiin tähän tehtävään, sain omistajalta kolme tavoitetta: pitää Postin toiminta kannattavana, rakentaa uutta kasvua, jolla turvataan yhtiön tulevaisuus, sekä saattaa yhtiö pörssilistauskuntoon. Nämä kaikki tavoitteet on saavutettu. Kuluneisiin vuosiin on mahtunut kipeitä rakennemuutoksia, mutta myös onnistumisia ja rohkeaa uudistumista erittäin ammattitaitoisen henkilöstön avulla. Olen heille syvästi kiitollinen. Koen, että nyt on oikea hetki kiittää ja tehdä tilaa uudelle henkilölle yhtiön johdossa”, Heikki Malinen perustelee päätöstään.
Posti Groupin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola on pahoillaan Malisen henkilökohtaisesta päätöksestä.
”Postin hallituksen näkökulmasta Posti on ollut Heikin kaudella hyvin hoidettu yhtiö, joka on kehittynyt oikeaan suuntaan. Asettamamme tavoitteet on saavutettu. Taloudelliset tuloksemme ja uudistumisemme osoittavat, että Postin strategia on ollut oikea huomioiden postialan rajun murroksen”, Pohjola toteaa.
Postialalla on Suomessa tapahtunut valtavia muutoksia ja uudistuksia voimakkaan digitalisaatiokehityksen ja vapaan kilpailun vuoksi.
Malisen johdolla Posti on muuttunut perinteisestä kirjeiden ja lehtien jakajasta kohti kansainvälisen tason logistiikka- ja palveluyritystä. Postin strategian mukaan yhtiö keskittyy ydinliiketoimintoihinsa sekä kasvualueisiin: paketteihin, verkkokauppaan ja logistiikkaan. Tammi–kesäkuussa 2019 Postin liikevaihdosta jo yli 50 prosenttia tuli paketeista ja logistiikasta.
Malisen tehtävä valtion täysin omistamassa yrityksessä on ollut haastava. Malisen olisi pitänyt luotsata yhtiötä digitalisaatiosta johtuvan murroksen vaatimusten mukaiseksi yhtiöksi. Postista piti Malisen avulla tehdä pörssikelpoinen ja kannattava yhtiö.
Samalla kuitenkin valtio-omistaja toi toimitusjohtajalle päänvaivaa.
Malinen joutui julkisuudessa myrskyn silmään elokuun lopussa, kun Posti kertoi aikovansa siirtää noin 700 Postin paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnan työntekijää Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin. Muutoksessa työntekijöiden kiinteä palkka olisi pudonnut keskimäärin peräti 30 prosenttia. Eivätkä postilaisten palkat ilman pudotustakaan korkeat ole.
Yhtiön suunnittelemat saneeraustoimet ja palkanalennukset eivät kuitenkaan valtio-omistajalle kelvanneetkaan, vaan esimerkiksi omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) puuttui yhtiön suunnittelemiin palkkojen leikkauksiin. Myös pääministeri Antti Rinne puuttui Postin suunnitelmiin.
Malisen tehtävää ei helpottanut se, että hänen iso palkkansa ja muut etunsa nousivat uutisotsikoihin samalla kun johto yritti perustella Postin työntekijöiden jo ennestään pienten palkkojen leikkauksia. Toimitusjohtajale maksettu hulppea 30 000 euron golfosake ei näyttänyt julkisuuden paineiden alla hyvältä.
Malinen sai myös kritiikkiä viestintäpolitiikastaan, koska hän ei kertonut johtamansa yhtiön ongelmista medialle.
Posti Group Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 1.10. alkaen Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtajan DI Turkka Kuusiston. Kuusisto on toiminut johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016. Yhtiön hallitus on jo käynnistänyt uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin.