Ulkomaiset huippujohtajat: Tässä Suomen vetovoimatekijät ja haasteet

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kartoitti ulkomailta muuttaneiden huippujohtajien näkemyksiä siitä, millaista Suomessa on tehdä uraa ja asua.
kunnanjohtaja työura johtaja esimies liikemies kunnanjohtaja työura johtaja esimies liikemies

EK lähetti kyselyn noin 200 ulkomaalaistaustaiselle, vastuullisessa asemassa työskentelevälle yritysjohtajalle, jotka asuvat tällä hetkellä joko pysyvästi tai tilapäisesti Suomessa. Yritysjohtajat työskentelevät joko suomalaisessa tai ulkomaisessa yrityksessä. Kyselyyn vastasi 30.8. mennessä 55 kansainvälistä yritysjohtajaa.

Suomalaisten yritysten työkulttuuria ja vakaata toimintaympäristöä pidettiin kyselyssä Suomen vahvuutena. Vastanneista yritysjohtajista 56 prosenttia arvioi, että työkulttuuri ja positiivinen ilmapiiri ovat Suomen ehdoton vahvuus.

Harkitessaan Suomeen muuttoa tai tänne jäämistä yritysjohtajien vaakakupissa painaa korostetun paljon arjen sujuminen ja koko perheen viihtyminen. Peräti 60 prosenttia arvioi, että puolison vaikea työllistyminen on huomattava tai jonkinasteinen heikkous.

Myös vaikeasti avautuvat verkostot nähtiin haittana niin töissä kuin vapaa-ajalla. Kolmannes yritysjohtista kertoo kohdanneensa Suomeen muutettuaan vaikeuksia päästä sisälle ammatillisiin ja myös sosiaalisiin verkostoihin. Kieli oli yllättävän suuri ongelma: myös uraihmisten välinen vuorovaikutus tapahtuu pitkälti suomeksi.

Yli puolet vastanneista yritysjohtajista nosti korkean tuloverotuksen Suomeen muuton varjopuoleksi, vaikka ymmärrystäkin sen korkealle tasolle löytyy. Viidennes kritisoi yritysverotuksen korkeaa tasoa.

Julkisten peruspalveluiden tasoa arvostettiin, mutta englanninkielisten päivähoidon ja kouluopetuksen niukkuus koetaan ongelmalliseksi. Suomen vakaa toimintaympäristö koetaan liiketoiminnalle hyväksi, mutta työlainsäädännön jäykkyydet hiertävät.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan kansainvälisten yritysjohtajien viestejä on syytä kuunnella tarkasti:

”Näillä vaikuttajilla on paitsi omakohtaisia kokemuksia Suomen vetovoimasta, myös vaikutusvaltaa siihen, kuinka tänne on mahdollista houkutella jatkossa maailmalta huippuosaajia ja yritysjohtajia. Sitoudumme hyödyntämään arvokasta palautetta edunvalvonnassa ja viemään viestejä myös päättäjille”, Häkämies toteaa.

Tutustu kyselyn tuloksiin tästä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
New York salama salamointi USA Yhdysvallat talous

Mollivoittoisia talouslukuja Kiinasta ja Yhdysvalloista

Seuraava artikkeli

Onko Yhdysvaltojen talouden yksityinen kulutus kestävällä pohjalla?