Tunnusluvut

Warren Buffett kasvattaa käteisvarojaan – yksi kuvaaja saattaa kertoa syyn legendaarisen sijoittajan yltiövarovaisuuteen

Warren Buffett sijoittaja ammattisijoittaja Omahan oraakkeli
Kuva: Mark Mathosian

Maailman tunnetuimman sijoittajan käteisvarojen nopea kasvu herättää ihmettelyä. Näkeekö Warren Buffett edessä finanssikuplan vaaran?

Omahan oraakkeliksi tituleerattu Warren Buffett on kenties maailman menestynein ja kuuluisin sijoittaja. Hänen nettovarallisuutensa oli kesällä 2018 noin 84 miljardia dollaria, mikä tekee hänestä maailman kolmanneksi rikkaimman ihmisen.

Buffett hallinnoi omaisuuttaan Berkshire Hathaway -sijoitusyhtiön kautta, josta hän omistaa hieman alle 19 prosenttia. Buffett on yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

MarketWatch-sivusto kertoo että, Berkshire Hathawayn käteisvarat ovat nousseet peräti 122 miljardiin dollariin.

Buffettin yhtiön käteisvarojen kasvuvauhti on hurja. Viime vuoden toisen vuosineljänneksen tulosraportissaan yhtiön kertoi nostaneensa käteisvaransa jo 111 miljardiin dollariin. Kolme vuotta sitten yhtiön käteisvarat olivat 72,7 miljardia dollaria.

Miksi Buffett nostaa käpyvarastojaan, vaikka jenkkiosakkeet jatkavat yhä nousutrendillä, USA:n talous on edelleen vahvassa kunnossa ja keskuspankki Fed pitää edelleen rahapolitiikan elvyttävänä?

MarketWatch-sivusto epäilee yhdeksi syyksi alla olevaa kuvaajaa.

Kuvaaja kertoo amerikkalaisten osakkeiden arvostustason kehityksestä. Se on tunnetusti Buffettin käyttämä indikaattori osakearvostukselle ja hänen mukaansa ”paras mittari kuvaamaan arvostustasoa yksittäisellä ajanhetkellä”.

Arvostuskertoimen osoittajassa on 5000 pörssinoteeratun amerikkalaisosakkeen yhteenlaskettu markkina-arvo ja nimittäjässä on USA:n kansantulo. Mittari kuvaa monen mielestä paremmin markkinoiden arvostustasoa kuin esimerkiksi P/E-kerroin, koska yritysten osakekohtainen tulos (eli kertoimen E) on manipuloitavissa esimerkiksi yritysten omien osakkeiden ostoilla.

Jos tämän ”Buffett-indikaatorin” suhdeluku on poikkeuksellisen korkea – eli markkinat arvostetaan reilusti yli tuotteiden ja hyödykkeiden arvon – on aika olla varovainen osakkeiden kanssa, Buffett totesi vuonna 2001.

Buffett-indikaattorin ajatuksen on, että yritysten tuloskasvun ja siten myös markkina-arvojen tulisi seurata jollakin tasolla maan kokonaistalouden tuotannon kasvua.

Kuvaajan perusteella on helppo ymmärtää, miksi Buffett on nyt niin varovainen.

Arvostuskerroin on noussut lähelle kaikkien aikojen ennätystä. Buffett-kerroin oli yhtä korkealla viimeksi teknologiakuplan aikana vuonna 2000. Tuolloin teknologiaosakkeiden kurssit ja arvostuskertoimet nousivat lyhyessä ajassa ällistyttävän korkealle ja romahtivat sitten kuplan puhjettua.

Finanssiyhtiö Wedgewood Partnersin sijoitusjohtaja David Rolfe ihmettelee Buffettin yltiövarovaisuutta nykyisessä markkinatilanteessa. Asiakkailleen osoitetussa kirjeessään hän kertoo turhautumisestaan legendaariseen sijoittajaan. Aiheesta kertoo Suomessa Arvopaperi-lehti.

Rolfe ripittää Buffettia etenkin siitä, että hänen sijoitusyhtiönsä Berkshire Hathaway istuu jättimäisen rahakassan päällä eikä laita rahaa tuottamaan. Buffettilta on jäänyt Rolfen mukaan hyödyntämättä monta hyvää mahdollisuutta koviin osaketuottoihin nykyisen nousumarkkinan aikana.

Superrahasto Suomi – täysin kuluton indeksirahasto

Superrahasto Suomi on markkinoiden ensimmäinen täysin kuluton indeksirahasto Suomessa. Rahasto seuraa OMXH25-indeksiä ja sijoittaa osingot uudelleen kasvuosuuksien tavoin.

  • 0 euroa merkintä- ja lunastuspalkkio
  • 0 euroa hallinnointipalkkio
  • 0 euroa kaupankäyntipalkkiot
  • 0 euroa ”jäi pieni präntti lukematta” -kulu

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös