Makrotalous

Touko Aalto: Vain Helsingin alueella on toimivat työmarkkinat

Touko Aalto politiikko

Postin työtaistelussa oli kyse paljon isommasta asiasta kuin pakettilajittelijoiden työehdoista, väittää vihreiden entinen puheenjohtaja.

Postin dramaattiseen työkiistaan on saatu ratkaisu. Sekä työnantajia edustava Palta että työntekijöitä edustava Pau hyväksyivät tällä viikolla sovintoesityksen. Samalla myös suunnitellut tukilakot peruuntuvat. Sopimuksen mukaan Postin pakettilajittelijoille tulee uusi työehtosopimus, joista neuvottelut käydään Paltan ja PAUn välillä.

Riidassa oli kyse ennen kaikkea siitä, että Posti siirsi 700 pakettilajittelijaa syyskuun alussa tytäryhtiöönsä liikkeenluovutuksella. Samalla Posti siirsi pakettilajittelijat halvemman työehtosopimuksen piiriin. Nyt saavutetussa sovinnossa siirto toiseen työehtosopimukseen perutaan.

Mistä tässä kiistassa on ollut pohjimmiltaan kyse?

”Kun jaettavan postin määrä vähenee murto-osaan entisestä, se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että jakelun kustannukset yhtä paperista tuotetta kohden nousevat. Tilanteessa, jossa kustannukset kasvavat, kilpailu lisääntyy, toimiala muuttuu ja liiketoiminnan kannattavuus heikkenee, ollaan väistämättä kestämättömän polun haarassa”, analysoi tapahtunutta vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto Talouselämän vieraskolumnissaan.

Aallon mukaan pakettitoimiala on kasvava markkina, mutta silti kilpailu sen sisällä vain kiihtyy tulevaisuudessa. Lisäksi Posti on omilla tappiollisilla yrityskaupoillaan sekä laajentumispyrkimyksillään ”kriisiyttänyt” voittoa tuottaneen perinteisen postialan. Johto on tehnyt virheitä ja saanut siitä huolimatta ruhtinaalliset korvaukset, Aalto tuumaa.

Aallon mukaan kiistassa ei ole kyse vain 700 pakettilajittelijan työehtosopimuksista.

”Kyse on digitalisaation, automatisaation, robotisaation ja globalisaation tuomasta työn ja talouden murroksesta, työnantajien työehtoshoppailusta, pitkään kyteneen työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen välisen riidan leimahtamisesta ja koko sopan politisoitumisesta.”

Digitalisaation ja automatisaation aiheuttama työelämän murros ei siis koske Aallon mukaan vain Postia. Muuttuneessa maailmassa työmarkkinajärjestöillä on vaikeuksia löytää yhteisymmärrystä työelämän pelisääntöjen uudistamisesta.

Aallon mukaan tätä määrittelyä vaikeuttaa se, että vain Helsingin työssäkäyntialueesta on olemassa työmarkkinat sanan varsinaisessa merkityksessä

”Täydellisen kilpailun perusmallia ei ole olemassakaan, mutta vain Helsingin työssäkäyntialueella työvoiman kysyntä ja sen tarjonta kohtaavat melko kattavasti.”

Muualla Suomessa työmarkkinoiden tasapaino, jossa työn kysyntä ja tarjonta kohtaavat, toteutuvat parhaimmillaan vain alakohtaisesti. Suuressa osaa Suomea työttömiksi jääneillä ei ole olemassa mitään markkinoita, joissa voisi työllistyä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös