Miltä näyttävät osakemarkkinoiden tulosnäkymät?

Osakemarkkinoilla näyttää vaihteeksi valon pilkahdusta.
Wall Street kurssinousu osakemarkkinat pörssi sijoittaminen Wall Street kurssinousu osakemarkkinat pörssi sijoittaminen

Osakemarkkinat ovat olleet jo pitkään laskevien pitkien korkojen ja kasvuosakkeiden kasvun aikaa. Nyt on ilmassa hieman toisenlaisia merkkejä.

Pitkät korot ovat nousseet ja arvo-osakkeet ovat viime aikoina pärjänneet vallan mainiosti, huomauttaa Taalerin salkunhoitaja Niko Fagernäs.

”Näitä hetkiä ei montaa ole viimeiseen pariin vuoteen mahtunut. Syynä markkinakehitykselle on optimismin nousu kauppasodan helpottumisen siivittämänä”, Fagernäs toteaa Taalerin markkinakatsauksessa.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Kauppasodan lieventymisen lisäksi myös ennakoivat suhdanneindeksit antavat pientä toivoa talouskasvun elpymisestä. Esimerkiksi pienyhtiöiden luottamusta kuvaava indeksi nousi Yhdysvalloissa yli 102 pisteeseen, mikä on hieman odotuksia kovempi luku.

Saksan on jo pitkään pelätty ajautuvan taantumaan. Maan bruttokansantuote kasvoi kuitenkin kolmannella neljännekselle 0,1 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, joten euroalueen mahtimaa vältti näin ollen taantuman ainakin toistaiseksi.

Suhdanneindeksit elpyvät

Kansainvälisesti puolestaan metallialojen ostopäällikköindeksit näyttävät kipuavan takaisin kriittisen 50 pisteen yli. Fagernäsin mielestä juuri metallialojen ostopäällikköindeksien kipuaminen on merkittävää, sillä nämä kyseiset indeksit ja alat ovat lasketelleet vahvasti vuodesta 2018 lähtien.

Myös autoala on näyttänyt pieniä parantumisen merkkejä. Toisaalta autoalalla on edessä kova rakenteellinen haaste teknologian kanssa, Fagernäs toteaa.

Myös tulosennusteet lupailevat pörsseihin vahvaa ensi vuotta, Fagernäs toteaa.

”Sekä Yhdysvalloista että Euroopasta saadaan noin +9 % tuloskasvua, Japanista +15 % sekä kehittyviltä markkinoilta +14 %. Odotukset ovat kasautuneet nimenomaan syklisille yhtiöille.”

Taalerin salkunhoitajan mukaan tämä kaikki tarkoittaa sitä, että globaalien talousindikaattorien pitäisi nousta ensi vuonna merkittävästi, jotta ollaan samalla viivalla tuloskasvuodotusten kanssa. Se on hänen mukaansa hyvin mahdollista, mutta sinne on vielä pitkä tie.

”Tilanne voi tietenkin kehittyä vielä, ja tulosodotuksiakin otetaan vielä hieman alaspäin. Ainoa markkina, jossa tulosodotukset ovat toistaiseksi näyttäneet pientä käännettä vuodelle 2020 on kehittyvät markkinat, ajurina perusteollisuus”, Fagernäs toteaa.

Nordean päästrategi Antti Saari toteaa Nordean viikkokatsauksessa, että yhtiöiden kommentit tulevasta olivat isossa mittakaavassa hieman tavanomaista synkempiä, mutta harvan yhtiön johto oli kuitenkaan tyystin heittämässä pyyhettä kehään. Jotkut suomalaisyhtiöt kertoivat tulosraporteissaan jopa varautuvansa kysynnän seuraavaan piristymiseen.

Toistaiseksi ensi vuoden tuloskasvuennusteita on Saaren mukaan laskettu vain tavanomaiseen tahtiin.

”Alkavan vuoden tuloskasvuodotus on melko usein hieman yli 10 %, ja kasvu päätyy keskimäärin hieman 5 % paremmalle puolelle. Mikäli teollisuuden näkymien elpyminen jatkuu, voidaan ensi vuonna nähdä myös tätä vuotta rivakampaa tuloskasvua. Epävarmuutta näkymien suhteen riittää kuitenkin yhä”, Saari arvioi.

Saaren mukaan vuoden viimeisinä kuukausina pörssikurssit saavat tukea omien osakkeiden takaisinostoista, jotka voivat jälleen käynnistyä tuloskauden jälkeen.

Pankkien allokaatiosuosituksissa eroja

Allokaatiosuosituksissa Taaleri on edelleen lievässä osakealipainossa, mutta osakkeiden sisällä on vahva arvo-osaketeema. Taaleri jatkaa näiden teemojen osalta edelleen, ja jää odottelemaan parempaa paikkaa osakepainon nostolle.

Nordea puolestaan suosittelee ylipainoa kotimaisille osakemarkkinoille.

”Tulosnäkymien, arvostuksen ja osinkojen kokonaisuus on muita alueita houkuttelevampi. Toisaalta yhtiökohtaiset riskit luovat epävarmuutta”, pankki toteaa.

Euroopan ja Kiinan talousepävarmuudet painavat Nordean mukaan Suomeakin, mutta toisaalta edullinen arvostus antaa tukea. Kehittyvät markkinat ovat Nordealla alipainossa salkun riskien tasapainottamiseksi.

Handelsbanken on näkemyksissään astetta varovaisempi.

”Heikentyneet tulosodotukset vaisummaksi muuttuvassa taloussuhdanteessa antavat syyn pysyä varovaisena riskinotossa. Myös yritysten arvostukset ovat keskimääräistä korkeammalla tasolla”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.

Handelsbanken on edelleen lievässä alipainossa osakemarkkinoilla ja vastaavassa ylipainossa korkomarkkinoilla.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Turku Aurajoki kaupunki asuminen asunnot talous asuntosijoittaminen

Asuntosijoittamisen tuotot laskussa - tässä syyt

Seuraava artikkeli
Kesko kauppaketju kauppa talous

Kilpailuviranomainen puuttui yllättäen Keskon yrityskauppaan – ”vähentäisi merkittävästi kilpailua”