Vakuutuspetos ei ole uhriton rikos, sillä vakuutusalan eurooppalainen kattojärjestö Insurance Europe on laskenut, että vuonna 2017 tehtiin petollisia korvausvaatimuksia 13 miljardin euron edestä. Tällä hinnalla rakennettaisiin kymmenen Triplan kauppakeskusta. Laskun maksavat rehelliset asiakkaat.
Viime vuonna Suomessa vakuutusetsivät tutkivat epäselviä vahinkoja reilun 90 miljoonan euron edestä.
Vakuutuspetoksia tekevät sekä varakkaat että vähävaraiset, mutta vähävaraiset tekevät niitä vähemmän. Tähän on yksinkertainen syy: vähävaraisilla ei yleensä ole vakuutuksia.
Auto on tyypillinen vakuutuspetoksen kohde
Tyypillisimpiin vakuutushuijausyrityksiin kuuluvat muun muassa ajoneuvojen hintoihin liittyvät huijaukset. Huijaus toimii usein käytännössä niin, että ajoneuvoa on yritetty myydä 20 000 eurolla, mutta siihen kohdistuneen vahingon jälkeen sen hinnaksi ilmoitetaankin 30 000 euroa.
Lähes puolet vakuutusetsivien tutkimista tapauksista ajoneuvoihin, mutta euromääräisesti suurin osuus epäselvistä tapauksista liittyvät henkilövahinkoihin ja isoihin tulipaloihin. Tosin tulipaloissa petoksia ei kuitenkaan juuri tapahdu.
Kolme neljästä vahinkoilmoituksesta tehdään nykyään sähköisesti. Ilmoituksen laadinnan yksinkertaisuus jopa ilman kuittien lähettämistä saattaa aiheuttaa harhaluulon, että kukaan ei huomaa, jos vähän huijaa.
”Tilanne on pienessä mittakaavassa samanlainen kuin lähikaupassa näpistelijöiden taskuun katoavien tuotteiden kanssa. Ruokavaras, tässä tapauksessa vakuutuspettäjä, syö pöydässäsi!” vertaa Finanssiala ry:n rikos- ja petostorjunnasta vastaava johtaja Risto Karhunen.
Finanssiala muistuttaa tiedotteessaan, että suurin osa vakuutusyhtiöiden asiakkaista on rehellisiä – sellaisia, joiden asiakkuudesta yhtiöt kilpailevat. Vakuutustutkinta ja petosten torjunta on yhtiöiden velvollisuus juuri näitä rehellisiä vakuutuksenottajia kohtaan, jotka muuten joutuvat maksamaan vakuutusmaksuissaan myös petoksella saadut korvaukset.
Vakuutuspetokset ovat laskussa
Suomalaisissa vakuutusyhtiöissä työskentelee Finanssialan mukaan 35 vakuutustutkijaa. Heidän pöydälleen tulevat kaikkein räikeimmät tapaukset. Arkipäiväisestä vakuutuspetoksen torjunnasta vastaavat kaikki vakuutusyhtiön työntekijät, kuten myyjät, asiantuntijat ja vahinkokäsittelijät.
”Vakuutustutkinnan tarkoituksena ei ole tuottaa säästöjä. Tarkoitus on selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut. Säästöt ovat sivutuote”, Karhunen sanoo.
Hyvä keino petosten torjuntaan on myös alan yhteinen vahinkorekisteri. Sen avulla saadaan torjuttua esimerkiksi tekotapoja, jossa samasta vahingosta haetaan korvauksia useasta yhtiöstä. Rekisteristä tällaiset tapaukset ponnahtavat esille.
Finanssiala ry:n vuoden takaisen Vakuutustutkimuksen vastaajista 15 prosenttia tuntee jonkun, joka on huijannut vakuutusyhtiötä. Kahden vuoden välein tehtävästä tutkimuksesta näkyy selvä laskeva trendi vuosikymmenen alkuun nähden. Asenneilmapiiri on siis kulkenut parempaan suuntaan.
”Petosten hyväksyttävyys kansan parissa on vähentynyt 2010-luvulla. Vakuutusyhtiön huijaamisella ei siis ole enää yhtä hyväksyttävää rehvastella kavereille”, Karhunen toteaa.
Tällainen puolestaan on tyypillinen vakuutusyhtiön tekemä petos. Kuusi ensiksi mieleen tulevaa vakuuttajan vakuutuspetosta:
1. Vakuutustuotteesta tehdään niin monimutkainen, että sitä on mahdotonta kilpailuttaa. Mutkikkuuden turvin vakuutukseen saadaan ujutettua kalliita ja väärin kohdennettuja elementtejä, jolloin asiakas saadaan hyväksymään itselleen epäedullinen sopimus
2. Omavastuuta ei suinkaan ole tarkoitettu vähentämään korvaushakemusten käsittelykuluja, onhan 99% ratkaisuista automaattisia. Sensijaan omavastuun avulla saadaan torjuttua persaukiset asiakkaat, joille ei saada myytyä kalliita erikoisvakuutuksia eikä sijoituspalveluja myyvän vakuutuskonsernin finanssituotteita.
3. Vakuutuslääketiede on oikeaa lääketiedettä vain siinä missä homeopaattisessa litkussa on oikeaa ainetta. Vakuutuslääkärin
päätöksen perusteluja ei kerrota ja sen kerran kun niitä julkisuuteen lipsahtelee, ne ovat niin älytöntä soopaa, että esittäjät saisivat välittömästi kenkää jokaisesta oikeasta terveydenhuoltoa harjoittavasta laitoksesta(sairaalat ja terveyskeskukset). Monet heistä ovatkin ”kehäraakkeja” jotka eivät miesmuistiin ole enää oikeisiin töihin kyenneet.
Vakuutuslääkärit eivät toki kaikki ole idiootteja, mutta heidät kaikki on maksettu näyttämään sellaisilta. Lääkärin etiikalla he pyyhkivät karvaisen ahterinsa päivittäin- tosin enää edes muistamatta ko käsitteen sisältöä.
4. Korvauspäätös tehdään asiakasta kuulematta. Sattuu useinkin, että esim. liikennevahinkoasiasta ei päästä yksimielisyyteen osapuolten välillä. Vakuutusyhtiöillä on silloin ikävä tapa ratkaista kiista sen eduksi, joka ensiksi ehtii tehdä vahinkoilmoituksen. Kakkoseksi jääneelle tulee sitten lakoninen ilmoitus, että vakuutuksestasi korvattiin sitä ja sitä ja bonaris tippu nyt sitte sinne ja sinne. Suomeksi vähän niinkuin ”ähäkutti” tai ”haista paska”, mutta koukeroisella ja alentuvalla vakuutuskielellä.
5. Kaikki tapaturmaiset vammat ovat vakuutusyhtiön(lääkärin) mielestä rappeutumia. Niinpä vakuutuskorvaus evätään, jos vakuutettu on täyttänyt kaksi vuotta, koska hän on jo silloin alkanut rappeutua. Se evätään myös, ellei väkivalta tapaturmassa vastaa vähintään 20 metristä putoamista(on pudottava päälleen, jos kyse on aivovammasta) tai vähintään paikallisjunan kokoisen esineen alle jäämistä.
Nämä eivät ole vitsejä vaan otteita ”vakuutuslääketieteestä”.
6. Suoranainen valehtelu:
”Vakuutustutkinnan tarkoituksena ei ole tuottaa säästöjä. Tarkoitus on selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut. Säästöt ovat sivutuote”, Karhunen sanoo.”
– Vakuutusyhtiö on osakeyhtiö, jonka tavoitteena on voiton saaminen. Jos samalla saadaan esiin totuus, hyvä niin, mutta totuus on kuitenkin yhtiön arvomaailmassa pelkkä sivutuote.
Paljon tärkeämpää on pitää huoli, ettei valheesta jää kiinni. Tai jos jääkin, juttua voi pitkittää kunnes vakuutettu väsyy taisteluun tai kuolee pois.
Erityisen vastuuttomana pidän Karhusen väitettä, koska me molemmat kuten myös ja valitettavasti lukemattomat vakuutuslääketieteen uhrit tiedämme hyvin, että vakuutuslääkärit kertovat selviä valheita tuottaakseen työnantajalleen säästöjä. Kahdenkeskisessä jutustelussa he eivät edes yritä kieltää asiaa.
Karhusen mainostama ”totuus” on vakuutus- ja juridisena käsitteenä melkoisen naiivi: Jo klassisesta tupakkaoikeudenkäynnistä alkaen on ollut selvää, että ”totuuden” selville saamiseksi tarvitsee vain tietää, paljonko ”asiantuntijoille” maksetaan valehtelusta ja väärästä valasta.