Suomalaisten vapaa-aika on murroksessa. Tilastokeskuksen tekemä vapaa-aikatutkimus kertoo digitaalisuuden ja verkon tuomista muutoksista, mutta myös pysyvistä asioista suomalaisten arjessa. Tutkimuksissa on selvitetty laajasti miten suomalaiset viettävät vapaa-aikaa jo yli 40 vuoden ajan.
Tulokset osoittavat, että suomalaisten vapaa-ajan käyttö pysyi suhteellisen vakaana 1980-luvulta 1990-luvulle, mutta alkoi sen jälkeen muuttumaan. Tällä vuosikymmenellä muutos vauhdittui, kun moni vapaa-ajan aktiviteetti vietetään verkossa. 88 prosenttia suomalaisista käyttää Internetiä.
Uusimman tutkimuksen mukaan suomalaiset tapaavat sukulaisia ja ystäviä entistä vähemmän. Vuonna 2002 vastaajista joka kymmenes piti säännöllisesti yhteyttä yli kymmeneen sukulaiseen, kun vuonna 2017 enää 6 prosenttia.
Myös aikuisten lasten ja vanhempien tapaaminen on harventunut.
”Sosiaalisen median käyttö ei näytä lisänneen aikuisten lasten ja vanhempien välistä yhteydenpitoa”, kertoo Tilastokeskuksen tutkija Riitta Hanifi.
Ystävien tapaaminen on myöskin vähentynyt, mutta entistä useampi on yhteydessä kavereihin puhelimella tai verkossa. Ystävien määrä on kuitenkin vähentynyt verrattuna 15 vuotta aiempaan tutkimukseen. Tänä päivänä enää 28 prosentilla suomalaisista on enemmän kuin viisi ystävää.
Lomamatkojen suosio vapaa-ajan vietossa on kasvanut tasaisesti tällä vuosituhannella. Vuonna 2017 suomalaisista noin 55 prosenttia vapaa-aikatutkimuksen vastaajista matkusti ulkomaille. Myös kotimaan matkailu on lisääntynyt.
Mökkeily on edelleen tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Pääkaupunkiseutulaiset lähtevät loman viettoon hieman useammin kuin muulla Suomessa. Mökillä viihtyivät eniten 10–24-vuotiaat sekä 55–64-vuotiaat.
Suomalainen ravintolakulttuuri on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana ja ravintoloissa syöminen on lisääntynyt. Vuonna 2017 innokkaimmat ravintoloissa kävijät olivat 20–24-vuotiaat, joista yli 60 prosenttia kävi ulkona syömässä vähintään kerran kuussa.
Lue myös: Pitkät työtunnit voivat lyhentää elinajanodotetta – millainen työaika on tulevaisuudessa?