Kansainvälisten yritysjohtajien luottamus tulevaan laski jyrkästi vuonna 2019, kertoo nyt toista kertaa julkaistu, itsenäisten viestintä- ja PR-toimistojen Worldcom Public Relations Groupin teettämä tutkimus.
Lähes 60 000 toimitusjohtajan ja markkinointijohtajan tuottaman verkkosisällön analysointi osoittaa yli 20 prosentin laskua yleisessä luottamuksessa tulevaan. Pudotus oli merkittävin Yhdysvalloissa, jossa luottamus romahti peräti 51 prosenttia. Kiinassa laskua oli 21 prosenttia. Yllättäen Japani sen sijaan nousi luottamusindeksin viimeiseltä sijalta ensimmäiseksi peräti 74 prosentin kasvulla.
”Maailmanlaajuisesti suuret epävarmuustekijät, kuten keskustelu Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodista, eivät ole auttaneet hillitsemään yritysjohtajien huolia. Tutkimuksemme osoittaa, että esillä olleet kauppasopimukset ja tullit heikentävät luottamusta tulevaan”, sanoo Worldcom Public Relations Groupin hallituksen puheenjohtaja Roger Hurni.
Luottamuksen romahtaminen on monen tekijän summa
Hurnin mukaan vuonna 2018 julkaistun luottamusindeksin jälkeen johtajat ovat kohdanneet myös Brexitin, Hongkongin mielenosoitukset, ilmaston lämpenemisen vakavuuden sekä nälänhädän ja tuhkarokon kaltaisten sairauksien uusiutumisen.
”Näiden tekijöiden yhdistelmä saattaa selittää, miksi luottamus on laskenut niin dramaattisesti viimeisen vuoden aikana.”
Worldcom teetti tutkimuksen riippumattomalla Advanced Symbolics -markkinatutkimusyrityksellä, joka käyttää tekoälyä sosiaalisen median julkisten sisältöjen seuraamiseen ja tulkintaan. Tämän vuoden raportissa tutkittiin lähes 60 000 yritysjohtajan tuottamia sisältöjä, jotka osoittavat, miten heidän mielipiteensä ja aikomuksensa ovat muuttuneet ajan myötä.
Tekoälymenetelmä seurasi lähes 60 000 yritysjohtajan otosta 15 eri maasta, mikä on huomattava lisäys tutkimuksen kattavuuteen edelliseen vuoteen verrattuna, kertoo Advanced Symbolicsin toimitusjohtaja Erin Kelly.
Globaalin luottamuksen lisäksi raportissa tarkastellaan, miten tärkeinä tiettyjen yleisöjen tavoittamista pidetään sekä ylimmän johdon luottamusta mahdollisuuksiinsa tavoittaa näitä yleisöjä.
Vuonna 2018 toimitusjohtajien suurin huolenaihe oli asiakkaiden tavoittaminen. Kuluvan vuoden 2019 tutkimusraportissa eniten huolta on herättänyt vaikuttajien tavoittaminen, jopa 160 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Heti seuraavina tulivat asiakkaiden ja työntekijöiden tavoittaminen. Toimitusjohtajien luottamus vaikuttajien tavoittamiseen on kuitenkin edelleen melko heikko. Sen sijaan johtajat luottavat kykyynsä tavoittaa osakkeenomistajia, asiakkaita, toimittajia ja virkamiehiä.
”Vaikuttajien osuus tavoitettavana yleisönä väheni vuonna 2018, mutta kohosi etusijalle tämän vuoden raportissa”, sanoo Hurni. ”Ehkä johtajat kokevat tarvitsevansa vaikuttajien tukea selviytyäkseen meneillään olevasta epävarmuuden ajasta.”
Osaamisen päivittäminen merkittävää työntekijöiden sitouttamisessa
Toinen ylimmän johdon haaste on henkilöstön pysyvyys. Johtajilla ei ole kovaa luottamusta kykyynsä pitää avainosaajia talossa. Iso-Britannia ja Yhdysvallat sijoittuvat tässä viimeiseksi ja toiseksi viimeiseksi. Tämä on vain yksi viidestä työntekijöihin liittyvästä aiheesta, jotka sisältyvät kuuteen maailmanlaajuisesti puhuttavimpaan aiheeseen.
Taloudellinen muuttoliike on huolestuttava ilmiö maailmanlaajuisesti etenkin Yhdysvalloissa, jossa luottamusindeksi on alhaisin.
Johtajien selvästi eniten käsittelemä aihe on kuitenkin työntekijöiden ammatillisen osaamisen päivittäminen ja kehittäminen, missä Iso-Britannia sai huonoimmat pisteet ja Japani parhaat. Osaamisen kehittäminen on yksi monista osa-alueista, joita johtajat tarkastelevat sitouttaakseen työntekijöitä.
”Kuten viime vuonnakin, toimitusjohtajia valvottaa öisin huippuosaajien säilyttäminen. Nyt he haluavat myös varmistaa, että työntekijöillä on oikeat taidot kehittyvässä ja eteenpåin pyrkivässä työpaikassa”, Hurni sanoi. ”Raportista käy myös selvästi ilmi, että työsuhde-etujen on oltava osa säilyttämis- ja houkuttelustrategiaa.”
Worldcom Confidence Index nostaa esiin teemoja 23 aihealueelta kuudesta kohdeyleisöstä.
Yhteenvetona 10 tärkeintä havaintoa:
1. Luottamusasteen romahdus – laskua 21 prosenttia
- Suurin laskija Yhdysvallat (51 prosenttia), suurin nousija Japani
2. Vaikuttajat ovat nousseet yritysjohdon tärkeimmäksi tavoitettavaksi yleisöksi, mutta heidän saavuttamistaan mittaava luottamusindeksilukema on toiseksi alhaisin
- Luottamus mediaan ja median vaikutukseen heikkoa
3. Henkilöstöön liittyvät aiheet hallitsevat johtajien asialistaa
Eniten keskustelua herättävä aihe on ammattitaidon päivittäminen ja kehittäminen
- Viisi kuudesta tärkeimmästä puheenaiheesta liittyy henkilöstöön
- Kaikista yleisöistä työntekijöitä käsittelevä luottamusindeksi on alhaisin
4. Johtajat ovat huolissaan yrityskuvasta ja brändin maineesta sekä kyvystään suojata sitä kriisitilanteissa
5. Globaalit kauppasopimukset ja tullit heikentävät luottamusta tulevaan
6. Luottamus asiakastyytyväisyyden ylläpitämiseen heikkenee, etenkin Yhdysvalloissa, mutta on edelleen korkeammalla tasolla kuin muut liiketoimintaan liittyvät aiheet
7. Tulokset osoittavat, että koko väestöön vaikuttavat tapahtumat, kuten ilmaston lämpeneminen, aiheuttavat johtajissa hyvin erilaisia reaktioita
8. Hallitus ja lainsäätäjät saavat entistä enemmän huomiota ja henkilömuutokset herättävät huolta
9. Merkittävä muutos asenteessa poliittisten johtajien viestintätapojen vaikutuksiin sosiaalisessa mediassa
10. Kyberrikollisuus ei ole enää maailmanlaajuinen huolenaihe, mutta suuri aihe Etelä-Amerikan yritysjohtajille
Koko raportti ja lisätiedot medialle ladattavissa englanninkielisenä täällä: https://worldcomgroup.com/confidence-index/2019/