Kuitu- ja tukkipuun ostomäärät ovat tammi-marraskuun ajalta viiden edellisen vuoden keskiarvoa jäljessä.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten tammi-marraskuun puun ostomäärä yksityismetsistä oli 28,4 miljoonaa kuutiota, mikä on 10 prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden vastaavan ajan keskiarvo.
Kuitupuun ostomäärä, 16,3 miljoonaa kuutiota, oli 2 prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden tammi-marraskuussa. Tukkien ostomäärä oli 11,1 miljoonaa kuutiota, mikä on 21 prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden vastaavana aikana.
”Metsäteollisuus toimii globaalissa ympäristössä, joten esimerkiksi maailmantalouden kasvun hidastuminen ja epävarmuuden lisääntyminen heijastuvat myös puukauppaan”, toteaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.
Tukkien keskikantohinnat laskivat 1–2 prosenttia lokakuusta. Mäntykuidun keskikantohinta laski 5 prosenttia ja kuusi- ja koivukuidun 3 prosenttia lokakuusta.
Marraskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 53 euroa kuutiolta ja kuusitukista 57 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 32 ja 60 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 42 euroa kuutiolta ja vaihteli 30 ja 47 euron välillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 16–18 euroa kuutiolta ja hinta vaihteli 11 ja 22 euron välillä.
Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa hakkuutapa, korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.