Talouden kovat reunaehdot tekevät hallitusvastuussa olevien puolueiden poliitikkojen elämästä vaikeampaa kuin ennen.
Ylen joulukuun alussa julkistaman puolueiden kannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten kaula seuraavana tulevaan kokoomukseen on 5,7 prosenttiyksikköä.
Pääministeripuolue SDP:n kannatus vajosi 13,2 prosenttiin, kun vielä kevään eduskuntavaaleissa puolueen kannatus oli 17,7 prosenttia.
Vielä pahempi on keskustan tilanne. Sen tuoreinta kannatusta voi kutsua jo lähes katastrofiksi. Tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni asetti päämääräkseen, että keskustasta tulisi taas 20 prosentin puolue, mutta nyt kannatus on vaivaiset 10,6 prosenttia. Edellisestä kannatusmittauksesta laskua on tullut 2,3 prosenttiyksikköä.
Kun Juha Sipilä johdatti keskustan vuonna 2015 vaalivoittoon, oli puolueen kannatus 21,1 prosenttia. Hallitusvastuu kuitenkin söi kannatusta ja seuraavissa eduskuntavaaleissa tänä vuonna kannatus romahti 13,8 prosenttiin.
Miksi äänestäjät pettyvät kerta toisensa jälkeen hallituspolitiikkaan?
Vielä 80-luvulla oli helppoa olla hallituspuolue. Johannes Virolainen (kepu) ja Kalevi Sorsa (sd.) tulivat hyvin toimeen keskenään. Miksipä eivät olisi tulleet, kun harrastivat kovan talous- ja väestönkasvun aikoina ”sulle-mulle” -politiikkaa.
Ennen oli oma valuutta, jonka turvin viennin ongelmat ratkaistiin devalvoimalla. Devalvaatio on sen verran abstrakti asia, ettei äänestäjä mieltänyt sitä tulonleikkaukseksi. Mitä se toki tosiasiallisesti oli.
Kaikki alkoi muuttua 90-luvun suuren laman vuoksi. Suomi alkoi velkaantua (aiemmin velkaa oli vähän). Kun Suomi liittyi euroon, myös devalvaatiokortti poistui.
Lisäksi väestö alkoi vähitellen ikääntyä ja syntyvyys laskea. Velkaantuminen jatkui.
Kun Virolaisen ja Sorsan suurin murhe oli, kenelle jaetaan, on ministerien ongelma nyt paljon vaikeampi. Nyt ministerit joutuvat miettimään, keneltä leikataan.
Suomen taloustilanteen muuttuminen 70- ja 80-luvun iloisista vuosista on johtanut politiikan kannalta yhteen oleelliseen muutokseen. Se muutos on tämä: hallituksessa on vaikea säilyttää puolueen kannatus!
Siksi kaikki muut puolueet paitsi kokoomus ovat vaikeuksissa hallituksessa. Kokoomus ei ole, koska sen kannattajat haluavat säästöjä, eivät vastusta niitä. Muiden puolueiden kannattajat eivät säästöjä hyväksy.
Sitten on myös toinen, puolueiden kannatusmuutoksiin liittyvä seikka.
Ennen päähallituspuolueella saattoi olla 25-30 prosentin kannatus. Sellaisen puolueen piti pyrkiä miellyttämään suurta äänestäjien ryhmää. Siksi piti tehdä politiikkaa, joka hyödyttää Suomea. Nykyään yksikään puolue ei hallituksessa näytä pystyvän pitämään edes 20 prosentin kannatusta.
Siksi puolueet joutuvat turvautumaan ydinkannattajiinsa. Se johtaa puolueiden väliseen, aiempaa suurempaan vastakkainasetteluun.
Kun puolueet yrittävät turvata vain ydinkannattajiensa äänet, on Suomi-laivaa mahdotonta ohjata.
Ehkä syytä mainita vielä yksi seikka. Vielä 80-luvulla Suomi oli suljettu talous. Emme olleet niin riippuvaisia maailmantaloudesta ja markkinoista kuin nyt. Suljettu talous piti Suomen kyllä köyhänä, mutta antoi poliitikoille valtaa ja liikkumatilaa.
Nyt Suomi on avoin, eivätkä poliitikot voi vastustaa markkinoita. Siksi politiikan liikkumatila on hyvin rajallinen.
Tätä puolueet eivät tietenkään kerro äänestäjille. Vaaleissa annetaan lupauksia, joita on markkinoiden vallan vuoksi mahdotonta toteuttaa.
Hallituksen on myös vaikeampaa ajaa suomalaisten asiaa, kun puolueiden ideologinen poliittinen kartta on muuttunut aiempaa monimutkaisemmaksi ja sirpalemaisemmaksi. Meillä on yhtä aikaa paitsi oikeisto ja vasemmisto (taloudellinen), myös liberaalit ja konservatiivit sekä globalistit ja nationalistit. Ennen äänestäjäkunta voitiin laittaa janalle, nyt tarvitaan kuutio.
Tällä pohdinnalla en väitä, etteikö esimerkiksi Antti Rinteen omallakin toiminnalla olisi osuutta hallitustien vaikeuteen. Tietenkin on. Kuitenkin vaikeaa oli Sipilälläkin. Hänen pääministerikaudellaan kaudellaan alkoi keskustan kannatusalamäki.
Jos taantuma tulee, uuden pääministerin, Sanna Marinin vaikeudet kasvavat entisestään. Hallituksen tuskaa ei vähennä lainkaan ikävä tieto siitä, että julkisen talouden kestävyysvaje onkin osoittautumassa aiemmin arvioitua jyrkemmäksi.
Vielä joulukuussa 2018 valtiovarainministeriö arvioi Suomen julkisen talouden kestävyysvajeeksi 3,8 prosenttia eli 9,1 miljardia euroa. Kestävyysvajeen kehitystä arvioitiin olettamalla, että nykyinen talouspolitiikka jatkuu. Nyt Suomen Pankin tuoreen kestävyysvajearvion mukaan julkisen talouden sopeutustarve on noin 4,7 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteesta.
Jos kestävyysvajeelle ei tehdä mitään, se johtaa Suomen Pankin mukaan ennen pitkää julkisen velan hallitsemattomaan kasvuun.
