Sijoittajat voivat ensi vuoden alusta ottaa halutessaan käyttöön sijoitus- eli osakesäästötilit. Eduskunta hyväksyi asiaa käsittelevän lain tämän vuoden maaliskuussa.
Mandatum Life kertoo tiedotteessaan, että tammikuun toisena päivänä avautuvalle Saxo Bankin Trader-osakesäästötilin sijoitetulle pääomalle maksetaan prosentin bonus. Edun saa 2000 ensimmäistä vähintään 5000 euron sijoituksen tehnyttä asiakasta, jotka avaavat Trader-osakesäästötilin tammikuun 2020 aikana.
Maksettavan bonuksen määrä lasketaan 31.1.2020 osakesäästötilillä olevan sijoitetun pääoman mukaan. Edellytyksenä bonuksen saamiselle on, että tammikuun lopun sijoitettu pääoma on keskimäärin 80-prosenttisesti sijoitettuna 31.12.2020 asti. Bonusta ei makseta käteisvaroille. Bonus maksetaan Trader-tilille korkotuottona 1.2.2021.
Lisäksi kaikki tammikuussa 2020 tilin avanneet pääsevät palvelun parhaaseen Best-hintaluokkaan 31.3.2020 asti.
Osakesäästötilin avaaminen on maksutonta
Mandatum Lifen markkinoimalla Saxo Bankin Trader-osakesäästötilillä voi käydä kauppaa 2.1.2020 alkaen. Osakesäästötilin avaaminen ja arvopapereiden säilytys Trader-kaupankäyntipalvelussa on maksutonta.
Kaupankäynnistä veloitetaan Traderin normaalien välityspalkkioiden mukaan. Hinnoitteluluokkia on kolme ja ne perustuvat kauppojen määrään edellisen kuukauden aikana sekä Trader-palvelussa olevan varallisuuden yhteenlaskettuun arvoon.
Best-hintaluokassa asiakas käy osakekauppaa alkaen 0,03 – 0,05 prosenttia tai minimi 3- 5 euroa toteutunutta toimeksiantoa kohden.
”Alkuvuoden avausetumme ovat huippuluokkaa, mutta niiden lisäksi kannattaa muistaa, että Trader-osakesäästäjä pääsee hyötymään edullisesta hinnoittelusta ja Traderin huipputeknologiasta jatkuvasti”, kertoo Mandatum Lifen johtaja Niklas Odenwall.
Odenwallin mukaan asiakas voi muun muassa valita kahdesta kaupankäyntisovelluksesta mieleisensä ja vaihdella niitä veloituksetta.
”TraderONE on helppo sovellus, joka tarjoaa myös osakekohtaisia uutisia. TraderGOssa on enemmän toiminnallisuuksia, joiden avulla voi tehdä vaikka suosituslistoja ja asettaa hintahälytyksiä. Molemmat sovellukset toimivat myös mobiilissa”, kertoo Odenwall.
Ensimmäisenä kisaan lähti Nordnet, joka kertoi marraskuussa tarjoavansa osakesijoittajille mahdollisuuden avata osakesäästötilejä. Tilin on voinut avata Nordnetin verkkopalvelussa 20.11.2019 alkaen ja rahaa tilille voi siirtää lainsäädännön mukaisesti heti vuodenvaihteen jälkeen.
Ensimmäiset tilinavaajat saavat Nordnetilta erikoishinnat kaupankäyntiin. Lisäksi Nordnet opastaa tilinavaajia maksuttomalla verkkokurssilla, miten osakesäästötilille voi poimia osakkeita erilaisin strategioin sekä tarjoaa osakeanalyysejä ja mallisalkkuja osakesäästötilisalkun rakentamisen tueksi.
Myös Nordea ja Danske Bank tarjoavat osakesäästötilin ensi vuoden alusta.
Mikä on osakesäästötili?
Osakesäästötili on tili, jolle yksityissijoittaja voi siirtää enintään 50 000 euroa rahaa ja sijoittaa sen valitsemiinsa koti- tai ulkomaisiin pörssiosakkeisiin tai Nasdaq First Northissa kaupankäynnin kohteena oleviin osakkeisiin. Osakesäästötilin tuotto on verotettavaa pääomatuloa, mutta veroa ei peritä siinä vaiheessa, kun tilillä käydään osakekauppaa ja siitä syntyy myyntivoittoja tai kun tilille maksetaan osinkoja.
Sijoittaja maksaa sijoitusten tuotoista veroa vasta siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa.
Vaikka sijoitussäästötilille voi siis siirtää maksimissaan 50 000 euroa, tilin sisällä omistusten arvo voi kasvaa suuremmaksi, eikä raja vaikuta tähän. Tilille ei voisi siirtää aiemmin ostettuja osakkeita, vaan se koskee uusia sijoituksia. Tilille voi siirtää siis ainoastaan rahaa.