
Admicomin toisen puolivuotiskauden liikevaihto nousi lähes kahdeksaan miljoonaa euroa viime vuoden vajaasta kuudesta miljoonasta. Liikevaihto kasvoi siis peräti 33 prosenttia edellisvuodesta.
Toisen puolivuotiskauden liikevoitto ylsi 3,4 miljoonaan euroon viime vuoden 2,3 miljoonasta eurosta. Liikevoitto kasvoi siis peräti 47 prosenttia.
Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiö tarjoaa pilvipalveluna toimivaa SaaS-pohjaista Adminet-toiminnanohjausjärjestelmää.
Admicom listautui Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle helmikuussa 2018. Listautumisanti merkittiin noin 3,9-kertaisesti, tuoden yhtiölle 2 811 uutta osakkeenomistajaa. Listautumisanti koostui kokonaan osakeannista, jossa yhtiö laski liikkeeseen uusia osakkeita.
Yhtiö järjesti marraskuussa henkilöstöannin, jossa yhtiö sai kymmeniä uusia henkilöstöomistajia ja uutta pääomaa kirjattiin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon yhteensä hieman yli kaksi miljoonaa euroa.
Yhtiö palkittiin vuosittain järjestettävässä European Small and Mid-Cap Awards -kilpailussa sarjassa Star of 2019 Brysselissä 12.11.2019.
Toimitusjohtaja Antti Seppä kertoo, että orgaaninen kasvu on osa Admicomin DNA:ta, sillä viimeisten kymmenen vuoden keskiarvona on 41 prosenttia liikevaihdon kasvu per vuosi.
”Tämän mahdollistaa paitsi edelläkävijyys toiminnanohjausjärjestelmissä niin myös osaava ja yrittäjämäinen henkilöstömme. Saimme marraskuun henkilöstöannissa kymmeniä uusia henkilöstöomistajia ja uutta pääomaa kirjattiin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon noin kaksi miljoonaa euroa”, Seppä toteaa.
Toimitusjohtajan mukaan vuoden 2019 liikevaihdosta nykyasiakkaiden sopimuslaskutuksen nettomuutoksen osuus oli noin 367 tuhatta euroa ja se auttoi kasvussa noin prosentti prosenttiyksikköä. Merkittävin osa kasvusta tuli edelleen uusasiakkaista ja jakautui rakentamiseen 44 prosenttia, talotekniikkaan 35 prosenttia, teollisuuteen 17 prosenttia ja muihin toimialoihin 4 prosenttia.
Rakennusalan suhdannemuutos ei näytä juuri hidastaneen uusmyyntiä mutta nykyasiakkaiden kasvun arvellaan taittuneen 2019 aikana.
”Tulevalle vuodelle myyntiä on organisoitu uudestaan niin, että suurimpiin konserniasiakkuuksiin nimettiin vastuuhenkilöt ja pienimpiä Adminet Lite -asiakkuuksia palvellaan yhdessä kumppanitilitoimistojen kanssa. Kumppaniverkoston rakentaminen on vielä alkuvaiheessa”, Seppä toteaa.
Kuluneena vuotena Admicom kehitti lisää uusia toimialakohtaisia ominaisuuksia, lisäsi taloushallinnon automatiikkaa ja käynnisti myös tekoälyn hyödyntämiseen liittyvän AI-kehitystyön, jonka yhtiö toivoo turvaavan edelläkävijyyttä pitkällä tähtäimellä.
Vuoden 2018 listautumisen yhteydessä Admicom liikevaihdon kasvutavoitteeksi yli 30 prosenttia seuraaville kolmelle vuodelle. Yhtiö pitää tämän ohjeistuksen ennallaan vuodelle 2020. Kannattavuutta koskevaa ohjeistusta Admicom tarkensi vuoden 2019 alussa 35–45 prosenttia käyttökate- eli EBITDA-tasolle. Yhtiö pitää tämän kannattavuusohjeistuksen ennallaan vuodelle 2020.
Yhtiön väkevä tulosraportti ei tullut sijoittajille yllätyksenä, sillä osakekurssi ei reagoinut tulosraporttiin.
Admicomin väkevä myynnin ja tuloksen kasvu näkyy yhtiön osakkeen arvostuskertoimissa. Analyysitalo Inderesin tämän vuoden tulosennusteella laskettu P/E-kerroin on 48x.
Admicomin osakekurssi on kivunnut vuodessa jo 68 prosenttia.