Teslan menestystarina nojaa vahvasti tulevaisuuden megatrendeihin ja vauhti näyttää lähes pysäyttämättömältä.
Sähköautovalmistaja Teslan osake on ollut hurjassa kyydissä viimeaikaisten positiivisien uutisten siivittämänä. Vastikään yhtiö sai avattua Shanghain-tehtaansa, mikä tuottaa tällä hetkellä arviolta 1000 autoa viikossa. Muut kansainväliset autojätit eivät ole aiemmin saaneet tehtaitaan tuotantoon Kiinassa yhtä nopeasti, mikä tekee tilanteesta poikkeuksellisen merkittävän.
Vuoden 2019 kolmannella kvartaalilla yhtiö teki pitkästä aikaa voitollisen tuloksen ja raportoi toimittaneensa ennätysmäärän autoja asiakkailleen. Samalla yhtiö on julkistanut uusia automalleja ja Teslan autot ovat useamman maan rekisteröintitilastojen kärkipaikoilla. Ei ihme, että sijoittajat ovat innoissaan.
Tesla on lyhyessä ajassa saavuttanut merkittäviä markkinaosuuksia kansainvälisillä automarkkinoilla. Sähköautojen myynnissä yhtiö on tällä hetkellä markkinajohtaja kotimaassaan, ja yksistään Model 3-mallilla on tällä hetkellä Yhdysvalloissa peräti 60 prosentin osuus kaikista myydyistä sähköautoista.
Yhtiö ratsastaa tällä hetkellä trendin aallonharjalla. Kansainvälisen energiajärjestö IAE:n mukaan sähköautojen käyttöönotto on kasvanut merkittävästi edeltävän 10 vuoden aikana ja kasvun odotetaan kiihtyvän edelleen. Sähköautojen määrä kasvoi vuonna 2019 peräti 63 prosenttia vuodentakaisesta, mistä suurin osa tapahtui Kiinassa. Ottaen huomioon Teslan aseman Kiinan markkinoilla, yhtiö vaikuttaa tämän valossa lähes pysäyttämättömältä.
Yhtiö on tällä hetkellä maailman kolmanneksi arvokkain autovalmistaja, vaikka myy nimellisen määrän autoja suuriin toimijoihin verrattuna. Tesla myi kaikkiaan 367 500 autoa maailmanlaajuisesti vuonna 2019, kun esimerkiksi General Motors myi yksistään Yhdysvalloissa yli 2,9 miljoonaa ajoneuvoa. Yli 2 miljoonan ajoneuvon myynteihin Yhdysvalloissa pääsivät myös esimerkiksi Ford ja Fiat-Chrysler.
Juurikin tästä syystä Teslan valuaatio ja arvostuskertoimet hirvittävät monia asiantuntijoita. Analyytikoiden konsensuksen mukaisella osakekohtaisella tuloksella laskettu P/E-kerroin on peräti 260x. Analyytikot odottavat Teslalta 2019 -4,5 dollarin negatiivista osakekohtaista tulosta viime vuodelta, 1,8 dollarin osakekohtaista tulosta tänä vuonna ja ensi vuonna jo peräti 8,1 dollarin osakekohtaista tulosta.
Teslan arvostuskertoimia voidaan kuitenkin perustella kasvulla. Teslan myynnit kasvoivat globaalisti 50 prosenttia vuonna 2019, mitä käytetään korkeampien arvostuskertoimien perusteluun. Siinä missä perinteiset autovalmistajat ovat olleet vaikeuksissa, Tesla ei näytä kärsivän globaalista autoteollisuuden laskusuhdanteesta.
Kasvuyhtiön arvostuskertoimet eivät ole suoraan verrannollisia vakiintuneempien toimijoiden kertoimiin, minkä vuoksi vaikkapa Teslan ja Toyotan arvostuskertoimet liikkuvat täysin erilaisissa lukemissa. Tesla on autoteollisuuden kovin ja hypetetyin kasvuyhtiö.
Sijoittajat hinnoittelevat Teslalle voimakasta kasvua. Autoteollisuus saattaa kohdata pian oman ”iPhone”-hetkensä, jossa autoilun määritelmä tullaan muovaamaan uudelleen. Auton määritelmä voi muuttua pian nykyisestään sähköiseksi, jaetuksi ja itseajavaksi olohuoneeksi joka on jatkuvassa yhteydessä verkkoon. Moni pitää jo Teslaa Applen kaltaisena toimijana, joka ajaa voimakkaasti paradigman muutosta ja tulee mullistamaan oman toimialansa.
Tesla todellakin kasvaa nopeasti, mutta kuinka kauan voimakas kasvu vielä jatkuu?
Yhtiö on kasvanut voimakkaasti laajentuessaan uusille markkinoille. Uusilla markkinoilla yhtiö pääsee hyötymään räjähdysmäisestä kysynnästä alussa, mikä nostaa yhtiön autojen myyntiä. Uusien mallien lanseeraamisen yhteydessä autoja ennakkotilataan satoja tuhansia kappaleita ennen kuin yksikään auto on edes poistunut tuotantolinjalta. Kaikki tämä on hyvää mainosta Teslan kasvutarinalle ja yhtiö saa kerrottua sijoittajille tarinaa missä tuotteiden kysyntä ylittää reilusti niiden tämänhetkisen tarjonnan.
Mikäli kuitenkin tarkastellaan Teslan nykyisiä markkinoita, luvut eivät ole niin ruusuisia. Kaliforniassa uusien Teslojen ensirekisteröinnit lähes puolittuivat vuoden 2019 neljännellä kvartaalilla. Samoin vaikka yhtiö raportoi ennätystoimituksista kolmannella kvartaalillaan, Yhdysvaltojen markkinoilla yhtiön myynnit putosivat -39 prosenttia. Nämä luvut saavat kiillotetun kasvutarinan säröilemään.
Elon Musk on tällä hetkellä yhtä kuin Tesla. Mitä Musk sanoo, tekee tai Twiittaa vaikuttaa vahvasti Teslan osakekurssiin. Hän on showmies ja täydellinen keulakuva Teslan brändille. Monia sijoittajia kiinnostaakin kysymys siitä, mitä vahvasti yhteen henkilöön kulminoituleelle yhtiölle käy Muskin jälkeen. Muskin ajankäyttö tulee myös huomioida, sillä hän on vahvasti mukana muidenkin yritystensä, kuten Neuralinkin ja SpaceX:n toiminnassa, joista jälkimmäisimmän tavoitteena on toteuttaa Muskin suurin haave: Ihmiskunnan lähettäminen Marsiin.
Viime vuonna Musk väläytti Teslan viemistä pois pörssistä kvartaaliraportoinnin tuoman paineen hellittämiseksi 420 dollarin osakekohtaisella hinnalla, mitä moni pitää edelleen vain kalliina vitsinä. Hänen mukaansa julkisen yhtiön ominaisuudet ja vaatimukset riskeeraavat hänen tulevaisuuden visioidensa toteuttamista. Teslan siirtyessä pörssiin yhtiö on sittemmin ollut usein kyseenalaistettuna toimintatavoistaan, kirjanpidostaan ja saatavistaan, mikä on herättänyt närää sekä sijoittajien että viranomaisten keskuudessa.
Yhtiöllä on edessään vielä useita haasteita ja Teslalla on historiaa useista takaiskuista sekä ongelmista. Näistä yhtiö on kuitenkin toistaiseksi aina selvinnyt. Tesla on menestystarina, joka on palkinnut uskollisia sijoittajia ja jättänyt lyhyeksimyyjät tappioille. Menestystarina nojaa vahvasti tulevaisuuden megatrendeihin ja vauhti näyttää tällä hetkellä lähes pysäyttämättömältä. Kasvutarina on nyt käynnissä, mutta sen kestävyyttä tullaan arvioimaan vielä moneen otteeseen.
Teslan odotetaan julkistavan vuoden 2019 tilinpäätöksensä tammikuun 29. päivänä markkinoiden sulkeuduttua.