Keskuspankkien tärkein tehtävä on hintavakauden säilyttäminen. Hintavakaus tarkoittaa sellaista talouden tilaa, jossa talouden toimijoiden ei tarvitse ottaa yleisen hintatason muutoksia huomioon tehtäessä kulutus- ja investointipäätöksiä. Hintavakauden oloissa inflaatio on maltillista ja ennakoitavissa.
Sekä nopea hintojen nousu eli inflaatio että hintojen lasku eli deflaatio nähdään taloudelle haitallisina ilmiöinä. Siksi euroalueella hintavakaus on määritelty yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin alle kahden prosentin vuotuiseksi nousuksi.
Tähän tavoitteeseen Euroopan keskuspankki EKP pyrkii keskipitkällä aikavälillä. EKP:n neuvosto on kertonut tavoittelevansa inflaatiota, joka keskipitkällä aikavälillä tarkasteltuna on lähellä hintavakausmääritelmän ylärajaa.
Tuohon inflaation kahden prosentin ylärajaa keskuspankilla on ollut jo pitkään vaikeuksia päästä ja taustalla häämöttää jatkuva deflaation pelko.
EKP:n viimeisimmän ennusteen mukaan kuluttajahintainflaatio jää tänä vuonna 1,1 prosenttiin, kiihtyy ensin vuonna 1,4 ja vuonna 2022 1,6 prosenttiin. Joulukuussa ilmoitettu viimeisin toteutunut kuluttajahintainflaatio oli 1,3 prosentin tasolla.
Myös luotettavampana inflaatiopaineiden mittarina pidetyn pohjainflaation kehitys on ollut vaimeata, toteaa Suomen Pankin pääjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja Olli Rehn Taloustoimittajat ry:n vierailutapahtumassa pitämässään puheessa.
”Pohjainflaatiolla viitataan inflaatiolukuun, josta on poistettu energian ja ruoan hinnan vaikutus. Se on pysytellyt pitkään 1 prosentin tuntumassa, mikä kertoo siitä, että euroalueen sisäiset kustannuspaineet ovat olleet vaimeita. Aivan viime aikoina pohjainflaatiossa on tosin näkynyt lieviä nousun merkkejä”, Rehn toteaa.
Vaikeudet inflaatiotavoitteen saavuttamisessa ovatkin Rehnin mukaan taustalla siinä, että EKP:n neuvosto päätti tällä viikolla uuden pääjohtajan, Christine Lagarden esityksestä käynnistää rahapolitiikan strategia-arvion.
”Euron käyttöönoton jälkeen EKP:n neuvosto on tarkastellut strategiaansa systemaattisesti vain kerran, vuonna 2003. Sittemmin talouden rakenteet ovat muuttuneet, ja strategiaa on nyt syytä tarkastella uudelleen. Arvio tehdään tiiviissä aikataulussa tämän vuoden aikana.”
Rehnin mukaan strategia-arviolla ei ole tarkoitus muuttaa EKP:n pyrkimystä hintavakauteen. Se on hänen mukaansa ankkuroitu Euroopan unionin perussopimukseen.
Mikä siis muuttuu?
Rehnin mukaa arviossa on tarkoitus saada selville, miten toimintaympäristön muutokset vaikuttavat rahapolitiikkaan.
Kaksi kysymystä on strategia-arvion keskiössä. Ensimmäinen liittyy Rehnin mukaan luonnollisen korkotason laskuun, joka rajoittaa rahapolitiikan liikkumavaraa, ellei politiikkaa sopeuteta. Luonnollinen korkotaso tarkoittaa sellaiseksi reaalisen lyhyen koron tasoksi, joka vallitsee, kun talouden resurssit ovat täyskäytössä ja inflaatio pysyy vakaasti tavoitteessa. Koron lasku tämän tason alle nostaa inflaatiota.
Miksi luonnollisen korkotason lasku on sitten ongelma? Se on ongelma siksi, että se kaventaa keskuspankin rahapolitiikan liikkumatilaa. Jos nimittäin lyhyt reaalikorko on korkeampi kuin luonnollinen korko, rahapolitiikka jarruttaa suhdannekehitystä.
”Jos luonnollinen korkotaso jää pitkäksi aikaa matalaksi, keskuspankki tulee kohtaamaan nimelliskorkojen lattian aiemmin arvioitua useammin. Tämä asettaa paineita rahapolitiikalle, kun keskuspankin on tarve pohtia sitä, kuinka voimakkaasti se reagoi hintanäkymien muutoksiin”, Rehn selittää.
Toinen liittyy puolestaan sitkeästi hitaaseen inflaatiovauhtiin, ja etenkin inflaatio-odotusten jämähtämiseen liian alaiselle tasolle.
”Keskuspankin on vaikea keveälläkään rahapolitiikalla kiihdyttää inflaatiota, jos yleinen odotus on, että tuleva inflaatio on hidasta”, Rehn selittää.
Rehnin mukaan EKP:n nykyinen inflaatiotavoite on tiukempi kuin muiden keskuspankkien tavoitteet. Siksi hänen mukaansa yksi varteenotettava vaihtoehto on lähestyä muiden keskuspankkien joustavan inflaatiotavoitteen käytäntöjä.
”Joustava inflaatiotavoite tarkoittaa, että keskuspankki pyrkii pitämään inflaation mahdollisimman vakaana ja lähellä tavoitetta sekä samanaikaisesti vakauttamaan reaalitalouden toiminnan lähelle talouden täyttä kapasiteettia”, Rehn selittää.
