Nokian yt-neuvottelut eivät koske 5G-liiketoimintoja – suunnittelee lisäinvestointeja digitalisaatioon ja 5G:hen

Nokia suunnittelee jatkavansa toimintojensa tehostamista Suomessa osana maailmanlaajuista uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmaansa.
Nokia osakeyhtiö teknologiayhtiö sijoittaminen Nokia osakeyhtiö teknologiayhtiö sijoittaminen

Nokia julkisti lokakuussa 2018 maailmanlaajuiset suunnitelmansa strategian toimeenpanon nopeuttamiseksi, asiakaslähtöisyyden parantamiseksi ja pitkän aikavälin kustannusjohtajuuden säilyttämiseksi. Osana aiemmin julkistettua ja käynnissä olevaa, maailmanlaajuista uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmaansa yhtiö tavoittelee 500 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2020 loppuun mennessä.

Nyt suunnitteilla olevat lisätoimenpiteet kustannusrakenteen keventämiseksi koskevat jossain määrin myös yhtiön Suomen toimintoja.

Nokia on tänään kutsunut henkilöstön edustajat Suomessa 21.1. alkaviin yhteistoimintaneuvotteluihin, joiden arvioidaan johtavan noin 180 työpaikan vähennykseen vuonna 2020. Suunnitelmat koskevat kaikkia Nokian toimipaikkoja Suomessa, joskin suurimman vaikutuksen arvioidaan kohdistuvan Espooseen.

Yhtiön 5G-tuotekehitys ja Oulun tehdas eivät kuulu tänään julkistettujen suunnitelmien piiriin.

”Vuonna 2018 käynnistämämme säästöohjelma on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Jatkamme toimenpiteitä operatiivisen toimintakykymme parantamiseksi ja yhtiön kilpailukyvyn varmistamiseksi pitkällä aikavälillä. Nämä päätökset eivät ole helppoja ja teemme parhaamme tukeaksemme henkilöstöämme muutosprosessin aikana”, sanoi Nokian johtokunnan jäsen ja maajohtaja Tommi Uitto.

Nokia on Uiton mukaan päivittänyt aiemmin ilmoittamaansa 700 miljoonan euron kustannussäästötavoitetta 500 miljoonaan euroon pääasiassa siksi, että yhtiö odottaa tekevänsä lisäinvestointeja sekä 5G:hen että digitalisaatioon.

”Jatkamme strategiamme toteuttamista ja panostamme meille keskeisiin alueisiin kuten huipputehokkaisiin kokonaisvaltaisiin verkkoihin, yritysasiakasliiketoimintamme kasvattamiseen, ohjelmistoliiketoimintamme vahvistamiseen ja lisensointitoimintamme monipuolistamiseen esineiden internetissä ja kuluttajaelektroniikassa. Nokian kotipaikkana Suomi on meille edelleen tärkeä maa näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Nokia on vuonna 2019 palkannut Suomeen noin 370 uutta työntekijää, ja suunnitelmissa on edelleen jatkaa panostamista tiettyihin painopistealueisiin Suomessa”, Tommi Uitto toteaa.

Nokia on sitoutunut toteuttamaan suunnitellut muutokset vastuullisesti ja auttamaan mahdollisten vähennysten kohteeksi joutuvia työntekijöitään löytämään uusia mahdollisuuksia työurallaan.

Nokialla on Suomessa tällä hetkellä yhteensä noin 6 000 työntekijää.

Nokian osake laski tänään Helsingin pörssissä 1,1 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sähkö valaisin tietokone työpöytä talous

Kotitalouksien sähkölasku kallistui - sähköverkon korvausinvestoinnit lisäävät siirtohintojen alueellisia eroja

Seuraava artikkeli
Meksiko pyramidi kehittyvät markkinat talous sijoittaminen

Varainhoitoyhtiö: Kehittyvien markkinoiden osakkeet ja korkosijoitukset ovat nyt suosikkeja