Kumppaniblogit

On olemassa kahdenlaista sijoittamista

Alexander Puutio otti kolumnissaan (Yle 5.1.2020) kantaa sijoittamisen määritelmään:

“Asuntosijoittaminen ei mielestäni ole sijoittamista, vaan spekulointia.”

Kolumni herätti Twitterin sijoittajapiireissä paljon pääosin aiheellista kritiikkiä, mutta se, että sijoittamista ei yksiselitteisesti ole taloustieteen piirissä määritelty (Puutio on taloustieteilijä), on mielenkiintoista. Koska eksplisiittistä määrittelyä ei ole olemassa, niin on “fair game” tarjota omaa tulkintaani.

Asiaa voidaan lähestyä klassisella “Laskuvirhe pankissa eduksesi, nosta 10000 euroa” esimerkin kautta. Sinulla on tällöin neljä vaihtoehtoa:

  1. Kuluttaa – esim. syödä tai juoda, ostaa palveluita, hyödykkeitä, maksaa vuokraa
  2. Säästää – laittaa rahat patjaan tai pankkiin (nykyrahamaailmassa ei ole juuri käytännön merkistystä kumpaan ratkaisuun päädyt) odottamaan kunnes keksit mitä niillä tekisi
  3. Investoida spekulatiivisesti – ostaa jotakin olemassaolevaa, jonka arvon luulet nousevan ja/tai joka tuottaa, esim. osinkoja, vuokraa tai muuta vastaavaa hyötyä
  4. Investoida reaalisesti – rakentaa tai remontoida asunto, perustaa startup-yritys tai synnyttää jotakin uutta arvoa luovaa maailmaan

Yksityishenkilön näkökulmasta kolmannen ja neljännen vaihtoehdon välillä ei ole suurta eroa. Piensijoittaja laskee mistä saa parhaan tuoton suhteessa riskiin verrattuna ns. riskittömään tuottoon, ja tuuppaa kymppitonninsa sinne. Nykypäivänä tämä kalkyyli on helppoa, koska riskitön tuotto on käytännössä olematon.

Kun samaa kymppitonnia lähestytään kansantalouden näkökulmasta, niin kysymys muuttuu monimutkaisemmaksi:

  1. Kuluttaminen työllistää. Mitä suurempi osa kulutuksesta menee palveluihin, sen enemmän. Kymppitonnin japanilaisen moottoripyörän ostaminen työllistää toimitusketjun mitalta maailmalla, kun taas kymppitonni esim. ravintolaan vuoden mittaan työllistää paikallisesti lähes koko summalla
  2. Säästäminen on kansantalouden näkökulmasta (ainakin lyhyellä aikavälillä) täysin turhaa toimintaa, oli rahat patjassa tai pankissa
  3. Spekulatiiviset investoinnit ovat kansantalouden kannalta myös lähes täysin turhaa toimintaa. Näin ei aina ole ollut, vaan sekä futuurien että osakekauppojen taustalla oli aikoinaan riskien hajauttaminen. Esim. kaksi henkilöä jotka omistivat laivan, saattoivat sopia keskenään että molemmat omistavat puolet toistensa laivoista. Näin laivan upotessa ei joutunut perikatoon. Nykyään maailman spekulatiiviset investoinnit ovat  kasino, joka siirtää rahaa voittajilta häviäjille, ja talo voittaa aina.
  4. Reaaliset investoinnit ovat kansantalouden kannalta paras asia – uusi infrastruktuuri, uudet yritykset, ja joskus myös uusi kulttuuri (esim. Muumibrändi) luovat lisää arvoa pitkälle tulevaisuuteen. Koko ihmiskunnan työn tuottavuuden historiallinen kasvu on seurausta näistä reaalisista investoinneista. Tätä Paul Krugman tarkoitti kirjoittamalla “Productivity isn’t everything, but in the long-run it is almost everything.” Termi tuottavuus on tässä olennaista, sillä usein investointien tarkoitus on tehdä ihmisiä työttömiksi – eli saada aikaan sama työpanos vähemmällä työvoimalla. Myös koulutus voidaan tulkita reaaliseksi investoinniksi, mutta myönnettäköön, että sen ROI:ta on hyvin vaikea laskea, ja se voi olla myös pakkasella.

Ylläolevaa vasten valtiolle, kunnalle tai keskuspankille pitäisi olla suhteellisen helppoa miettiä kannustimia, joilla olisi positiivia vaikutuksia.  Maailman toimijat ovat kuitenkin valinneet toisen tien. Nollakorkojen maailma on synnyttänyt kannustimet spekulatiivisiin investointeihin velkavivulla.

Näin vipu vaikuttaa:

  1. Velaksi kuluttaminen on kysynnän siirtämistä tulevaisuudesta nykyhetkeen, mutta kysyntä vähenee lainan kulujen verran, eli vaikutus on kansantaloudellisesti negatiivinen
  2. Velaksi säästäminen on oksymoroni, eli tätä ei ole olemassa
  3. Spekulatiiviset investoinnit velaksi vahvistavat suuremman hölmön ansaa, eli spekulatiivisia kuplia, joiden puhkeaminen aiheuttaa luottotappioita. Tästä syystä spekulatiiviset investoinnit eivät nykyään ole nollasummapeliä, vaan niiden kokonaisvaikutus on kansantaloudellisesti negatiivinen. Sinänsä ongelmallinen tapaus on toki ensiasunnon ostaminen, ilman velkavipua asuntoon ei ole asiaa, ja kaavoitus estää ensiasunnon rakentamisen.
  4. Reaaliset investoinnit ovat kansantaloudellisesti ainoa asia, joissa velkavivulla on positiivinen vaikutus

Arkhimedes totesi aikoinaan:

“Give me a lever long enough and a fulcrum on which to place it, and I shall move the world.”

Hän tuskin tarkoitti velkavipua, mutta pääsemme todennäköisesti todistamaan kuinka sekin ajaa saman asian. Kiintopisteeksi riittää korkojen nousu, joka on toki lyhyellä ja keskipitkälläkin aikavälillä epätodennäköistä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös