Sijoittajien käsitys riskistä on näennäisesti yksinkertainen, mikä johtuu siitä että sillä on arkikielessä oma vakiintunut paikkansa. Teoriapohdinnoissa riskin määritelmä ei ole helppo tai yksiselitteinen.
Yleensä rahoitusteoriassa riskillä tarkoitetaan sijoituskohteen volatiliteettia eli sijoituskohteen arvon vaihtelua. Moderni rahoitusteoria täsmentää riskin käsitettä jakamalla riskin kahteen osaan, systemaattiseen ja epäsystemaattiseen riskiin.
Epäsystemaattinen riski tarkoittaa yksittäisen sijoituskohteen arvonheiluntaa. Epäsystemaattisen riskin poistaminen on modernin rahoitusteorian mukaan periaatteessa yksinkertaista, siihen riittää hajautus.
Esimerkiksi salkkuun ostetaan useita osakkeita, joiden hintavaihtelut poikkeavat toisistaan ja niin salkun arvo heiluu vähemmän kuin yksittäisten osakkeiden hinta. Koska epäsystemaattinen riski on poistettavissa hajauttamalla, esittää moderni rahoitusteoria, että sijoituksen tuotto-odotus riippuu vain systemaattisesta riskistä. Systemaattisella riskillä tarkoitetaan yleisen markkinakehityksen vaikutusta yksittäiseen sijoituskohteeseen.
Sen sisäistäminen, että sijoitusriski jakautuu systemaattiseen ja epäsystemaattiseen riskiin on tärkeää. Vain silloin sijoittaja voi rakentaa sijoitussalkun, jossa tuotto-odotus ja riski ovat tasapainossa, vastaten sijoittajan tavoitteita.
Usein yhtenä osakkeiden rankkaustekijänä on tekninen osakeriski. Tämä riskimittari on laskettu muun muassa osaketuoton ja hinnan volatiliteetilla. Mitä alhaisempi volatiliteetti sitä enemmän yhtiö saa rankkauksessa pisteitä.
Mutta miksi arvottaa yritystä korkeammalle alhaisen volatiliteetin perusteella, jos hajauttamalla voidaan poistaa volatiliteetin epäsystemaattisen riskin osa? Paljon järkevämpää olisi ollut mitata riskiä esimerkiksi beta-kertoimella, eli osakkeen ja koko markkinan välisellä korrelaatiolla. Tällöin yhtiö rankkautuisi sitä korkeammalle mitä alhaisempi beta sillä on, eli toisinsanoen mitä riippumattomampi yhtiön hinta on markkinoiden yleisestä kehityksestä.
Jos epäsystemaattisen riskin poistaminen onnistuu hajautuksella, miten eliminoidaan systemaattinen riski?
Systemaattiseen riskiin ei hajautus useisiin sijoituskohteisiin auta, vaan hajautus on tehtävä esimerkiksi hajauttamalla ostot ja myynnit ajallisesti. Tässä kohdassa sijoittaja joutuukin sitten perimmäisten kysymysten äärelle. Miten poistaa systemaattinen riski? Toisin sanoen; miten sijoittaja suojautuu yleiseltä, koko markkinan romahduksen riskiltä? Näinhän tapahtui esimerkiksi finanssikriisin puhjettua, jolloin osakekurssit painuivat roimasti alaspäin kaikkialla maailmassa. Hajauttaminen sijoitukset esimerkiksi useisiin osakkeisiin useille markkinoille ei silloin auttanut estämään tappioita.
Systemaattinen riski voidaan poistaa, jos sijoitussalkussa on sellaisia kohteita, jotka korreloivat negatiivisesti koko markkinan kanssa. Eli ostamalla esimerkiksi osakkeita joiden beta (sijoituskohteen ja markkinan välinen korrelaatio) on negatiivinen. Negatiivisen betan osakkeita on kuitenkin hyvin vaikea löytää.
Lisäksi voidaan myös kysyä, mitä järkeä tässä on. Koska sijoitussalkun tuotto-odotus riippuu nimenomaan systemaattisesta riskistä, menettää sijoittaja tuotto-odotuksen, jos hän eliminoi systemaattisen riskin. Kauppalehden keskustelufoorumissa nimimerkki epe kiteyttää asia varsin osuvasti:
Jos hajautat myös systemaattisen riskin, mitä jää jäljelle? Riskitön tuotto. Teorian mukaan odotetun tuoton tulisi siis olla sama kuin joku 3kk euribor, t-billit tms. Eli hommassa ei olisi mitää järkeä…
Tässä oli siis rahoitusteorian yleinen ja tunnettu riskin määritelmä. Mutta myös toisenlaisia näkemyksiä riskin olemuksesta on esitetty.
Artikkeli on julkaistu SalkunRakentajassa aiemmin kesäkuussa 2012.
