Lepomäki: Rakenneuudistuksia tarvitaan – ongelmat kasaantuvat, jos taantuma iskee

Suomen ongelmat ovat rakenteellisia eikä niihin auta lähivuosina hallituksen kaavailema suhdanne-elvytys, kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki väittää.
Elina Lepomäki kansanedustaja eduskunta Elina Lepomäki kansanedustaja eduskunta
Elina Lepomäki kansanedustaja eduskunta

Suomen valtiovarainministeriön laatima julkisen talouden suunnitelma on karua luettavaa. Talouskasvun arvioidaan hidastuvan alle yhteen prosenttiin vuosina 2022—2023.

Talouden ja väestörakenteen jo vuosia käynnissä ollut rakennemuutos vaikuttaa myös talouden pidemmän aikavälin kasvunäkymiin.

VM:n mukaan työikäisen väestön supistuminen vähentää työpanosta lähivuodet, mutta työvoimaosuuksien arvioidaan hieman kohoavan etenkin vanhemmissa ikäryhmissä. Toinen työpanoksen kehitystä rajoittava tekijä on korkea rakenteellinen työttömyys.

Julkinen sektori tulee kohtaamaan yhä kovempia haasteita, kun julkinen velka kasvaa. VM:n suunnitelman mukaan Suomen julkinen velka suhteessa BKT:hen on laskenut hetkellisesti alle 60 prosentin rajan, mutta velkasuhde alkaa 2020-alkuvuosina kasvaa uudelleen.

Vuonna 2018 velkasuhde oli 58,9 % suhteessa BKT:hen. Hyvän suhdannetilanteen aikana velkasuhde laski ainoastaan 4 prosenttiyksiköllä, kun se vuosina 2009—2015 kasvoi yli 30 prosenttiyksiköllä. Puskurit seuraavan taantuman varalle ovat ohuet, suunnitelmassa todetaan.

VM:n mukaan suotuisa suhdannetilanne on osaltaan peittänyt alleen julkisen talouden rakenteellisia ongelmia. Väestön ikääntyminen on jo kasvattanut eläkemenoja ja se kasvattaa tulevaisuudessa myös terveydenhoito- ja hoivamenoja. Julkisessa taloudessa on kestävyysvaje, jota ei ole vielä ratkaistu.

Suunnitelman mukaan julkisen sektorin velka suhteessa bruttokansantuotteeseen tulee nousemaan 60 prosentin rajan yli hallituskauden lopussa ja 15 vuoden sisällä se ylittää jopa 80 prosentin osuuden.

Mitä tapahtuu, jos talouskasvu muuttuukin lähiaikoina laskuksi, kysyy kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki blogissaan?

Lepomäen mukana hallitus on sopinut poikkeusolojen mekanismista, jonka mukaan se aikoo toimia, jos suhdannetaantuma iskee. Sanna Marinin hallitus aikoo taantumassa elvyttää lisää, niin sanottujen automaattisten vakauttajien yli.

Lepomäki suhtautuu elvytyssuunnitelmiin kriittisesti.

”Epäilen vahvasti, että hallitus pystyy tuossa tilanteessa pitäytymään 500 miljoonan euron menokatossa, jonka se on itselleen asettanut”, Lepomäki toteaa.

Suomen ongelmat ovat kansanedustajan mukaan kertaluokkaa suuremmat, jos pienikin taantuma iskee.

”Valtiovarainministeriön laskelmissa talouskasvun ei pidä laskea kuin prosenttiyksikön verran, nollan tuntumaan, kun alijäämä repeää neljä miljardia suuremmaksi. Valtion, kuntien ja työllisyysrahaston alijäämä on hallituskauden lopussa jo valmiiksi viisi miljardia euroa. Suomen ongelmat ovat rakenteellisia eikä niihin auta lähivuosina minkäänlainen suhdannepaketti.”

Hallitus on myös viivytellyt infrastruktuuri-investointien aloittamisessa, Lepomäki muistuttaa. Se tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että elvytyskanavat ovat taantuman iskiessä vaatimattomat.

”Kotimaisen kulutuksen ylläpitäminen valtion rahalla ei kovin pitkälle auta, olkoonkin, että ihmislähtöisen sosiaaliturvan merkitys on kriisissä erinomaisen tärkeä”, kansanedustaja muistuttaa.

Riskien nyt ilmiselvästi kasautuessa olisi hallituksen ryhdyttävä toimiin ennaltaehkäisevästi, Lepomäki vaatii.

”Rakenneuudistusten läpivienti, kuten paikallisen sopimisen edistäminen kaikilla työpaikoilla, sekä pidättäytyminen veronkorotuksista, olisivat parasta kasvupolitiikkaa juuri nyt. Hallituksen tulisi myös arvioida, kannattaisiko sen muuntaa osa tulevaisuusinvestoinneista oikeiksi investoinneiksi (menolisäysten sijaan) tai luopua niistä. Lisäksi toivon hallitukselta nopeaa suunnitelmaa sen varalle, että yritykset ajautuvat ennakoimattomiin maksuvaikeuksiin lähiviikkojen aikana ja/tai että alamme kärsiä vientitakauksien luottotappioita.”

Eduskunnalle olisi Lepomäen mukaan hyvä toimittaa laaja selvitys varautumissuunnitelmasta, niin ihmisten terveyden, turvallisuuden kuin myös talouden näkökulmasta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Turkishuutokauppayhtiö Saga Furs lykkää huutokauppaansa koronaviruksen takia

Seuraava artikkeli
Suvi Tuppurainen Nordnet profiilikuva

Jo yli 60 000 sijoittajaa avannut osakesäästötilin - Nordnetin markkinaosuus ylivoimainen