Sijoitusuutiset

Jo yli 60 000 sijoittajaa avannut osakesäästötilin – Nordnetin markkinaosuus ylivoimainen

Osakesäästötilin suosio on ylittänyt ennakko-odotukset, kertoo Nordnetin maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Suvi Tuppurainen Nordnet profiilikuva

Sijoituksissa korostuvat kotimaiset osakevalinnat, kuten Neste ja Wärtsilä, mutta mukaan mahtuu myös uusia suosikkeja, kuten Kamux sekä Musti Group.

Euroclear Finlandin helmikuun alun tietojen mukaan Suomessa on avattu yli 60 000 osakesäästötiliä. Nordnetin markkinaosuus ylittää 75 prosenttia.

Valtaosa osakesäästötilin avaajista on sijoittajia, jotka ovat olleet Nordnetin asiakkaita jo aiemmin. Tili on kuitenkin houkutellut myös uusia asiakkaita, joiden osuus Nordnetiin osakesäästötilin avanneista on 20 prosenttia.

Nordnetissä naisten osuus kaikista osakesäästötilin avaajista on 23 prosenttia. Osakesäästötilien osalta vain kokonaan uusia asiakkuuksia tarkasteltaessa naisten osuus kohoaa 37 prosenttiin.

Uusien asiakkaiden keski-ikä on 31 vuotta. Yli puolet uusista osakesäästötiliasiakkaista mahtuu ikäryhmään 17–35-vuotiaat. Nordnetin aiemmassa asiakaskannassa keski-ikä on korkeampi, 37 vuotta. Lähes 60 prosenttia osakesäästötilin avanneista aiemmista asiakkaista on 26–45-vuotiaita.

”Nuoret ja opiskelijat ovat selkeästi lähteneet innolla avaamaan osakesäästötilejä, mutta myös työssäkäyvät, joilla on vielä aikaa kerryttää säästöjään pitkäjänteisesti esimerkiksi eläkkeelle, ovat löytäneet osakesäästötilin”, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Ei ainoastaan kotimaisten osinko-osakkeiden tili

Kaupankäynti uudella osakesäästötilillä alkoi 2.1.2020. Osakesäästötilit siivittivät Nordnetin kaupankäynnin uuteen päiväennätykseen heti ensimmäisenä pörssipäivänä. Koska tilille voi siirtää vain rahaa, eikä lainkaan aiempia omistuksia, sijoitetut summat eivät ole vielä ehtineet kasvaa keskimäärin kovin suuriksi.

”Lähes puolet osakesäästötilin avaajista on jo tehnyt rahatalletuksen osakesäästötilille ja keskimäärin talletukset ovat olleet reilut 7 000 euroa. Tässä valossa 50 000 euron yläraja talletettaville rahoille ei tule kovin monelle vielä hetkeen vastaan. Keskimäärin suomalaisten osakeomistukset ovat olleet noin 25 000 euron suuruusluokkaa, joten siinä mielessä osakesäästötilit ovat saaneet erittäin kelvollisen startin”, taustoittaa Tuppurainen.

Osakesäästötileillä tehdyt kaupat nostivat kauppojen lukumäärällä mitattuna Nordnetin markkinaosuuden Helsingin pörssissä tammikuussa yli yhdeksään prosenttiin, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Kaikesta pörssikaupankäynnistä 15 prosenttia kirjattiin osakesäästötileille. Helsingin pörssin osalta luku oli vieläkin suurempi.

Tuppuraisen mukaan lähes 40 prosenttia osakesäästötilin avaajista on jo tehnyt ensimmäiset sijoituksensa. Suosituimpien osakkeiden joukossa Neste ja Wärtsilä ovat yllättäneet perinteisen arvo-osuustilimaailman suosikkikolmikon Nokian, Nordean ja Fortumin.

Uudet sijoitukset verotehokkaan osakesäästötilin kautta

Osakesäästötiliasiakkaat eivät ole valjastaneet tiliä ainoastaan osinkosijoittamisen tarpeisiin, vaan myös kasvusijoittamiseen. Lisäksi 15 prosenttia kaupoista on tehty ulkomaisilla osakkeilla.

”Merkittävä osa tilin avanneista pohtii vielä varoilleen sijoituskohteita. Käynnissä oleva tuloskausi ja edessä oleva osinkokevät tuovat varmasti sopivia ostopaikkoja lopuillekin sijoittajista. Osakesäästötilin ilmiötä ei nähty kokonaisuudessaan vielä tammikuussa, vaan euroja on yhä laukaisuvalmiina”, analysoi Tuppurainen.

Helmikuussa listautunut Musti Group nousi osakesäästötileillä nopeasti lähelle kymmenen kärkeä omistetuimpien osakkeiden listalla. Yhtiön listautumisannissa yli 30 prosenttia Nordnetin merkinnöistä tehtiin osakesäästötileille. Tämä kertoo sijoittajien kiinnostuksesta tehdä uudet sijoituksensa mieluummin verotehokkaalle osakesäästötilille kuin arvo-osuustilille, jos uusi tili on avattu, jatkaa Tuppurainen.

Nordnet Suomen 10 omistetuinta osaketta osakesäästötileillä 13.2.2020 tilien lukumäärän mukaan:

  1. Neste
  2. Wärtsilä
  3. Nordea
  4. Fortum
  5. Nokia
  6. Sampo
  7. Nokian Renkaat
  8. Finnair
  9. Kone
  10. Kamux

​​​​​​​Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Osakesäästötili -  osakekaupat ja osingot tilillä verovapaasti

Anna osakesijoituksillesi parhaat mahdollisuudet kasvaa ja löydä osakesäästötilin edut. Saat eksklusiivisia vinkkejä osakesäästötilisalkkusi rakentamiseen sekä sijoitusideoita analyyseistä ja mallisalkuista.

Valitse Nordnet, Suomen suosituin arvopaperivälittäjä

Kommentoi
Ylös
>