Makrotalous

Koronavirus kylvää tuhoa markkinoilla – mikä nyt eteen?

Työeläkeyhtiön toimitusjohtaja arvioi, että markkinat huutavat nyt tueksi valtioita ja niiden finanssielvytystä.

Koronavirus jatkaa leviämistään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tähän mennessä tapauksia on todettu yhteensä yli 100 000. Näistä suurin osa on todettu Kiinassa, valtaosa Wuhanissa ja Hubein maakunnassa.

Kiinassa tapausten määrä on ollut laskussa. Viime päivinä Kiina on raportoinut vain noin 100-200 uutta tapausta päivässä. 

Euroopassa on todettu yhteensä yli 7 200 tapausta. Maanosan synkin tilanne näyttää Italiassa. Saapasmaassa virukseen sairastuneiden määrä on kasvanut 4636 ihmiseen. Lisäksi sairastuneiden määrä kasvoi perjantaina peräti 620 uudella tapauksella, mikä on enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin yhden päivän aikana.

THL:n mukaan Saksassa ja Ranskassa on kummassakin todettu yli 600 tapausta. Myös muun muassa Espanjassa, Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa on raportoitu paljon uusia matkailijoiden mukana tulleita tapauksia sekä niiden jatkotartuntoja. 

Pohjoismaissa tartuntoja on myös havaittu enenevissä määrin. Sekä Ruotsissa että Norjassa on raportoitu yli 100 tapausta.

Vaikutukset talouteen näkyvät

Finanssimarkkinoilla reaktiot koronavirukseen ovat olleet rajuja.

Yhdysvaltojen S&P 500 -osakeindeksi kävi kaikkien aikojen korkeimmalla tasollaan 20. helmikuuta. Sen jälkeen sen markkina-arvosta on pyyhkiytynyt pois yli 12 prosenttia.

Pienten ja keskisuurten yhtiöiden Russell 2000 -indeksi on jo laskumarkkinassa, sillä sen arvosta on sulanut yli 20 prosenttia.

Samalla turvasatamasijoituksina pidettyjen vakaiden valtioiden velkakirjojen hinnat ovat nousseet ja korot laskeneet. USA:n 10-vuoden velkakirjan korko on painunut koronavirusryminässä historiansa alhaisimmalle tasolle eli vaivaiseen 0,77 prosenttiin. Saksan pitkän lainan korko on jo reippaasti negatiivinen.

Aikoinaan finanssikriisin oikein ennustanut ekonomisti Nouriel Roubini odottaa osakemarkkinoiden romahtavan maailmalla 30 – 40 prosenttia tänä vuonna. Roubinin mielestä koronaviruksella on valtaisat poliittisen seuraukset, erityisesti sitten, kun virus lähtee leviämään tosissaan Yhdysvalloissa.

”Taivaalle ei voi rakentaa muuria. Asun New Yorkissa ja ihmiset eivät käy ravintoloissa, elokuvissa tai teattereissa, vaikkei kukaan ole siellä saanut vielä virustartuntaa.”

Virusvaikutus näkyy jo Helsingin pörssissäkin

Koronaviruksen negatiivinen talousvaikutus on näkynyt myös kotimaisissa pörssiyhtiöissä. Suomessa Finnair on joutunut antamaan tulosvaroituksen koronaviruksen vuoksi.

Koronavirus on jo tällä hetkellä vaikuttanut Koneen toimintaan monella tavalla. Näistä vaikutuksista suurin oli Koneen Kiinan tehtaan pysähtyminen viikoksi vuoden alussa, kun työntekijöiden turvallisuuden vuoksi lomia pidennettiin viikolla. Samalla tehtaan ylösajo seisokin jälkeen kesti tavanomaista pidempään.

Kone on myös rajoittanut henkilöstönsä matkustamista Kiinaan ja sen sisällä. Tällä hetkellä ei esimerkiksi Suomesta lennetä lainkaan Kiinaan, sillä pitkät karanteenit tekevät matkoista kannattamattomia.

OECD on nyt puolittanut globaalin kasvuennusteensa. Varovaisemmassa ennusteessaan järjestö olettaa, että epidemian huippu on ohitettu maaliskuun loppuun mennessä ja jos virusepidemia pysyy rajallisena muissa maissa, pitää maailman talouskasvusta leikata puoli prosenttiyksikköä.

OECD:n kasvuennuste tämän vuoden globaalista talouskasvusta putoaa s2,4 prosenttiin, josta ensimmäinen vuosineljännes saattaa päätyä miinukselle.

Järjestö muistuttaa, että Kiinan osuus maailman teollisuustuotannosta on noussut valtavasti viime vuosina. Vuonna 2002 noin 8 prosenttia, mutta nyt yli 20 prosenttia.

Joutuvatko valtiot elvyttämään lisämenoilla?

Riski kasvun hyytymisestä on saanut keskuspankit toimimaan. USA:n keskuspankki Fed laski yllättäen korkoja puolella prosenttiyksiköllä tällä viikolla. Lisäksi markkinoilla odotetaan jo uusia koronlaskuja.

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi Kalevan artikkelissaan, että euroalueelle ja Suomelle kansainvälisen talouden kasvun hidastuminen tulee huonoon aikaan.

”Suomen talouskasvu oli jo hidastumassa ennen koronaviruksen ilmestymistä. Nyt käytännössä näkymät alkuvuoden talouskasvusta ovat heikkenemässä nopeasti lisää”, Murto toteaa.

Murron mukaan talouspolitiikan osalta riskinä on runsaan kymmenen vuoden takaisen finanssikriisin toisinto.

”Kriisi lähti liikkeelle USA:sta. Vaikutukset olivat kuitenkin pitkäaikaisemmat Euroopassa kuin USA:ssa. Nytkin näyttää siltä, että Yhdysvaltojen reaktiot ovat nopeammat kuin EU:ssa.”

Erityisen ongelmallinen tilanne on Murron mukaan rahapolitiikassa. Euroalueen korot ovat jo valmiiksi negatiiviset, Murto toteaa. Mistä euroalue siis löytää uutta elvytysvaraa rahapolitiikassa?

Murron mukaan paine kasvaakin nyt finanssipolitiikan suuntaan, mitä on ollut vaikea toteuttaa koordinoidusti euroalueella. Finanssipolitiikka on valtion harjoittamaa talouspolitiikkaa julkisen kulutuksen, julkisten investointien ja niiden rahoituksen osalta.

”Taloudellisesti paljon on nyt kiinni USA:n reaktioista. Markkinat käytännössä huutavat hallinnolta lisää tukea. Kiina jo huomiosta sivummalla olettaen, että viruksesta ei tule toista aaltoa”, Murto kommentoi Twitterissä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös