Sosiaalisen eristyksen tuoman lisäajan voi käyttää harkitsemalla, onko valmistautunut eläkeikää varten.
Dick on työskennellyt sairaalassa hallintovirkamiehenä yli 30 vuotta. Hän oli aikeissa jäädä eläkkeelle muutaman kuukauden kuluttua. COVID-19, eli koronavirus, viivästytti hänen suunnitelmiaan.
Forbes esittää, että koronaviruskriisin eristäytyminen tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden ”kuivaharjoitella” eläkeikää varten.
Dick liittyy monen muun työikäisen joukkoon, keitä huolestuttaa, miten koronaviruspandemia vaikuttaa heidän sijoituksiinsa sekä eläkesuunnitelmiin. Pelko rahan loppumisesta eläkkeellä on kuitenkin vain yksi huolenaihe.
Moni meistä on huolissaan vain siitä, olemmeko säästäneet tarpeeksi eläkettä varten, mutta olemmeko valmiit kohtaamaan sen, että meillä yhtäkkisesti valtavasti ylimääräistä aikaa? Koronakriisi onkin siinä määrin kuivaharjoittelua eläkeikää varten; miltä tuntuisikaan, jos tilanne jatkuisi vuosikymmenien ajan?
Vastaa seuraaviin kysymyksiin: Tuntuuko siltä, että välillä päivät sulautuvat toisiinsa eristäytymisen aikana, ja et ole täysin varma onko tänään maanantai vai tiistai? Onko sinulla kaksi asukokonaisuutta: aamuverkkarit ja iltaverkkarit? Oletko yhtäkkiä hyvin kiinnostunut videopeleistä? Kotona vietetty aika ei olekaan enää vapaa-aikaa töistä, vaan sen strukturoinnista on tullut työtä.
Pandemia on antanut monelle meistä kokemuksia siitä, miltä elämä tuntuu ilman puurtamista ja esimerkiksi päivittäisiä työmatkoja. Miten saisit aikasi kulumaan ilman työtä? Mikä innostaa sinut heräämään aamuisin?
Koronakriisi kiinnittää huomiomme voimakkaasti terveyteen, terveydenhoitoon sekä lähiomaisten hoitoon. Monen mieleen on saattanut pulpahtaa kysymys, kuka hoitaa minua tai rakkaitani, jos sairastun?
Tarvitsemme apua ja hoitoa vanhemmalla iällä. Suomen väestö ikääntyy Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen mukaan ja se näkyy myös vanhuspalveluiden asiakasmäärissä. Vanhuspalveluissa työskentelee Suomessa noin 45 000 ammattilaista. Harvat ihmiset ovat suunnitelleet etukäteen, miten he hoitavat toisiaan tai mistä he saavat hoitoa vanhuksena.
Säästämme eläkeikää varten, ja jotkut jopa odottavat eläkkeelle siirtymistä. Mielikuvia rannoista, lomakodeista Espanjassa ja venematkoista. Mieleen ei aina juolahda, mitä eläkeikä todellisuudessa on. Aktiivisesta työelämästä eläkkeelle siirtyminen tuo mukanaan lukuisia muutoksia Seniorinfo.fi:n mukaan. Ensimmäinen muutos on totta kai tulotason muuttuminen ja toinen on rajusti lisäytynyt vapaa-aika. Se on uusi elämänvaihe ja siihen kannattaa varautua.
Darren Coleman, Torontossa toimivan Coleman Wealth -yrityksen varatoimitusjohtaja, kuvaa COVID-19: n eristäytymistä kuivaharjoitteluna eläkeikää varten.
Koronaviruspandemian eristyksen tuoma sosiaalinen etäisyys ja loputtomat tunnit kotona ovat ikään kuin koeajo eläkeikää varten. Poikkeustilanne tarjoaa monelle kokemuksia siitä, mitä eläkkeelle siirtymisen jälkeen kohdataan.
Nyt sinulla onkin aikaa laittaa mietintämyssy päähän. Voit käyttää sosiaalisen eristyksen tuoman lisäajan harkitsemalla, oletko valmistautunut eläkettä varten muutenkin kuin säästämällä.
- Onko sinulla bucket list, eli ”veivilista”, jolla keksit tekemistä viikkoja tai vuosia eteenpäin?
- Millä pidät itsesi toimeliaana joka päivä?
- Oletko laatinut oman hoitosuunnitelman vanhemmalle iälle tai miten pidät huolta rakkaista, jotka ovat nyt eläkeiässä?
Lue myös: Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja: Eläkepuskureille on nyt käyttöä.