Markkinakommentit

Osakkeet jatkavat sukeltamista koronakriisissä – pohjakosketusta ei ole vielä kenties nähty

USA:n elvytyssuunnitelmat eivät ole vakuuttaneet sijoittajia.

Osakemarkkinat jatkavat rumaa romahdustaan. Eilen S&P 500 -indeksi romahti lähes 4,9 prosenttia ja Nasdaq 4,7 prosenttia. Dow-indeksi on jo karhumarkkinassa eli se on laskenut yli 20 prosenttia edellisestä huipustaan. Euroopassa esimerkiksi Euro Stoxx 50 -indeksi laski 4,5 prosenttia.

Paniikki jatkuu myös indeksifutuureissa. USA:n osakefutuurit jatkavat rajua laskuaan torstaina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronaviruksen laajempia tartuntaketjuja esiintyy Manner-Kiinan, Iranin, Etelä-Korean, Italian ja Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa, sekä Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. WHO on hyvin huolissaan taudin vakavuudesta ja sen nopeasta leviämisestä, kertoo WHO:n johtajan Tedros Adhanom Ghebreyesus.

Koronavirukseen on sairastunut tähän mennessä 110 000 ihmistä ja siihen on kuollut runsaat 4 000 ihmistä.

Yhdysvalloissa maan hallinnolta on odotettu ripeämpiä toimia viruksen leviämisen estämiseksi. Markkinat puolestaan odottavat liittovaltiolta elvytyspakettia viruksen aiheuttamien taloudellisten tappioiden lievittämiseksi.

Presidentti Donald Trump on jo lupaillut elvytyspakettia. Valtiovarainministeri Steven Mnuchin totesi kuitenkin keskiviikkona, että USA:n mahdollista elvytyspakettia ei tulla hyväksymään kongressissa nopeasti.

Valtiovarainministerin ilmoitus oli myrkkyä osakemarkkinoille. Valtiovarainministerin viesti kertoo siitä, että valkoisen talon ja maan kongressin välillä on tulossa kiistelyä elvytyspaketista. Lisäksi markkinoita huolettaa se, ettei presidentti Trump ole julkistanut yksityiskohtia elvytyssuunnitelmista.

Varhain torstaiaamuna Trump kuitenkin ilmoitti lehdistötilaisuudessaan, että Yhdysvallat aikoo kieltää kaiken matkustamisen Euroopan Schengen-alueelta kuukaudeksi. Kielto koskee ihmisiä, ei tuotteita. Se ei koske Yhdysvaltojen kansalaisia.

Koronaviruksen etenemistä ei kuitenkaan laajamittaisillakaan elvytystoimilla pysäytetä, arvioi Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich blogissaan.

”Viruksen aiheuttamiin välittömiin talousvaikutuksiin kohdennetut toimet toimivat paremmin kuin laaja elvytys. Etenkin pienempien yritysten rahoitustilanteen turvaaminen on tärkeää, jottei tilapäinen aktiviteetin äkkijarrutus karanteenitoimenpiteiden seurauksena johda konkurssiaaltoon”, Gerich toteaa.

Gerichin mukaan laajamittaista elvytystä voi perustella esimerkiksi tarpeella vakauttaa rahoitusmarkkinat.

”Jos osakekurssien alamäki jatkuu ja yritysten riskipreemiot jatkavat nousussa, talousympäristö muuttuu entistä haastavammaksi.”

Osakemarkkinoilla on nähty viime päivinä suuria heilahteluja – myös ylöspäin. Nordean pääanalyytikon mukaan suurista markkinaheilahteluista ei kuitenkaan kannata vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä.

”USA:n osakemarkkinoilla on nähty vain kaksi yli 10%:n nousupäivää viimeisen 70 vuoden aikana. Molemmat näistä nähtiin vuoden 2008 lokakuussa. Osakemarkkinan pohjakosketukseen oli tuolloin vielä yli neljä kuukautta aikaa. Suuren markkinahermoilun aikana heilunta on suurta molempiin suuntiin”, Gerich varoittaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös