Keskimääräistä matalampi inflaatio tukee erityisesti riskillisten omaisuusluokkien kuten osakkeiden ja kiinteistöjen arvonkehitystä.
Normaali inflaatioympäristö on käsitteenä epämääräinen, sillä inflaatio on vaihdellut historiassa tuntuvasti. Esimerkiksi vuosien 1970-1979 aikana keskimääräinen inflaatio Yhdysvalloissa oli 7,25 prosenttia, kun se vastaavasti 2010-2018 oli 1,80 prosenttia. Pitkän aikavälin inflaation keskiarvo (1913-2018) on ollut Yhdysvalloissa 3,15 prosenttia.
Vuosien 2010-2018 toteutuneen inflaation, asteittain heikentyvän länsimaiden talouskasvun sekä keskuspankkien nykyisen inflaatiotavoitteen perusteella mediaaniinflaation voi odottaa asettuvan seuraavan 10 vuoden aikana lähelle yhtä prosenttia. Mediaanilla tarkoitetaan yleisintä aikajakson lukemaa ja se antaa keskiarvoa paremman vaikutelman siitä, millä tasolla inflaatio on suurimman osan ajasta. Mediaani jättää siis keskiarvoa enemmän huomioimatta poikkeuksellisia aikajaksoja kuten mahdollisen tilapäisen korkean inflaation.
Keskuspankeilla voi olla jossakin vaiheessa motivaatio muuttaa nykyistä inflaatiotavoitetta nykyistä korkeammaksi esimerkiksi valtion suuren velkaantumisen vuoksi. Korkeampi inflaatiotavoite voisi tarkoittaa rahapolitiikan muuttumisen myötä myös aiempia korkeampia toteutuneita lukuja.
Keskimääräistä hieman matalampi inflaatio osoittautunut optimaaliseksi talouskehityksen kannalta
Keskuspankkien tavoitteena on tasata taloussyklejä pitämällä rahapolitiikan avulla inflaatio lähellä noin kahden prosentin tavoitetasoa. Ekonomistit eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, kuinka korkea on optimaalinen toteutunut inflaatio (toteutunut inflaatio on eri kuin inflaatiotavoite).
Yksi keskeisimpiä syitä tavoitella matalaa kuluttajahintojen nousua on, että nimellinen korkotaso ei voi helposti olla paljon negatiivisen puolella. Näin ollen matalan inflaation sekä inflaatio-odotuksen aikana sijoittajat hyväksyvät matalan inflaatiopreemion korkotuotteita ostettaessa. Tämän seurauksena myös nimellinen korkotaso pysyy matalana.
Toisaalta negatiivinen korkotaso on mahdollinen myös nimellisten korkojen osalta. Nykyisessä markkinaympäristössä Japanin (ohjauskorko -0,10 %), Ruotsin (ohjauskorko -0,25-0 %), Sveitsin (ohjauskorko -0,75 %) ja Tanskan keskuspankin ohjauskorko (ohjauskorko -0,60 %) ovat miinuksen puolella. Mikäli mainittujen keskuspankkien ohjauskorko olisi selvästi negatiivisempi, voisi se johtaa talletuspakoon pankkien joutuessa mahdollisesti laskemaan talletuskorkoja. Sen vuoksi keskuspankkien suuria negatiivisia ohjauskorkoja ei pidetä realistisena.
Keskimääräistä hieman matalampi 0,7-1,4 prosentin tasolla oleva inflaatio on huomattu olevan optimaalinen talouskehityksen kannalta USA:ssa. Optimaalista inflaatiotasoa käsittelevässä tutkimuksessa käytettiin niin kutsuttua PCE (Personal Consumption Expenditure) -indeksiä inflaation mittaamisessa. PCE-indeksi antaa hieman CPI (Consumer Price Index) -indeksiä matalamman lukeman inflaatiolle. Nykyisellään ero on ollut noin 0,3-0,4 prosenttiyksikköä. Toisaalta kummankin inflaatiomittarin on huomattu liioittelevan hintojen nousua.
Yksi keskeinen tekijä hintaindeksin perusteella lasketun ja todellisen inflaation poikkeamalle on, että inflaation laskentapa ei huomioi kunnolla tuotteiden laatua.
Tuotteen laadun kehittyessä laskettu inflaatio yliarvioi hintojen muutosta noin 0,5 prosenttiyksiköllä. Inflaation yliarvioiminen selittää osittain sen, miksi keskuspankkien inflaatiotavoite on yleensä noin kaksi prosenttia. Kyseinen lukema antaa todelliselle inflaatiolle paremmin liikkumavaraa mittausvirheen puitteissa.
Optimaalisena pidettävän noin 0,7-1,4 prosentin hintojen nousun tueksi esitettyjä perusteluja on ainakin kaksi. Ensinnäkin normaalin inflaation aikana deflaatioriski on matalaa inflaatioympäristöä pienempi. Deflaation eli laskevien hintojen inflaatioympäristö on erityisen huono asia yrityksille, sillä laskeva hintatason vuoksi kuluttajat lykkäävät kulutustaan.
Toinen pitkän aikavälin talouskasvua jarruttava ajuri liittyy tilanteisiin, joissa inflaatio hidastuu talouskasvun heikentymisen vuoksi. Keskuspankkien rahapoliittinen elvytysvara on kyseisen kaltaisessa tilanteessa selvästi heikompi, jos korkotaso on jo matala verrattuna normaalin korkotason tilanteeseen.
Normaalina pidettävän inflaatioprosentin yläpäässä (inflaatio > 3 prosenttia vuositasolla), inflaatiosta voi olla yleiselle talouskehitykselle ekonomistien konsensuksen mukaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Syinä siihen on se, että korkeamman inflaation aikana yritysten kulujen ja investointien epävarmuus lisääntyy sekä sijoitustoiminnan houkuttelevuus laskee, kun yleisen hintakehityksen ennustettavuus on heikompi.
Nopeasti nousevat kuluttajahinnat voivat heikentää yritysten kannattavuutta kohoavien kulujen vuoksi. Inflaatio voi myös lisätä kotitalouksien ja yritysten verotaakkaa nostamalla keinotekoisesti nimellisiä tuloja sekä yritysten voittoja. Kyseisen verovääristymän vuoksi matala inflaatio on yleensä hyvä bruttokansantuotteen kehityksen kannalta. Ekonomisti Feldsteinin mukaan kahden prosentin lasku inflaatiossa kasvattaa bruttokansantuotetta keskimäärin prosentilla.
Lisäksi inflaatio tuo yrityksille mahdollisuuden paremmin joustaa palkoissa niin, että yritys voi alentaa työtekijöiden reaalipalkkoja ylläpitääkseen työvoimaa yhtiön myymän tuotteen tai palvelun kysynnän kärsiessä.
Inflaation noususta kärsivät erityisesti joukkolainoihin ja muihin kiinteäkorkoisiin lainoihin sijoittaneet
Keskimääräisen inflaatioympäristön aikana iso osa riskisistä sijoituskohteita lukeutuu voittajiin. Niitä ovat osakemarkkinoiden sektoreista muun muassa kestokulutushyödykkeitä kuten autoja valmistavat yhtiöt, joiden liiketoimintaa auttaa epäsuorasti edullisempi energian hinta. Toinen hyötyjä on kiinteistösektori, jonka yhtiöistä erityisesti isolla vivulla mukana olevat kiinteistösijoittajat saavat liiketoiminnalleen tukea matalasta korkotasosta. Kolmas hyötyjä on sektoreista teknologia, joihin lukeutuvat monet suuresti investoivat kasvuyhtiöt. Kyseiset yhtiöt saavat matalan korkotason ympäristössä investointeihin tarvitsemaansa rahoitusta edullisesti.
Suurimpia kärsijöitä korkean inflaation aikana ovat yleensä sijoittajan näkökulmasta kiinteätä korkoa tuovat joukkolainat sekä muut kiinteäkorkoiset sijoitusinstrumentit.
Rahan ostovoiman nopeasti heikentyessä korkean inflaation ympäristössä, sijoittajan saama koron reaaliarvo laskee. Inflaation noustessa jo liikkeelle laskettujen joukkolainojen hinta halpenee, uusien joukkolainojen tuottovaatimuksen kasvaessa. Toisin sanoen, sijoittajat haluavat inflaation noustessa korkeamman koron vastaavalle korkosijoitukselle.
Osakesijoittajan näkökulmasta inflaation kohoaminen ei ole niin yksiselitteisen huono asia verrattuna korkosijoittajaan. Sektoreiden välillä on suuria eroja siinä, miten kohoavat hinnat vaikuttavat. Jotkut yritykset pystyvät siirtämään nousevan hintatason tuotteiden tai palveluiden hintaan. Kyseisillä yrityksillä on yleensä vahva hinnoitteluvoima esimerkiksi vahvan brändin tai suuren markkinaosuuden ansiosta.
Toisaalta inflaation kohoamisen seurauksena nouseva korkotaso voi olla joillekin yrityksille tulosta parantava ajuri. Näihin lukeutuvat erityisesti pankit ja muut rahoituslaitokset.
Eniten nopeasta inflaation noususta hyötyvät tuoton osalta omaisuusluokista jalometallit ja raaka-aineet sekä osakemarkkinoista raaka-aineyhtiöt, joiden markkina-arvo myötäilee raaka-aineiden hintakehitystä. Raaka-aineiden hinta muodostuu markkinoilla erityisesti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jalometallien ja energiatuotteiden hinnat korreloivat yleensä vahvasti inflaation kanssa niiden reagoidessa muutoksiin kokonaiskysynnässä.
Raaka-aineiden hintakehitystä voidaan pitää myös hyvänä indikaattorina tulevasta inflaatiosta, sillä niiden hintamuutokset vaikuttavat kuluttajatuotteita tekevien yhtiöiden tuotantokustannuksiin ja sen myötä lopputuotteiden hintaan.
Raaka-ainesijoitukset eivät anna pitkäaikaista inflaatiosuojaa, vaan toimivat paremminkin inflaation noustessa lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin inflaatiosuojista osakkeet ja kiinteistöt ovat yleensä sijoituskohteina jalometalleja ja raaka-aineita parempi vaihtoehto. Kiinteistöissä inflaatiosuojaa sijoittajalle tuo monien kiinteistöjen vuokrakorotusten sitominen Suomessa elinkustannusindeksiin.
