Yritysuutiset

KONEen alkuvuosi sujui pelättyä mallikkaammin – “yhtiö pystyy hämmästyttämään vuosi toisensa jälkeen”

Pahin on vielä edessä, varoittaa kuitenkin hissiyhtiön toimitusjohtaja.

Hissi- ja liukuporrasvalmistajan saadut tilaukset kasvoivat tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä 2,1 miljardiin euroon. Liikevaihto puolestaan pysyi vakaana 2,2 miljardissa eurossa, kun se vuosi sitten oli myös 2,2 miljardia. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto laski 0,5 prosenttia.

KONEen liikevoitto oli 197 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 215 miljoonaa. Oikaistu liikevoitto laski 206 miljoonaan euroon viime vuoden 228 miljoonasta eurosta. Lasku oli kuitenkin odotettua vähäisempää, sillä analyytikoiden odotuksissa oli 186 miljoonan euron oikaistu liikevoitto.

Inderesin analyytiiko Erkki Vesola oli vakuuttunut hissiyhtiön tulosraportista.

“KONEen osavuosikatsaus oli taattua KONEtta. Yhtiö pystyy hämmästyttämään kerta toisensa jälkeen. Saadut tilaukset ja liikevaihto ylittivät ennakko-odotukset ja myös kannattavuus oli hyvällä tasolla.”, Vesola toteaa.

Odotettua vahvempi alkuvuosi siivitti KONEen osakekurssin keskiviikkona yli kuuden prosentin nousuun.

“Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kohtasimme haasteita, joita olisi ollut vaikea kuvitella vielä vuoden alussa. Vaikka ensimmäiset merkit COVID-19:stä nähtiin jo tammikuussa, pandemian globaalin tason merkitys alkoi kirkastua vasta maaliskuussa”, toteaa KONEen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth.

Ehrnroothin mukaan vahvan toimitusketjumme ansiosta asiakastoimituksissa on ollut vain minimaalisia häiriöitä, ja huoltotoiminnot ovat jatkuneet varmistaen ihmisten turvallisen liikkumisen rakennuksissa.

Ehrnroothin mukaan koronakriisi vaikutti selvästi KONEen ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen. Suurimmat vaikutukset tulivat laaja-alaisten rajoitusten myötä Kiinasta, Intiasta ja Etelä-Euroopasta. Kehitys Keski- ja Pohjois-Euroopassa sekä Amerikassa oli kaikilta osin hyvin vahvaa ensimmäisellä kvartaalilla.

Pahin on kuitenkin vielä edessä, toimitusjohtaja varoittaa.

”COVID-19:llä tulee olemaan tulevina kuukausina merkittävät vaikutukset liiketoimintaamme Euroopassa, Amerikassa ja monin paikoin myös Aasian ja Tyynenmeren alueella. Positiivista puolestaan on, että Kiinan liiketoimintamme on elpynyt nopeasti ja tämänhetkinen toimitusten taso asiakkaille on hyvin korkea.”

Lähiajan näkymissään hissiyhtiö arvioi KONE, että vuonna 2020 yhtiön liikevaihto laskee tai on parhaimmassa tapauksessa vakaa vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2019 liikevaihtoon. Liikevaihdon laskun taso riippuu koronavirukseen liittyvien hallitusten toimenpiteiden vakavuudesta ja kestosta sekä liiketoiminnan toipumisen vauhdista.

Yhtiön mukaan vakaa liikevaihto vaatisi kohtuullisen vahvan liiketoiminnan toipumisen vuoden 2020 toisella vuosipuoliskolla sekä positiivisen kehityksen jatkumisen KONEen suurimmalla markkinalla, Kiinassa.

KONE odottaa liikevaihdon laskevan alle viisi prosenttia, mikäli rajoittavat toimenpiteet vaikuttavat KONEen liiketoimintaan pääasiassa vuoden 2020 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja toisella vuosipuoliskolla nähtäisiin vaiheittainen liiketoiminnan toipuminen.

Oikaistun liikevoittomarginaalin yhtiö odottaa laskevan jonkin verran tai olevan parhaimmassa tapauksessa vakaa. Kannattavuutta rasittavat muun muassa alhaisemmasta liikevaihdosta johtuvat suhteellisesti korkeammat kiinteät kustannukset, KONEen työntekijöiden, toimittajien ja asiakkaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisesta aiheutuneet lisäkustannukset sekä kustannukset jotka liittyvät toimitusketjun vakaan toimituskyvyn varmistamiseen. Lukuun ottamatta koronavirukseen liittyviä tekijöitä, KONEen kannattavuuden näkymät ovat olleet positiiviset.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös