Talouden trendit

Koronapandemia hidastaa kannabiksen laillistamista Yhdysvalloissa

Koronaviruksen leviäminen on hidastanut kannabiksen laillistamiseen tähtääviä kansanäänestyksiä ja lainsäädäntöhankkeita ympäri Yhdysvaltoja.

Koronaviruksen leviäminen on aiheuttanut harmia taloudelle ja poliittiselle päätöksenteolle ympäri maailman, kun ihmisten liikkumista on rajoitettu ja ihmiset välttelevät turhia sosiaalisia kontakteja. Yksi koronaviruksen yllättävämmistä sivuvaikutuksista on kuitenkin se, että pandemia hidastaa myös kannabiksen laillistamiseen ja käytön laajempaan vapauttamiseen tähtääviä kansanäänestys- ja lainsäädäntöhankkeita monissa Yhdysvaltain osavaltioissa.

Yhdysvalloissa yksittäiset osavaltiot voivat päättää itse melko vapaasti kannabiksen laillisesta asemasta. Lisäksi Yhdysvalloissa erilaiset osavaltiotason kansanäänestykset ovat suosittuja, minkä vuoksi kannabiksen laillistamista on yritetty useissa osavaltioissa viedä läpi kansanäänestyksen kautta. Kansanäänestyksiä järjestetään tavallisesti kahden vuoden välein kongressivaalien yhteydessä, jotka on määrä pitää seuraavan kerran tämän vuoden marraskuussa.

Kannabiksen laillistamiseen tähtäävät kansanäänestyshankkeet ovat viime aikoina kohdanneet Politicon ja Forbesin mukaan ongelmia erityisesti sen vuoksi, että koronan vuoksi hankkeita vetävien tahojen on ollut vaikeaa kerätä allekirjoituksia kansanäänestyksen järjestämisen puolesta. Koronavirus on tehnyt allekirjoitusten fyysisestä keräämisestä hankalaa, ja ainakin osa osavaltioista kieltää allekirjoitusten sähköisen keräämisen kokonaan. Esimerkiksi Arizonassa kannabiksen laillistamiseen tähtäävän kansanäänestyksen kannattajat ovat vedonneet osavaltion korkeimpaan oikeuteen, jotta tämä sallisi sähköisten äänten keräämisen.

Ongelmista huolimatta kansanäänestyksen järjestäminen tämän vuoden aikana on varmistunut jo ainakin Etelä-Dakotassa, Mississipissä ja New Jerseyssä, joissa kaikissa äänestys on määrä järjestää ensi marraskuussa. Lisäksi Arizonassa kansanäänestyksen kannattajien uskotaan saaneen riittävä määrä kannatusilmoituksia, mutta tulosta ei ole vielä vahvistettu.

Kansanäänestysten lisäksi korona häiritsee myös osavaltiotason lainsäätäjien työtä niin paljon, että monet kannabiksen laillistamista pohtineet osavaltiot ovat joutuneet keskeyttämään lainsäädäntöhankkeensa. Ainakin Connecticutissa, New Hampshiressa, New Yorkissa ja Vermontissa kannabiksen käytön laajempaan vapauttamiseen tähtäävät lakihankkeet ovat toistaiseksi pysähtyneet, koska koronatilanteen vuoksi osavaltioiden lainsäätäjien huomio on kiinnittynyt muualle, eivätkä he voi kokoontua normaalisti.

Kannabiksen myynti on sen sijaan koronapandemian aikana pääosin kasvanut niissä 33 osavaltiossa, joissa kannabiksen käyttö on jo ainakin jossain määrin sallittua. Koronaviruksen levitessä kannabiksen myynti on Politicon mukaan kasvanut paikoitellen huomattavan paljon ja monet alan yritykset ovat jopa joutuneet palkkaamaan lisää työntekijöitä vastatakseen kasvaneeseen kysyntään.  

Kommentoi
Ylös
>