Pörssinoteerattu raaka-ainerahasto toi ikävän yllätyksen

Pörssinoteerattuihin rahastoihin saattaa liittyä piiloriskejä, joista piensijoittaja ei välttämättä ole tietoinen.
Seadrill osake öljynporauslautat operaattori Seadrill osake öljynporauslautat operaattori

Yksi tärkeimpiä innovaatioita finanssimaailmassa on pörssinoteerattu rahasto eli ETF. ETF-rahaston osuuksilla käydään kauppaa pörssissä samalla tavoin kuin osakkeilla. Nämä pörssinoteeratut rahastot pyrkivät seuraamaan niiden kohde-etuutena toimivaa indeksiä tai muuta rahoitusinstrumenttia. ETF-rahastot joko sijoittavat indeksin sijoituskohteisiin tai jäljittelevät indeksin kehitystä johdannaissopimusten avulla.

ETF on tyypillisesti kustannuksiltaan alhainen tuote, jonka avulla sijoittajalle tarjoutuu mahdollisuus sijoittaa eri indekseihin tai omaisuuslajeihin hyvällä hajautuksella. Koska näistä tuotteista puuttuu aktiivinen salkunhoito, ovat ne useimmiten perinteisiä sijoitusrahastoja edullisempia hallinnointikuluiltaan.

Pörssinoteerattuja rahastoja löytyy maailmalta valtavasti – maailmanpankin mukaan niitä oli vuonna 2019 yli 40 000. Tosin sääntelyn tiukentumisen myötä MiFID2-direktiivi on kieltänyt vuoden 2018 alusta lähtien Yhdysvaltoihin rekisteröityjen ETF-rahastojen tarjoamisen EU:ssa, jos tarjolla ei ole avaintietoesitettä kohdemaan virallisilla kielillä.

Kuten kaikkiin sijoitustuotteisiin, liittyy pörssinoteerattuihin rahastoihinkin riskejä.

Pörssinoteerattujen rahastojen hinnoittelu ja saatavuus voi häiriintyä varsinkin markkinaturbulenssin aikana. Näin voi tapahtua toki myös osakkeiden ja muiden reaaliaikaisesti hinnoiteltujen sijoitustuotteiden kanssa.

Pörssinoteerattujen rahastojen riskit tulivat esiin tässä kuussa, kun toukokuussa erääntyvät öljyfutuuritromahtivat hetkessä negatiivisiksi. Yhdysvaltain raakaöljyn hinta painui siten hetkellisesti negatiiviseksi. Koskaan aiemmin vastaavaa ei ole tapahtunut. WTI-laadun hinta toukokuun öljyfutuurin hinta kävi hetkellisesti -40 dollarissa barrelilta.

Öljyfutuurien romahtaminen negatiiviseksi johtui siitä, etteivät sijoittajat halunneet pitää toukokuun futuureja eräpäivään asti, koska tällöin futuurien haltijoilla olisi ollut velvollisuus ottaa vastaan öljyä ihan fyysisesti. Raakaöljyn säilyttämiseen ei ole yksinkertaisesti kapasiteettia. 

Öljyfutuurien hintaliike kosketti myös monia öljy-ETF:iin sijoittaneita yksityissijoittajia, kertoo Nordean sijoitusstrategi Hertta Alava pankin viikkokatsauksessa.

Suosittu US Oil ETF sai keväällä miljardeja uutta rahaa, kun sijoittajat ennakoivat öljyn olevan lähellä pohjaa. Alavan mukaan ETF:n arvo putosi roimasti viime viikolla, vaikka pudotusta pehmensi se, että suurin osa toukokuun futuureista oli jo ehditty vaihtaa hyvissä ajoin kesäkuun futuureihin.

Alavan mukaan US Oil ETF on muuttanut äskettäin pariinkin otteeseen sääntöjään niin, että kaikkien sijoitusten ei tarvitse olla lähimmän erääntymispäivän futuurissa kuten aikaisemmin.

”Kyseinen ETF omistaa arviolta jopa 25 % kaikista WTI-öljyn futuureista, joten mahdolliset lunastukset voivat osaltaan vaikuttaa futuurimarkkinoiden kehitykseen.”

Suositulla US Oil ETF:llä on muitakin ongelmia, Alava muistuttaa. Se ei ole voinut enää luoda lisää rahasto-osuuksia ylärajan tultua vastaan.

”ETF:n hinta on siis erkaantunut alla olevista omistuksista, ja osuuden arvo on ollut viime aikoina 10-20 % omistusten arvoa korkeammalla.”

Sijoittajan on hyvä ymmärtää, että US Oil Fund on rahasto, joka ei sijoita fyysiseen öljyyn vaan öljyfutuureihin. Tällöin se joutuu ennen futuurien erääntymispäivää myymään futuurit ja muuttamaan sijoitukset pidempiaikaisiin futuureihin. Tätä sanotaan ”rullaukseksi”. Tämä rullaus voi käydä rahastolle kalliiksi, jos futuurin hinta romahtaa ennen erääntymistä, kuten kävi tässä kuussa.

Öljyfutuurien hintaliikkeet viime aikoina ovat osoittaneet, millaisia piiloriskejä tällaisia johdannaissopimuksia käyttäviin pörssinoteerattuihin rahastoihin liittyy.

US Oil Fund -rahaston arvo on romahtanut vuoden alusta jo lähes 83 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Ville Tolvanen

Yritys- vai omistaja-arvo?

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Kemira yllätti positiviisesti - osake yli 10 prosentin nousussa