Kumppaniblogit

Analyysi: Tokmanni on piensijoittajan peruspaperi

Halpakauppaketju Tokmannin konsepti toimii, olipa taantuma tai nousukausi. Kuva: Hyrylän Tokmanni, Henri Elo
Halpakauppaketju Tokmannin konsepti toimii, olipa taantuma tai nousukausi. Kuva: Hyrylän Tokmanni, Henri Elo

Kuukauden osake: Tokmanni Group

Yksi todella tärkeä listautuminen nähtiin neljä vuotta sitten keväällä 2016. Halpakauppaketju Tokmanni tuli sijoittajien tarjolle.

Onneksi Suomen pörssi on monimuotoistunut kuluneen 10 vuoden aikana. Pörssilistalla on paljon muutakin kuin metsää, metallia, konepajoja ja pankkeja.

Tokmannista tekee erinomaisen sijoituskohteen se, että se on hyvin monen kansalaisen tuntema myös asiakkaan näkövinkkelistä. Kun asioit tai näet muiden ihmisten asioivan liikkeessä, olipa taantuma tai nousukausi, se parantaa unen laatua kummasti.

Korona nakertanut

Tokmannissa kauppa käy myös koronan aikaan – mutta ei aivan aiempaa tahtia tai vaikutuksitta kuitenkaan.

Ensinnäkin yhtiö joutui sulkemaan Laitilan myymälänsä 13.3. siivouksen ajaksi työntekijän koronatartunnan vuoksi.

Yhtiö tiedotti 24.3. tuovansa kassoille pisarasuojia, turvaväleistä muistuttavia lattiatarroja sekä kiinnittävänsä huomiota mm. maksupäätteiden puhtauteen.

Edelleen 1.4. yhtiö avasi Soita ja nouda -tilauspalvelun riskiryhmille kaikissa myymälöissään yli 140 paikkakunnalla. Asiakas voi tilata tuotteensa soittamalla tai sähköpostilla. Hän noutaa ja maksaa valmiiksi pakatut tuotteensa myymälästä ilman lisähintaa, tai saa ne osalla paikkakunnista lisämaksusta kotiovelle toimitettuna.

Tokmannin logistiikkakeskuksella Mäntsälässä on varauduttu poikkeustilanteeseen jo hyvissä ajoin ja tuotteiden saatavuus on ”varsin hyvä”.

Sijoittajalle merkittävimmät uutiset ovat olleet yhtiön ilmoitus 17.3. yhtiökokouksen (ja samalla osingonmaksun) siirrosta myöhempään ajankohtaan sekä edelleen tiedote 26.3. jossa yhtiö peruutti aiemman ohjeistuksensa vuodelle 2020 (aiempi: hyvä liikevaihdon kasvu, kannattavuuden paraneminen):

Tokmannin kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen liiketoiminta on tähän asti edennyt aiemmin annetun ohjeistuksen mukaisessa tahdissa, mutta poikkeussääntöjen tultua voimaan maaliskuussa on Tokmanneissa ollut havaittavissa selkeää asiakasvirtojen pienentymistä.

Nykytilanteessa on ilmeistä, että Tokmannin myynti tulee ainakin toisella vuosineljänneksellä kärsimään liikkumisrajoituksista johtuen, mutta vuoden jälkipuoliskon kehityksen ennakointi tällä hetkellä on erittäin haastavaa. Kun näkyvyys paranee ja merkittävä epävarmuus hälvenee, Tokmanni päivittää näkymiään ja antaa uuden ohjeistuksen.

Edelleen keskiviikkona 15.4. yhtiö tiedotti uudesta yhtiökokouspäivästä, joka on 7.5.2020. Kurssi laski keskiviikkona nelisen prosenttia 9,63 euroon. Syynä oli se, että yhtiö alensi osinkoehdotuksensa aiemmin ilmoitusta 62 sentistä 25 senttiin.

Kuitenkin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että kokous valtuuttaisi hallituksen päättämään enintään 0,37 euron osakekohtaisesta osingosta myöhemmin.

Hinta ei pilvissä – talous terve

Fundamenttisijoittaja katsoo paitsi liiketoimintaa myös osakkeen hintaa. Tokmanni Group Oyj:llä on 58,9 miljoonaa osaketta.

Torstaina päivällä osakekurssi oli edeltävän päivän tasolla 9,6 eurossa. Tämä tekee markkina-arvoksi 565 miljoonaa euroa.

Tokmannin kurssikehitys (e) 29.4.2016 – 15.4.2020. Lähde: Nasdaq OMX Nordic

Yhtiön tase on hyvässä kunnossa. On huomattava, että nykyinen IFRS-tilinpäätössäännöstö lukee vuokravastuut velaksi ja omaisuudeksi. Tokmanni toimii pitkälti vuokratiloissa.

Varsinaiset pankkivelat ja yrityslainavelat olivat joulukuun lopussa 100 miljoonaa euroa eli varsin maltilliset ja edeltävän vuoden tasolla. Maltilliset siksi, että vuoden 2019 käyttökate oli 131 miljoonaa (2018: 111).

Käyttökate on tulos ennen poistoja, rahoituskuluja ja veroja.

Kirjanpidon (IFRS) mukaiset nettovelat olivat 380 miljoonaa. Kun tämä suhteutetaan käyttökatteeseen, tullaan lukuun 2,9. Yhtiön tavoitteena on pitää nettovelat/käyttökate alle 3,2:ssa.

Korollisen nettovelan suhde omaan pääomaan (185 milj. e) eli nettovelkaantumisaste on 195 prosenttia ja omavaraisuusaste 25 prosenttia.

Nämä luvut viittaavat velkapainotteisuuteen. Samaiset luvut heikkenivät Keskollakin IFRS 16 -standardin käyttöönoton myötä vuonna 2019.

Osakekohtaista tulosta Tokmanni teki viime tilikaudella 0,80 euroa (2018: 0,61). Tuloshyppyyn ovat vaikuttaneet:

  • myyntikatemarginaalin paraneminen kasvattamalla omien merkkien myyntiä ja suoraa tuontia
  • prosessien tehostaminen niin, että kiinteiden kulujen suhteellinen osuus pienenee.

On hyvin todennäköistä, että Tokmannin tulos laskee koronakriisin vuoksi kuluvana vuonna selvästi, koska ihmiset säästävät ja harkitsevat rahankäyttöään tarkemmin mm. lomautusten vuoksi.

Tokmanni toisaalta hyötyy halpakauppaluonteestaan ja siitä, että asiakkaat ovat kotimaassa kuluttamassa.

Kun nykykurssi suhteutetaan viime vuoden tulokseen, P/E-luvuksi (hinta/tulos) muodostuu 12. Kolmen viime vuoden tuloskeskiarvolla laskettu P/E on puolestaan 15,5.

Aiemmin ehdotetulla osingolla osinkotuotoksi olisi tullut nykykurssiin suhteutettuna 6,5 prosenttia, uudella 0,25 euron ehdotuksella 2,6 prosenttia.

Arvostusluvut ovat mielestäni järkeviä, eikä koronan vuoksi valunut osake vaikuta ylihintaiselta – olettaen, että osinko laskee vain tilapäisesti 25 senttiin osakkeelta.

Mistä on tultu?

Tokmannin kovia kilpailijoita ovat yhtä lailla isot hypermarketit Citymarket ja Prisma kuin monet halpakauppatoimijat esimerkkeinä Puuilo, Lidl, Clas Ohlson, Halpa-Halli, Kärkkäinen ja Hong Kong. Kolme viimeksi mainittua ovat alueellisia toimijoita.

Tokmanni erottuu näistä kaikista sillä, että sillä on yhtenäinen, valtakunnallinen, myös naisia puhutteleva laajan valikoiman konsepti. Lidl on yhtenäinen myös, mutta profiloituu enemmän ruokakauppaan. Tokmanni myy laajasti niin rautaa, ruokaa, vaatteita, pesuaineita, henkilökohtaista hygieniaa kuin käyttötavaroita, mutta ei keskity ruuan tuoretuotteisiin, vaikka pieni osa myymälöistä niitä myykin.

Ruokaan liittyvänä vastuullisuustoimenaan Tokmanni käynnisti vanhenemassa olevien elintarvikkeiden ilta-alennusmyynnin kokeilun 20 myymälässään ja otti käyttöön 60-prosenttisesti kierrätysmuovista valmistetun muovikassiin joulumyyntiin.

Yhtiö on satsannut erittäin paljon myymäläuudistuksiin, esimerkkejä:

  • 8.4. Kauhajoen Tokmanni on uudistunut ja laajentunut.
  • 2.4. Tokmanni Helsingin ydinkeskustassa on uudistunut ja laajentunut lähes kaksinkertaiseksi.
  • 18.3. Uusi Tokmanni Vantaan kauppakeskus Myyrmanniin.
  • 12.3. Loviisan Tokmanni on uudistunut.

Uusi, vuonna 2019 aloitettu myymäläkonseptiuudistus painottaa helppoa, nopeaa ja miellyttävää osto- ja asiointikokemusta.

Myymälöiden kulkureitit ovat avaria, opasteet kattavia ja tuotealueet sijoitettu selkeisiin kokonaisuuksiin. (tilinpäätös 2019)

Yhtiö pyrkii laajentumaan kotimaassa ja se on tehnyt aika ajoin myös pienehköjä yritysostoja sekä muuttanut kauppojensa brändejä entistä enemmän saman katon alle, tilinpäätöksestä:

Vuonna 2019 Tokmanni muunsi kahdeksan Ale-Makasiini-myymälää, kaksi TEX-myymälää ja yhden Säästökuoppa-myymälän Tokmanni-nimisiksi sekä avasi uudet Tokmannit Lopella, Tampereen Tesomalla, Vääksyssä ja Virroilla.

Tokmanni on kuluvana vuonna 7.2.2020 mennessä ostanut Pudasjärveltä Perhemarketin ja sopinut kahden uuden myymälän ja kahden laajennetun myymälän avaamisesta vuoden 2020 aikana. (tilinpäätös 2019)

Tokmannilla oli listautumisen alla vuoden 2015 lopussa 156 myymälää. Neljä vuotta myöhemmin, viime vuoden lopussa luku oli 191. Vuosikasvu on ollut reipasta 5,2 prosentin tasoa.

Juuri keskittyminen kotimaan hyväksi havaittuun toimintatapaan ja sen kehittämiseen ja monistamiseen pienentää Tokmannin liiketoimintariskiä. Yhtiö saa skaalaetuja niin hankinnassa, logistiikassa kuin markkinoinnissa.

Verkkokaupan osuus Tokmannin liikevaihdosta on yllättävän pieni, tilikaudella 2019 vain 0,6 prosenttia.

Tokmannin riskiä pienentää ja houkuttelevuutta piensijoittajan silmissä lisää tavoite jakaa osinkoa 70 prosenttia tuloksesta.

Kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia.

Henri Elon sijoituskirjat alehintaan SalkunRakentajan lukijoille!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Tuotonarvoitus_Osakesijoittaja_662x479.jpg

Tilaa Henrin yhä saatavilla oleva sijoituskirja Tuoton arvoitus ratkeaa tai Henrin ja Jari Saarhelon uusin Osakesijoittajan maailmanvalloitus, tai molemmat pakettina täältä.

Syötä ALE-koodiksi ”Salkunrakentaja2020” niin saat kirjan/kirjat kotiin toimitettuna: Tuoton arvoitus 15 e, Osakesijoittaja 30 e tai pakettihinta 45 e, ei muita kuluja.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös