Makrotalous

Ekonomisti: “Euro on Suomelle valtava taakka”

Euroalue on luomassa nyt tulonsiirtomekanismia, väittää ekonomisti Tuomas Malinen.

Taloustieteen dosentti, Gns Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen on tullut viime aikoina tutuksi suurelle yleisölle synkistä talousennusteistaan.

Jari Sarasvuon Trainers’ House Mojo Studion ensimmäisessä Kassandran huuto -ohjelman jaksossa Malinen ennustaa, että euro tulee hyvin suurella todennäköisyydellä romahtamaan ja edessä on pankkikriisi. Euron pelastaminen edellyttäisi euromaissa yhteistä verotusta ja yhteisiä velkoja.

Nyt Malinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että euro on aiheuttanut Suomelle valtavia kustannuksia.

“Kapea-alainen, mutta pitkälti kotimaisen välituotesektorin varassa elävä vientisektorimme on kärsinyt euron joustamattomuudesta suuresti. Oman valuutan tärkein tehtävä on joustaa taantumissa ja kriiseissä, mitä euro ei luonnollisesti ole kohdallamme tehnyt”, Malinen toteaa.

Oma valuutta olisi Malisen mukaan erittäin todennäköisesti kirittänyt vientiämme, kuten se on aina tehnyt, ja nostanut hyvinvointiamme. Esimerkiksi vuoden 2008 finanssikriisin ja vuosien 2010 – 2012 Euroopan ”velkakriisin” vanavedessä Suomi olisi tarvinnut omaa valuutta, Malinen arvioi.

“Jokainen voi miettiä, mitä nykyinen talouskriisi tarkoittaa Suomen vientiteollisuudelle. Isku tulee olemaan massiivinen”, Malinen ennustaa.

Nyt Suomelle ei ole omaa valuuttaa iskua pehmentämässä, mikä tarkoittaa Malisen mukaan sitä, että toipumisemme tulee olemaan äärimmäisen hidasta.

“Tämän lisäksi olemme sitoutumassa kymmenien miljardien ”ikuisiin” velkatakuisiin. Emme todennäköisesti toipuisi kriisistä euron jäsenenä koskaan.”

Pelissä on ekonomistin mielestä Suomen itsenäisyys sekä nykyisten että tulevien sukupolviemme hyvinvointi. Ne säilyttääksemme Suomen on jätettävä euro, Malinen vaatii.

Aiemmin tänä vuonna Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen arvosteli Suomen eurojäsenyyttä. Hänen  mukaansa Suomen vuosien 1990-93 talouskatastrofin jälkeen piti olla selvää, että kiinteän valuuttakurssin politiikkaan ei Suomessa enää pitäisi palata.

”Hinta oli osoittautunut kovin suureksi. Ensin markasta tuli liian vahva ja sitten se devalvoitiin ja jouduttiin laskemaan kellumaan”, Kanniainen toteaa 

Kanniaisen mukaan euron luominen oli vuosisadan virhe. Suomelle eurojäsenyys tarkoitti sitä, että sen myötä Suomi menetti itsenäisen valuuttakurssipolitiikan.

”Kun euromaiden osuus kaupastamme on noin 38 prosenttia, tämä ei ole aivan merkityksetöntä kilpailukyvyn kannalta etenkin, koska Ruotsi säilytti oman valuuttansa”, Kanniainen toteaa.

Euroalue on joutunut uuteen vakavaan haasteeseen sen jälkeen, kun Saksan perustuslakituomioistuin vaatii yllättäen Euroopan keskuspankilta täsmällisiä perusteluja, miksi eurojärjestelmä alkoi keväällä 2015 ostaa eurovaltioiden joukkolainoja.

Perustuslakituomioistuimen mukaan eurojärjestelmän valtioiden joukkolainojen osto-ohjelma ylittää EKP:n toimivallan ja lisäksi rikkoo kieltoa rahoittaa suoraan valtioita.

Mikäli Saksa, euroalueen suurin talous, jäisi pois velkakirjojen osto-ohjelmasta, vaarantuisi euroalueen rahapolitiikan elvytys, koko euroalueen yhtenäisyys ja jopa euroalueen tulevaisuus.

Perustuslakituomioistuimen vaatimukset ovat saaneet EU:n mahtimaiden johtajat vastatoimiin. Ranska ja Saksa ehdottavat nyt 500 miljardin euron elpymisrahastoa EU-budjetin yhteyteen talouden uudelleenkäynnistämiseksi. Liittokansleri Angela Merkelin ja presidentti Emmanuel Macron ovat koko arvovallallaan sitoutuneet elvytysrahastoon. Heidän mukaansa varat käytettäisiin pahiten koronaviruskriisistä kärsineiden alueiden ja alojen tukemiseen.

Elvytysrahastossa ei olisi kyse jäsenmaille myönnettävistä lainoista, vaan suorista avustuksista. Siksi kyseessä olisi tulonsiirtomekanismi, Malinen muistuttaa.

“Vaikka rahaston tarkat yksityiskohdat ovat vielä auki, Saksa ja Ranska ovat jo sopineet keskenään rahaston pääkohdat, joten se toteutettaneen. Euroopan komissio hallinnoisi rahastoa, päättäisi jäsenmaille jaettavasta lisärahoituksesta sekä siitä kuinka paljon rahasto laskisi liikkeelle velkaa, takauksellamme. Velan takaisinmaksu tapahtuisi tulevaisuudessa lisärahoitusta saaneiden maiden suurempina maksuina EU:n budjettiin”, Malinen toteaa.

Malisen mukaan elvytysrahasto tarkoittaisi siis käytännössä “avoimen shekin” kirjoittamista Brysselin johtajille, koska takaussummaa voitaisiin aina pyynnöstä nostaa.

“EU saisi toisin sanoen lainata rahoitusmarkkinoilta verotulojamme vastaan, ja suunnitellut summat ovat valtavia. Yksistään Suomen osuus olisi kymmeniä miljardeja”, Malinen toteaa.

3 kommenttia

3 kommenttia

  1. Avatar

    Suur-Suomi

    21.5.2020 at 19:40

    Taitaa käydä niin että markka tulee takaisin ja kaikki muut suomalaiset köyhtyvät paitsi rikkaat. Taas.

    Ja hinnat räjähtävät nousuun. Taas.

    Tyhmä. Tyhmempi. Suomalainen.

  2. Avatar

    Paavali Peeveli

    24.5.2020 at 10:37

    Euro on masokistin unelma. Kärsi kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat = pötyä.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös