Kasvuosakkeet

Analyytikko: Huhtamäen vahva tulosraportti antaa ”valheellisen turvallisuuden tunteen”

Huhtamäen tunnuslukujen kehitys.

Danske Bank antaa Huhtamäen osakkeelle myy-suosituksen.

Pakkausvalmistaja julkisti väkevän tulosraportin tammi-maaliskuulta. Huhtamäen oikaistu liikevoitto nousi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 74 miljoonaan euroon, kun analyytikot odottivat keskimäärin 66 miljoonan euron liikevoittoa. Vuosi sitten liikevaihtoa kertyi 68 miljoonaa euroa.

Myös myynti ylitti odotukset. Liikevaihto nousi viime vuoden 802 miljoonasta eurosta 845 miljoonaan euroon. Analyytikot odottivat keskimäärin noin 823 miljoonaa euroa.

”Suorituksemme oli vakaata vuosineljänneksellä, jota voi luonnehtia kaksijakoiseksi – ruokapakkausten kysyntä jatkui hyvänä, mutta koronaviruspandemian puhkeamisen myötä toimintaympäristö muuttui nopeasti. Kiinan karanteenitoimia ja niistä johtunutta pudotusta kysynnässä seurasivat maaliskuussa vaikutukset muualla maailmassa koronaviruskriisin levitessä”, kertoi Huhtamäen toimitusjohtaja Charles Héaulmé.

Huhtamäen osakekurssin kehitys.

Yhtiö on kasvanut viime vuosina vakuuttavasti. Liikevaihto on noussut joka vuosi vuodesta 2013 lähtien. Myös liikevoitto on ollut kasvussa vuosien 2017 ja 2018 notkahdusta lukuun ottamatta. Oman pääoman tuotto on lähes 15 prosenttia.

Huhtamäki veti lähiajan ohjeistuksensa pois maaliskuun lopulla ja perusteli sitä koronakriisin vaikutuksilla. Yhtiö ei antanut uutta ohjeistusta myöskään ykkösneljänneksen tuloksen yhteydessä.

Handelsbankenin analyytikko Maria Wikström arvioi, että Huhtamäki raportoi odotettua paremman ensimmäisen kvartaalin raportin, mikä on saattanut antaa valheellisen turvallisuuden tunteen.

”Kun kootaan kommentit Huhtamäen pikaruokala-asiakkailta, meillä on syytä uskoa, että Q2 tulee osoittamaan merkittävää pudotusta liikevaihdossa ja tuloksessa. Kasvava työttömyys, liikkumisen rajoitukset sekä haluttomuus matkustaa tulevat todennäköisesti laskemaan kysyntää take away -kahveille pidempään”, analyytikko toteaa.

Danske Bank arvostaa Huhtamäen osakkeen 15 prosentin diskontolla suhteessa viiden vuoden keskimääräiseen EV/EBIT-kertoimeen 15,9x. Tämä antaa osakkeen tavoitehinnaksi 30 euroa, mikä on alle nykyisen kurssinoteerauksen.

Inderesin analyytikko Antti Viljakainen arvioi, että Huhtamäen hyvä keskipitkän ajan tuloskasvunäkymä on hinnoiteltu jo yhtiön osakekurssiin. Valitsevaan epävarmuudesta johtuen osakkeen arvostus on Viljakaisen mukaan kimmonnut turhan korkealle viime viikkojen kurssirallissa.

Danske Bank toistaa Huhtamäen myy-suosituksen. Inderesin suositus on vähennä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös