Markkinakommentit

Kehittyvien maiden korkosijoittajat säikähtivät taloushaasteita – riskimarginaalit korkealla

Koronavirusepidemia painaa kehittyvien maiden talousnäkymiä, arvioi Nordean sijoitusstrategi. Tässä saattaa kuitenkin olla mahdollisuus korkosijoittajalle.

Kehittyvien maiden kasvu on viime vuosina ollut selvästi kehittyneiden maiden kasvua väkevämpää. Nyt IMF arvioi kuitenkin kehittyvien talouksien kasvun jäävän keskimäärin prosentin verran miinukselle.

Maakohtaiset erot ovat suuria. Selkeästi koronakriisistä ja sen aiheuttamasta talousshokista vähitellen toipuva Kiina kasvaa vielä prosentin verran, mutta esimerkiksi Venäjän talous supistuu IMF:n arvion mukaan 5,5 prosenttia ja Brasilian 5,3 prosenttia.

Kehittyvien maiden taloushaasteet ovat näkyneet myös korkomarkkinoilla, muistuttaa Nordean sijoitusstrategi Hertta Alava pankin viikkokatsauksessa.

”Maaliskuussa kehittyvien maiden valtionlainojen arvot laskivat voimakkaasti riskimarginaalien kohotessa. Kansainväliset sijoittajat vetivät rahojaan pois kehittyvistä maista ennätysmääriä ja ennätysnopeasti pelätessään maiden rahoitusvaikeuksien kärjistymistä. Huhtikuussa tilanne alkoi parantua kansainvälisten markkinoiden vanavedessä ja riskimarginaali kääntyi laskuun. Vielä ollaan kuitenkin kaukana helmikuun alun tasosta”, Alava toteaa.

Kehittyvien maiden valtiolainojen markkinoilta on nyt siis mahdollista saada selkeästi kovempaa korkotuottoa kuin ennen koronakriisin puhkeamista.

Sijoitusstrategin mukaan suurin osa kehittyvistä maista pystyy edelleen hoitamaan lainansa ajallaan. Kuitenkin suuremmista maista lähinnä Turkin tilanne on vaikea, kun maan vaihtotase on heikentynyt pienentäen keskuspankin valuuttavarantoa.

Osakemarkkinoilla Kiinan markkinat ovat pärjänneet kehittyneistä maista tänä vuonna selvästi parhaiten. Alavan mukaan se selittyy paitsi epidemian voittamisella myös toimialajakaumalla. MSCI China -indeksin suurimmat yhtiöt Tencent ja Alibaba ovat hyötyneet ihmisten kotonaolosta, joka on kanavoinut kysyntää peleille ja kasvattanut verkkokaupan suosiota entisestään.

Kiinan verkkokauppabisnes on noussut valtaisiin mittoihin, Alava kertoo.

”Jo ennen koronavirusepidemiaa verkkokaupan osuus oli Kiinassa 20% vähittäismyynnistä, kun se esimerkiksi Yhdysvalloissa oli 11 % vuonna 2019. Kiinalaisten verkkokauppaostosten arvo lähenee tänä vuonna samaa suuruusluokkaa kuin Venäjän ja Brasilian bruttokansantuotteet yhteensä.”

Suuria kiinalaisia pörssiyhtiöitä ovat myös teleoperaattorit, jotka ovat hyötyneet internetkäyttäjien määrän viiden prosentin kasvusta epidemian aikana.

Nordea suosittelee edelleen ylipainoa Pohjois-Amerikan osakkeille. Pankin mielestä alueen talous- ja tulosnäkymät ovat pidemmässä juoksussa muita vakaammat ja maan teknologia- ja lääkeyhtiöt ovat hyvässä asemassa jatkoa ajatellen.

Japanin osakemarkkinat ovat alipainossa haastavan talouskuvan ja mittavampien tuotantoketjuun liittyvien riskien takia.

Nordea suosittelee kuitenkin ylipainoa kehittyville korkomarkkinoille ja riskiyrityslainoille.

”Keskuspankkien ennennäkemättömät elvytystoimet tukevat riskisimpiä korkomarkkinoita, joiden tuottonäkymätkin ovat muuttuneet kertaheitolla houkutteleviksi”, pankki toteaa.

Kommentoi
Ylös
>