Asuntojen hintojen alueellinen eriytyminen jatkuu koronakriisistä huolimatta.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuositasolla Helsingissä ja Tampereella, kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden 2019 toukokuuhun verrattuna pääkaupunkiseudulla 1,4 prosenttia ja laskivat muualla maassa 3,5 prosenttia. Huhtikuuhun verrattuna hinnat pysyivät lähes ennallaan koko maassa.
Kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen kauppojen perusteella vanhojen osakeasuntojen kauppoja tehtiin toukokuussa noin 30 prosenttia vähemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat laskivat kuukausittain julkaistavien ennakkotietojen perusteella eniten Länsi-Suomessa ja kaupungeista Oulussa, joissa ne olivat tavallista korkeammalla tasolla vuosi sitten.
Vuoteen 2015 verrattuna hinnat ovat laskeneet eniten Itä-Suomessa, noin 17 prosenttia, Länsi- ja Pohjois-Suomessa noin neljä prosenttia. Etelä-Suomessa hinnat ovat nousseet noin 7 prosenttia.
Ero pääkaupunkiseudun ja muun Suomen asuntojen hinnoissa jatkaa siis levenemistään vuodesta toiseen.
Ennakkotietojen mukaan suurista kaupungeista hinnat nousivat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Helsingissä noin 2 prosenttia ja Tampereella 1,3 prosenttia. Espoossa, Vantaalla ja Turussa hinnat pysyivät viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna lähes ennallaan.
Kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen kauppojen perusteella arvioituna kauppamäärien pudotus näkyy selkeämmin kerrostaloasuntojen myynnissä. Myytyjen kerrostaloasuntojen määrä laski lähes 35 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, kun rivitaloissa pudotus oli noin 25 prosenttia.
Hypo-konsernin toimitusjohtaja Ari Pauna kommentoi asuntotilastoja Twitterissä.
”Hyvä toki muistaa, että asuntohintojen laajempi eriytyminen alkoi jo finanssikriisin jälkeen. Oheinen grafiikka kertoo koruttomasti sen, ettei edes pieni nousukausi muuttanut tuota kehitystä. Moni oletti toisin”, Pauna toteaa.
Hyvä toki muistaa, että asuntohintojen laajempi eriytyminen alkoi jo finanssikriisin jälkeen. Oheinen grafiikka kertoo koruttomasti sen, ettei edes pieni nousukausi muuttanut tuota kehitystä. Moni oletti toisin. Velaksi. #asuntomarkkinat #riskit #vakaus #asuntosijoittaminen https://t.co/NtqGBHAwHk
— Ari Pauna (@AriPauna) June 30, 2020