Sijoitusuutiset

Koronatartuntojen nousu hermostuttaa sijoittajia

Koronatartunnat ovat kääntyneet USA:ssa uudelleen nousuun.

Vaikka kulunut viikko sujui osakemarkkinoilla suotuisissa merkeissä, nähtiin perjantaina USA:n osakemarkkinoilla hermostuneisuutta, kun S&P 500 -osakeindeksi päätyi loivaan 0,56 prosentin laskuun.

Osakemarkkinoiden hermostuneisuutta ja odotettua volatiliteettia kuvaava VIX-indeksi pomppasi 6,6 prosenttia.

Sijoittajia hermostuttaa koronatartuntojen kääntyminen nousuun Yhdysvalloissa. Uusia tartuntoja ilmoitettiin perjantaina yli 33 000, mikä oli enemmän kuin kertaakaan maaliskuun alun jälkeen. Päivittäiset uudet tartunnat ovat olleet nousussa kesäkuun alusta lähtien.

Tartunnat kasvavat nyt erityisesti väkirikkaissa Kaliforniassa, Teksasissa ja Floridassa.

USA:n koronatilanne näyttää nyt selvästi pahemmalta kuin Euroopassa, kuten alla olevasta tviitistä voidaan havaita.

Epävarmuutta ruokki myös teknologiajätti Apple, joka kertoi sulkevansa 11 myymälää Floridassa, Arizonassa sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinassa koronapandemian takia.

Myös työttömyysluvut heittävät varjonsa maailman suurimman talouden elpymistoiveiden eteen.

Maassa jätettiin viime viikolla yli 1,5 miljoonaa uutta työttömyyskorvaushakemusta. Luku oli enemmän kuin uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit olivat odottaneet.

Amerikkalaisen varainhoitotalon Grantham, Mayo, Van Otterloo & Co. sijoitusstrategi ja perustaja, tunnettu kuplien ennustaja, sekä yksi ensimmäisistä indeksirahastojen perustajista, Jeremy Granthman on vakuuttunut siitä, että osakemarkkinat ovat tällä hetkellä kuplassa ajankohtana, jolloin talouden epävarmuus on poikkeuksellinen.

Granthamin mukaan yksi selvä kuplan merkki on kurssinousu tilanteessa, jossa Yhdysvaltain talous on matalasuhdanteessa, miljoonat ihmiset ilman töitä ja konkurssien määrä todennäköisesti kasvussa.

Lisäksi sijoittajien spekulointi konkurssikypsillä yhtiöillä kuten autovuokraaja Hertz Global Holdingsilla kertoo tilannekuvaa markkinoista ja siitä, että sijoittajat tavoittelevat nyt suurella riskillä pikavoittoja.

Kommentoi
Ylös
>