Yritysuutiset

Saksalaisella maksunvälityspalvelulla kaksi miljardia euroa hukassa

Yhtiön osakekurssi romahti alle puoleen uutisten tultua julki. Tapahtumiin liittyen on vireillä useita rikostutkintoja.

Saksan suurimpiin maksunvälityspalveluihin kuuluva Wirecard ilmoitti torstaina, että yhtiöllä on yhteensä noin 1,9 miljardin euron edestä rahaa kateissa. Summa vastaa noin neljännestä yhtiön koko taseesta.

Samalla Frankfurtin pörssissä noteerattu Wirecard tiedotti lykkäävänsä vuoden 2019 vuosikatsauksensa julkaisua toistaiseksi. Yhtiö on jo aikaisemmin lykännyt vuosikatsauksensa julkaisua.

Wirecardin antaman tiedotteen mukaan yhtiöllä on syytä olettaa, että rahojen katoamisen taustalla on yhtiön kirjanpidon peukalointi. Wirecardin mukaan yhtiö ei siis olisi koskaan oikeasti pitänyt hallussaan nyt kadoksissa olevia rahoja, vaan yhtiön kirjanpitoa on väärennetty.

Markkinat ottivat Wirecardin uutiset vastaan hyvin negatiivisesti. Yhtiön osakekurssi romahti alle puoleen entisestä pian uutisten tultua julki. Saksan pörssien sulkeutuessa torstaina kello 18.30 yhtiön osake oli tullut alas peräti 62 prosenttia.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Wirecard on joutunut hankaluuksiin kirjanpitoon liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Esimerkiksi talouslehti Financial Times on julkaissut viimeisen puolentoista vuoden aikana useita artikkeleita siitä, miten yhtiön sisällä on pyritty väärentämään tulostietoja yhtiön eri toimipisteissä.

Yhtiön toimintaan liittyen on käynnissä parhaillaan rikostutkintoja useammassa eri maassa. Esimerkiksi Saksan finanssivalvonta BaFin epäilee yhtiön johtohenkilöitä osakemarkkinoiden manipuloinnista ja on vienyt asian syyttäjän tutkittavaksi.

Ennen kirjanpitoskandaalien alkamista Wirecard kuului Euroopan suurimpien ja nopeiten kasvaneiden fintech-yhtiöiden joukkoon. Yhtiön markkina-arvo oli vielä viime vuonna korkeimmillaan 24 miljardia euroa. Tuolloin yhtiö kertoi kasvaneensa todella nopeasti varsinkin Aasian markkinoilla.

Saksan pörssien sulkeuduttua torstaina yhtiön markkina-arvosta oli jäljellä enää noin 4,9 miljardia euroa.

Asiasta uutisoivat muun muassa Wall Street Journal ja talouskanava CNBC.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös