Lentoyhtiö ei selviä koronavaikeuksista vielä kolmannella vuosineljänneksellä.
Lentoyhtiö kärsi toisella vuosineljänneksellä odotetun rajusti koronarajoituksista. Liikevaihto laski huhti-kesäkuussa 91,3 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli 68,6 miljoonaa euroa.
Yhtiön markkina-arvosta on sulanut vuoden aikana jo yli 58 prosenttia.
Vertailukelpoinen liiketulos oli toisella vuosineljänneksellä 174,3 miljoonaa euroa tappiolla, kun vuosi sitten se oli plussalla 47,2 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketappio syveni vuoden ensimmäisestäkin neljänneksestä, kun tuolloin vertailukelpoinen liiketappio oli 91,1 miljoonaa euroa.
Finnairin toimitusjohtaja Toimitusjohtaja Topi Manner kertoo, että toista vuosineljännestä kuvaa käytännössä vain yksi asia, koronapandemia.
Rahtiliikennettä lukuun ottamatta Finnairin tulos heijasti ”toiminnan lähes täydellistä pysähdystä”, toimitusjohtaja kuvailee.
”Kuten ennakoimme, kapasiteettimme laski sen vuoksi kolmeen prosenttiin, sillä ylläpidimme vain Suomen kannalta kriittisiä lentoyhteyksiä. Tämä heijastui vahvasti myös matkustajamääriin, liikevaihtoon ja tulokseen. Neljänneksen aikana teimme noin 2 miljoonan euron suuruisen päiväkohtaisen vertailukelpoisen liiketappion ensimmäisen vuosineljänneksen yhteydessä antamamme ohjeistuksen mukaisesti”, Manner toteaa.
Katsauskauteen sisältyi toimitusjohtajan mukaan kuitenkin myös useita valopilkkuja. Pelkkää rahtia kuljettaneiden lentojen kysyntä oli vahvaa koko vuosineljänneksen, ja Finnair lensi 602 yhdensuuntaista lentoa pääasiassa Suomen ja Aasian välillä.
”Rahti muodostikin poikkeuksellisesti yli 70 % vuosineljänneksen liikevaihdostamme, ja sen kannattavuus oli hyvällä tasolla. Rahtitoiminnalla oli myös merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska kuljetimme muun muassa suojatarvikkeita pandemian ehkäisemiseksi ja huoltovarmuuden takaamiseksi.”
Säästötoimenpiteet jatkuvat
Finnairin ahdinkossa sijoittajat ovat olleet pelastavia enkeleitä osakeannin ansiosta.
”Olen myös tyytyväinen toteuttamiimme rahoitustoimiin katsauskauden aikana. Ennen kaikkea menestyksellisesti toteutettu, ylimerkitty 500 miljoonan euron merkintäoikeusanti oli tulevaisuutemme kannalta tärkeä. Annissa vahva omistajarakenteemme säilyi olennaisilta osin ennallaan ja Suomen valtion omistusosuus säilyi ennallaan.”
Nopeasti toteutettujen ja kattavien rahoitustoimien ansiosta Finnairin on edelleen vahva ollen noin 970 miljoonaa euroa, kun saimme heinäkuun alussa osakeannin loputkin tuotot, Manner kertoo. Myös tase on terve, sillä omavaraisuusaste nousi samanaikaisesti lähes 28 prosenttiin.
Finnair on myös jatkanut kustannussäästöohjelman toteuttamista. Kuten yhtiö toukokuussa tiedotti, se tavoittelee lähes 80 miljoonan euron vuositason pysyviä kustannussäästöjä vuoden 2022 alusta alkaen verrattuna vuoteen 2019.
Mannerin mukaan säästöjä haetaan muun muassa kiinteistökuluista, lentokoneiden vuokrauskuluista, palkka- ja palkitsemisrakenteista, myynti- ja jakelukuluista, IT-kustannuksista sekä hallintokuluista.
”Jatkamme myös strategiamme mukaisesti toimintojemme tehostamista ja digitalisointia sekä automatisointia. Näiden pysyviin säästöihin tähtäävien toimien osalta olemme saavuttaneet lupaavia ensimmäisiä tuloksia. Lisäksi sopeutamme volyymisidonnaisia kulujamme kysynnän mukaisesti, missä on auttanut muun muassa Suomen joustava lomautuskäytäntö.”
Tulosahdinko jatkuu kolmannella vuosineljänneksellä
Finnair päivitti myös ohjeistuksensa lähiajan näkymistä.
Finnair kasvattaa kolmannella vuosineljänneksellä kapasiteettiaan portaittain siten, että se operoi heinäkuussa noin 25 prosenttia lennoista verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon ja nostaa osuutta tämänhetkisen oletuksen mukaisesti noin 50 prosenttiin syyskuussa.
Koronapandemiatilanteen kehitykseen ja matkustusrajoitusten purkamisen aikatauluun liittyy kuitenkin epävarmuuksia, minkä vuoksi liiketoiminnan näkyvyys on heikko eikä yhtiö anna liikevaihtoa koskevaa ohjeistusta kolmannen vuosineljänneksen osalta.
Koska liikenteen uudelleenkäynnistäminen on investointi, johon liittyy kustannuksia, ja koska Finnair operoi edelleen huomattavasti normaalia alemmalla kapasiteetilla, vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan kolmannella vuosineljänneksellä samaa suuruusluokkaa kuin toisella vuosineljänneksellä.
Lisäksi yhtiö toistaa aiemmat ohjeistuksensa ja toteaa, että liikevaihto tulee vuonna 2020 laskemaan olennaisesti vuoteen 2019 verrattuna ja että vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan huomattava tilikaudella 2020. Samoin Finnairin kapasiteetti laskee olennaisesti kuluvana vuonna vuodesta 2019.
