Jenkkianalyytikko varoittaa, että osakemarkkinat saattavat kohdata lähes 30-luvun laman kaltaisen romahduksen.
Jenkkianalyytikko varoittaa, että osakemarkkinat saattavat kohdata lähes 30-luvun laman kaltaisen romahduksen.
1930-luvun lama on historian pahin osakemarkkinoiden kriisi. Sen johdosta Dow-osakeindeksi romahti peräti 89 prosenttia edellisestä huipustaan elokuussa 1029. Dow-indeksin pohjat nähtiin kesäkuussa 1932. Eli romahdus kesti 34 kuukautta eli lähes kolme vuotta.
30-luvun lamassa USA:n teollisuustuotanto romahti 47 ja bruttokansantuote 33 prosenttia. Työttömyys nousi pahimmillaan jopa yli 20 prosentin. USA:n talous elpyi entiselle tasolleen vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Analyytikko ja sijoituskirjailija Gary Shilling pelkää, että koronakriisi voi tuoda vielä 30-luvun laman kaltaisen romahduksen osakemarkkinoille.
CNBC-uutiskanavan haastattelussa Shilling ennustaa, että osakemarkkinat saattavat romahtaa 30-40 prosenttia seuraavan vuoden aikana. Syynä on analyytikon mukaan se, että sijoittajat alkavat vähitellen tajuta, että talouden elpyminen koronakriisistä tulee kestämään kauemmin kuin on odotettu.
“Tämän hetken tilanne muistuttaa hyvin paljon sitä, mitä tapahtui 1930-luvulla. Ihmiset alkavat ymmärtää tämän laman ja häiriötilan syvyyden sekä sen, kuinka kauan toipuminen kestää”, Shilling kertoo haastattelussa.
Osakemarkkinoiden toipuminen helmi-maaliskuun romahduksesta on ollut historiallisen kova. S&P 500 -osakeindeksi on noussut maaliskuun puolen välin jälkeen noin 40 prosenttia, kun sijoittajat odottavat talouden avautumista koronarajoitusten jälkeen. Lisäksi keskuspankki Fed sekä USA:n liittovaltio on elvyttänyt jenkkitaloutta valtavilla elvytysohjelmilla.
Markkinoilla uskotaan nyt vahvasti niin sanottuun V-malliseen toipumiseen, eli siihen, että talous ja pörssi toipuvat romahduksesta yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Tosin koronatartunnat ovat lähteneet USA:ssa jälleen nousuun, vaikkakin kuolemantapausten määrä on jatkanut laskuaan.
Shillingin mukaan kuitenkin S&P 500 -osakeindeksin toipuminen muistuttaa vuoden 1929 elpymistä, jolloin osakekurssit nousivat rajusti historiallisen pörssiromahduksen jälkeen. Osakekurssit romahtivat kuitenkin tuolloin uudestaan, kun kävi ilmeiseksi, että USA:n talous oli ajautumassa syvään lamaan.
Shilling pelkää, että osakemarkkinoilla on edessään vastaavanlainen uusi romahdus.
“Osakkeet käyttäytyvät nyt hyvin samalla tavalla kuin vuoden 1929 elpymisessä. Nyt markkinoilla on täydellinen usko siihen, että virus pysyy kontrollissa, ja massiiviset rahapoliittiset ja finanssipoliittiset elvytykset tulevat virkistämään taloutta”, Shilling toteaa.
Koronapandemia pakottaa kuitenkin kuluttajat pysymään aiempaa varovasiempina kulutuksessaan tulevina vuosina.
Tästä syystä, Shilling luottaa nyt enemmän valtiolainoihin kuin osakkeisiin.
“Olen sitä mieltä, että tulemme näkemään laskupaineita osakkeiden hinnoissa ja se tulee hyödyntämään valtiolainoja, mitkä ovat olleet suosikkejani sitten vuoden 1981”, analyytikko kertoo.
Shilling ei ole varoituksineen yksin.
Rahastojätti BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink varoitti kesäkuun lopulla uutiskanava CNBC:n haastattelussa, että osakkeet hinnoitellaan nyt liian korkealle edelleen jatkuvan pandemiauhan alla.
Tämän hetken osakeindeksien arvostustasot eivät Finkin mukaan heijastele kasvavien tartuntalukujen tuomaa riskiä. Pandemia on edelleen uhka pienyrityksille ja yritysten tuloskehitykselle, Fink varoittaa. Hänen mukaansa sijoittajat aliarvioivat koronapandemian seuraukset.
Historian perusteella talouden elpyminen kriisejä edeltävälle tasolle saattaa kestää useita vuosia.
Harvardin professorit Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff ovat tulleet tunnetuksi aiempia finanssikriisejä koskevista tutkimuksistaan. Professorit huomasivat, että toisen maailmansodan jälkeisten finanssikriisien jälkeen kesti keskimäärin neljä vuotta, kunnes bruttokansantuote kohosi kriisiä edeltävälle tasolle.
Suuren 1930-luvun laman jälkeen toipuminen vei peräti 10 vuotta.