Rahastotietoa

Rahastosijoittajat innostuivat jälleen osakerahastoista – suosikkina pohjoismaat

Kesäkuussa Suomeen rekisteröityihin osakerahastoihin sijoitettiin yhteensä 229 miljoonaa euroa uutta pääomaa.

Alkuvuodesta ja vielä toukokuussa osakerahastot eivät olleet rahastosijoittajien suosiossa, sillä niistä lunastettiin tuolloin 518 miljoonaa euroa pääomia.

Nyt siis rahastosijoittajien mielialat ovat selkeästi kääntyneet osakesijoittamisen puoleen.

Pitkän koron rahastoihin sijoitettiin kesäkuussa 111 miljoonaa euroa ja lyhyen koron rahastoihin 91 miljoonaa euroa uusia sijoituksia. Yhdistelmärahastoihin kertyi puolestaan 149 miljoonaa euroa uusia varoja. Vaihtoehtoisista rahastoista lunastettiin yhteensä 44 miljoonaa euroa pääomia.

Osakerahastoissa eniten varoja sijoitettiin kesäkuussa Pohjoismaihin ja Eurooppaan sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 265 miljoonaa euroa. Eniten pääomia lunastettiin Suomeen, kehittyville markkinoille ja Tyynenmeren alueelle sijoittavista rahastoista, yhteensä 116 miljoonaa euroa.

Finanssiala kertoo tiedotteessaan, että kesäkuussa saadut talousluvut olivat edelleen heikkoja, vaikka suunta on jo parempaan päin. Euroopassa talouskasvua ennakoivat ostopäällikköindeksit toipuivat toukokuun romahduksesta, mutta ovat edelleen matalalla tasolla. Yhdysvalloissa yksityisen kulutuksen kasvu on ollut ennakoitua parempaa, ja työttömyyskorvausta hakeneiden määrä on laskenut maaliskuun lopun huipputasosta.

Finanssialan mukaan Yhdysvaltojen keskuspankin näkemykset vaikuttivat myös valtioiden joukkovelkakirjalainojen korkoihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Saksan 10 vuoden joukkovelkakirjalainojen korko nousi merkittävästi kesäkuun alussa, mutta laski lopulta kuun alkua alemmalle tasolle. Yleisesti joukkovelkakirjalainat tuottivat kesäkuussa kohtuullisen hyvin, kun pitkät korot laskivat ja yrityslainojen riskimarginaalit kaventuivat.

”Historiassa saadut tuotot eivät ole tae tulevaisuuden tuotoista. Sijoittaja joutuu nyt markkinoilla tasapainoilemaan yritysten toisen neljänneksen tulosennusteiden, koronapandemian toisen aallon ajankohdan, maailmantalouden taantuman ja keskuspankkielvytysten vaikutusten välillä”, toteaa asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä.

Löydä sopivin Osakesäästötili

  • Osakesäästötilin avulla pystyt ilman välittömiä veroseuraamuksia myymään tai ostamaan ulko- tai kotimaiseen pörssiin listattuja osakkeita.
  • Osakesäästötilien hinnat vaihtelevat ja palveluntarjoajia on useita. 
  • VertaaEnsin.fi on Suomen ensimmäinen palvelu, jonka kautta onnistuu osakesäästötilien vertailu.
  • Vertaamme puolestasi useat osakesäästötilit ilmaisesti ja helposti. Näet eri tilien ominaisuudet ja hinnat ennen kuin teet päätöksen.

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös