Tokmannin osakekurssi on tänään kovassa nousussa hyvin myyntilukujen ansiosta.
Tokmannin vuoden 2020 toisen neljänneksen myynti oli lähes 286 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin toisella vuosineljänneksellä oli 240 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi siis 19,1 prosenttia.
Vertailukelpoinen myymälöiden myynti kasvoi 17,4 prosenttia. Toisella neljänneksellä verkkokaupan osuus myynnistä nousi 0,6 prosentista 1,4 prosenttiin. Koko alkuvuoden eli tammi–kesäkuun 2020 myynti oli 485 miljoonaa euroa. Viime vuodesta vertailukelpoinen myynti kasvoi 11,7 prosenttia.
Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2019 Tokmannin liikevaihto oli 944 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 3 700 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä on eri puolilla Suomea lähes 200 myymälää.
Yhtiön mukaan Tokmannin tarjoamat tuoteryhmät sopivat hyvin tilanteeseen, jossa suomalaiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona ja mökeillä sekä suosineet kotimaan matkailua.
Toisella neljänneksellä kasvoi erityisen vahvasti Tokmannin vapaa-ajan, puutarhan ja kodin kunnostamisen tuotteiden sekä elintarvikkeiden myynti. Vastaavasti pukeutumisen myynti oli edellisvuotta jonkin verran alhaisemmalla tasolla.
Tokmanni arvioi vertailukelpoisen myyntikatemarginaalin laskevan toisella neljänneksellä noin yhden prosenttiyksikön edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kehitykseen vaikuttivat Tokmannin aktiiviset toimenpiteet myynnin kasvattamiseksi sekä edellisvuodesta poikkeava myynnin rakenne.
Tulosohjeistuksen puuttuessa Tokmanni kertoo poikkeuksellisesti toisen neljänneksen ja tammi–kesäkuun myyntitietoja ennakkoon. Vuoden 2020 tulosohjeistus annetaan 29.7. julkistettavan puolivuosikatsauksen yhteydessä.
Tokmannin osakekurssi pomppasi myyntitiedotteen jälkeen yli kuusi prosenttia. Osake on elpynyt viime viikkoina vahvasti ja on nyt jo nyt samalla tasolla kuin helmikuussa ennen koronakriisin tuomaa romahdusta.
Silti analyytikoilla riittää vielä uskoa yhtiöön, sillä kaikki neljä yhtiötä seuraavaa analyytikkoa antaa Tokmannille edelleen ostosuosituksen.
Tokmannin vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,4 prosenttia viime vuodesta. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli -2,2 miljoonaa euroa.
Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen totesi osavuosikatsauksen yhteydessä, että Tokmanni onnistui saavuttamaan hyvän myynnin tason ja parantuneen tuloksen ensimmäisellä neljänneksellä.
”Etelä-Suomen talvisesonki oli poikkeuksellisen huono ja lisäksi poikkeustilanteen aiheuttamat rajoitukset pudottivat asiakasmääriä neljänneksen loppupuolella”, Rautiainen totesi.
Lue myös tämä: Tässä analyytikoiden osakesuosikit Helsingin pörssissä
Löydä sopivin Osakesäästötili
- Osakesäästötilinavulla pystyt ilman välittömiä veroseuraamuksia myymään tai ostamaan ulko- tai kotimaiseen pörssiin listattuja osakkeita.
- Osakesäästötilien hinnat vaihtelevat ja palveluntarjoajia on useita.
- VertaaEnsin.fi on Suomen ensimmäinen palvelu, jonka kautta onnistuu osakesäästötilien vertailu.
- Vertaamme puolestasi useat osakesäästötilit ilmaisesti ja helposti. Näet eri tilien ominaisuudet ja hinnat ennen kuin teet päätöksen.
