Sijoitusideat

Analyytikko: Tilapäisistä koronavaikeuksista kärsivä Wärtsilä on ostolappu

Wärtsilä osakekurssi pörssi sijoittaminen talous

Danske Bankin analyytikko uskoo Wärtsilän palveluliiketoiminnan heikkouden olevan vain väliaikaista.

Meri- ja energiateollisuusyhtiö Wärtsilän huhti-kesäkuun tilauskertymä laski 27 prosenttia viime vuodesta 1,0 miljardiin euroon. Liikevaihto pysyi kuitenkin vakaana pysyen 1,2 miljardissa eurossa kuten vuotta aiemminkin.

Koronakriisi näkyi kuitenkin Wärtsilän viivan alla.

Vertailukelpoinen liiketulos kuitenkin laski huhti-kesäkuussa 55 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemman vertailukelpoinen liikevoitto oli 113 miljoonaa euroa, eli tulos laski 51 prosenttia. Tulospudotus oli hieman pelättyä loivempi, sillä analyytikot odottivat Vara Researchin mukaan keskimäärin 44,6 miljoonan euron lukemaa.

Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola kertoo, että koronaviruspandemian haitallinen vaikutus sekä yhtiön omaan että asiakkaiden toimintaan kasvoi toisella vuosineljänneksellä.

”Tämä näkyi selvästi saatujen tilausten laskuna kaikissa liiketoiminnoissa. Kysyntä väheni erityisen paljon risteilytoimialalla, jossa matkustusrajoitukset ja muut viruksen hillitsemistoimenpiteet ovat pitäneet useimmat matkustaja-alukset pois käytöstä viime kuukausien ajan. Rikkipesurit olivat toinen heikko osa-alue asiakkaiden kiinnostuksen heikettyä maailmanlaajuisten öljymarkkinoiden myllerryksestä johtuen. Energialiiketoiminnassa asiakkaat epäröivät edelleen sitoutua uusiin investointeihin”, Eskola kuvailee.

Lähiajan näkyvyys sumuinen

Eskolan mukaan liikevaihdon pysyminen viime vuoden tasolla oli pääasiassa lisääntyneiden laitetoimitusten ansiota, ja ne tasapainottivat palveluliiketoiminnan volyymien laskua.

”Kannattavuuttamme heikensivät tästä seurannut liikevaihdon jakauma, koronaviruksen kiihdyttämä kustannusten nousu, normaalia alhaisempi kapasiteetin käyttöaste tehtaillamme Euroopassa sekä voimassa olevat kenttähuoltohenkilöstön liikkumisrajoitukset, vaikkakin matkustusrajoituksia on hiljattain kevennetty jonkin verran.”

Vaikka Wärtsilän näkyvyys on edelleen heikko, on selvää, että pandemialla on olennainen vaikutus taloudelliseen tulokseen tänä vuonna, Eskola ennustaa.

Wärtsilä ei edelleenkään anna ohjeistusta vuoden 2020 tuloksesta. Yhtiön mukaan koronapandemian vuoksi taloudellista vaikutusta se ei pysty tällä hetkellä kokonaisuudessaan määrittämään, sillä se riippuu viruksen leviämisen hillitsemiseksi tehtävien toimenpiteiden kestosta ja laajuudesta sekä markkinoiden elpymisen nopeudesta eri maantieteellisillä alueilla.

Danske Bankin analyytikko Antti Suttelin arvioi, että Wärtsilän on vielä toistaiseksi heikko, mutta vuosina 2021-2022 tapahtuu käänne parempaan.

”Wärtsilän palvelutilaukset kärsivät johtuen risteilyalusten seisokista ja asiakkaiden voimalaitosten sulkemisista. Marine-segmentin laitetilauksiin on iskenyt alhaisin laivanrakentaminen 20 vuoteen. Uskomme palveluiden heikkouden olevan vain tilapäistä ja Marine-segmentin laitteilla on merkittävä elpymispotentiaali”, Suttelin ennustaa.

Wärtsilän Energy-markkina osoittaa pankin analyytikon mukaan paranemisen merkkejä, ja services-segmentin perusteltu arvo tarjoaa nousupotentiaalia.

Suttelinin mukaan Wärtsilä on toistaiseksi heikossa paikassa kysyntään liittyvien haasteiden kanssa. Tämä haaste on ollut markkinaosuuden menettäminen kaasuvoimalaitoksissa. Viimeisin haaste on analyytikon mukaan koronaviruksen aiheuttama isku risteilyalusurakoinnille sekä Marine- ja Energy-segmenttien palveluiden kysynnälle.

Palveluliiketoiminnan kasvu tarjoaa osakkeelle nousupotentiaalia

Käänne on kuitenkin näköpiirissä, Suttelin uskoo.

”Kaasuvoimalaitosmarkkina vaikuttaa vakautuneen (viimeisen 12 kuukauden aikana tilaukset nousseet 14 % v/v) ja uskomme, että Wärtsilä voisi voittaa takaisin sen menetetyn markkinaosuuden. 22 %:n v/v pudotus koko konsernin palvelutilauksissa Q2:lla oli todennäköinen pohja, sillä risteilyalusten tulisi palata asteittain käyttöön vuosina 2021-22E ja pääsy asiakkaiden voimalaitoksille on jälleen avautumassa.”

Vaikka Wärtsilän elpyminen on pitkäkestoista, uskoo Danske Bank vuoden 2020 olevan pohja konsernin tilauksissa.

”Wärtsilän palvelutoimintojen arvo (vuoden 2022 ennusteilla) perustelee näkemyksemme mukaan nousupotentiaalia osakkeelle”, analyytikko toteaa.

Danske Bank uskoo, että vuonna 2022 Wärtsilän palvelut tuottavat enemmän kuin Wärtsilän oikaistu liikevoitto.

Pankin 12 kuukauden tavoitehinta Wärtsilän osakkeelle on 9,0 euroa ja suositus osakkeelle on osta. Yhtiötä seuraavasta 16 analyytikosta kolme antaa osakkeelle ostosuosituksen. Kahden suositus on lisää ja peräti yhdeksän analyytikon suositus on pidä. Konsensuksen mukainen tavoitehinta on 7,5 euroa.

Analyytikoiden konsensusennuste on, että Wärtsilän osakekohtainen tulos laskee viime vuoden 0,37 eurosta 0,35 euroon tänä vuonna. Ensi vuodelle ennusteissa on jo 0,45 euron osakekohtainen tulos.

Konsensuksen mukaisella vuoden 2020 tulosennusteella Wärtsilän P/E-kerroin on 21,5x.

Suosituimmat sijoituskirjat - tutustu ja tilaa!

Sijoituskirjoja on moneen lähtöön. Kokosimme suosituimmat sijoittamista ja vaurastumista käsittelevät teokset yhdelle sivulle.

Löydä mieleisesi ja tilaa!

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös