Hintakaula pääkaupungin ja muun Suomen asuntojen välillä kasvaa yhä
Matkabloggaaja Antti Helin: ”Olihan se aika karua, kun loppu matkustaminen kokonaan ja tulot katosi”
Ohjelmistoyhtiö Admicom on pörssin ällistyttävä menestystarina

Matkabloggaaja Antti Helin: ”Olihan se aika karua, kun loppu matkustaminen kokonaan ja tulot katosi”

Miten matkustusrajoitukset vaikuttavat matkabloggaajan elämään?

Koronaviruspandemia on aiheuttanut matkailualalle ennennäkemättömiä vaikeuksia. Vaikka rajoituksia on höllätty asteittain monissa maissa, virus on edelleen suuri maailmanlaajuinen riski. Yksi asia ei kuitenkaan muutu; ihmisten matkakuume.  

Ulkoministeriön yleinen matkustussuositus on edelleen vältä tarpeetonta matkustamista, poikkeuksena maat, joiden osalta on luovuttu maahantulon rajavalvonnasta ja karanteenisuosituksista, kuten Norja, Thaimaa ja Viro.

Vaikka ulkomaille pääsisi jo lentämään, eri maissa toteutettavat rajoitukset ja karanteenimääräykset voivat yllättää matkailijan. Matkustamisen kannalta suuri riskitekijä on myös, että varattu matka tai lento peruutetaan äkillisesti.

Tuhannen euron kysymys tällä hetkellä onkin eritoten niiden henkilöiden huulilla, jotka matkustavat paljon työkseen, milloin pääsemme taas matkustamaan maasta toiseen turvallisesti?

Matkabloggaajan tulot loppuivat samalla, kun matkustuskiellot astuivat voimaan

Suomalainen matkabloggaaja ja -toimittaja Antti Helin ihmettelee maailman menoa Laosista käsin. Helin tuottaa artikkeleita Kerran elämässä, Minne Thaimaassa ja Paratiisireportteri -blogeihin, joiden lukijamäärät puolittuivat ja sivustoilta kertyvät tulot hävisivät kerta laakista samalla, kun matkustuskiellot astuivat tänä keväänä voimaan koronaviruspandemian tuomien rajoitusten vuoksi. Helinilläkin peruuntui suunnitellut matkat Malediiveille ja Kambodzhaan kieltojen vuoksi.

– Olihan se aika karua, kun loppu matkustaminen kokonaan ja tulot katosi saman tien, loppui kuin seinään käytännössä, Helin kertoo.

Helinin elämä Laosissa, jota hän kuvaa blogissaan Kaakkois-Aasian laiskimmaksi maaksi, jatkui kuitenkin pian tutun seesteisissä merkeissä, sillä koronavirustapaukset jäivät maassa vähäisiksi. Matkasuunnitelmien peruuntuessa jäi aikaa rästiprojekteille ja kirjoitustyölle sekä kotimaanmatkailuun perheen kanssa.

– Itselle iski sama paniikki, kun muualla maailmassa, kun mentiin karanteeniin ja ajattelin, että mitäköhän tästä seuraa. Aika nopeasti se arki on palannut normaaliin.

Äkkijarrutus ei onneksi kaatanut Helinin taloutta, vaikkakin bloggaajan tulot tulevat pitkälti sivustoilla vierailevien matka- ja majoitusvarausten kautta saaduista affiliate-tuloista. Säästöt ja vaimon palkkatulot toivat Helinin perheelle tarvittavaa turvaa. Tulot ovat nyt pikkuhiljaa palautumassa, sillä Kerran elämässä -blogissa käsitellään myös kotimaanmatkailua, joka on Suomessa kovassa suosiossa. Monessa maakunnan kohteissa on tehty kävijäennätyksiä ja vierailijoita on ollut huomattavasti tavallista kesää enemmän, raportoi Yle.

– Kesäkuukausina lukijamäärät ovat palautuneet melkein normaaliksi ja tulot puoleen normaalista. Veikkaan kyllä, että blogin kannalta syksyllä on luvassa uusi romahdus, kun kotimaanmatkailubuumi päättyy, Helin arvioi.

Korona muuttaa tapaamme matkustaa

Korona muuttaa matkailukulttuuria ja jättää pysyviä arpia. Helinin mielestä pandemia on tuonut mukanaan hyviä asioita, joita hän toivoo näkevänsä myös tulevaisuudessa.

– On helposti matkustettu liikaa. Vähän kun on pikaruokaa, niin on pikamatkustamista; viikonlopuksi lennetään johonkin kaupunkiin, mutta aika paljon kulutetaan yhden viikonlopun takia luonnonresursseja…voisi matkustaa vähän harvemmin ja paremmin.

Ehkä moni miettii omaa elämäänsä vähän liikaakin matkustamisen kautta. Helin kuvailee itseään ”nojatuolimatkabloggaajaksi”, sillä vallaton edestakainen suhaaminen maasta toiseen on jäänyt nuoruuteen.

– Se oli oikeastaan mielenkiintoista, että se ensimmäinen reaktio tuntui olevan monella matkabloggaajalla, oli se kauhistus, että voi vitsi näin monta matkaa ja matkasuunnitelmaa peruuntui, mutta siinä ajateltiin oman matkustamisen kautta sitä maailmanlaajuista kriisiä ehkä liikaakin.

Miltä lentomatkustus tulee näyttämään koronaviruspandemian jälkeen?

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Hintakaula pääkaupungin ja muun Suomen asuntojen välillä kasvaa yhä

Seuraava artikkeli
Admicom Adminet ERP toiminnanohjausjärjestelmä talous

Ohjelmistoyhtiö Admicom on pörssin ällistyttävä menestystarina