Kasvuosakkeet

Teslan osake noussut 400 prosenttia tänä vuonna – analyytikko odottaa 95 prosentin kurssilaskua

Tesla osakekurssi Nasdaq teknologiapörssi sijoittaminen pörssi

Sähköautovalmistaja Tesla villitsee niin sijoittajia kuin sijoittajiakin. Kaikki eivät silti usko yhtiöön.

Torstain ja perjantain kurssirymistelyssä varsinkin USA:n teknologiaosakkeet ovat laskeneet rajusti. Teslan osake tuli torstaina alas 9,0 prosenttia.

Koko tänä vuonna Teslan osake on ollut kuitenkin häikäisevä menestystarina, sillä osake on kivunnut vuoden alusta jo lähes 400 prosenttia. Sähköautovalmistaja nousi tänä vuonna Toyotan ohi markkina-arvoltaan maailman arvokkaimmaksi autonvalmistajaksi.

Osaketta ovat kirittäneet useat seikat. Teslan osaketta on nostanut analyytikot, jotka ovat nostaneet osakkeen tavoitehintoja. Myös Teslan julkistama osakesplitti on antanut tukea osakkeelle, kun sähköautovalmistaja ilmoitti splittaavansa osakkeensa viideksi. Sijoittajia on villinnyt myös huhu, että Tesla lisättäisiin piakkoin S&P 500-indeksiin.

Yhtiö on myös kammennut tuloskuntoaan kovemmaksi kulukuurin ja Model 3:n kovien myyntilukujen avulla. Tesla rikkoi maaliskuussa miljoonan valmistetun auton rajan, ja valmistetuista autoista yli puolet oli uusinta Model 3:a.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk lupaili toukokuussa suuria yhtiön käänteentekevästä keksinnästä, uudenlaisesta akusta. Akun kehittämistyöstä on vastannut kiinalainen Contemporary Amperex Technology yhdessä Teslan kanssa.

Reutersin lähteiden mukaan uuteen tekniikkaan perustuvan akun kerrotaan kestävän peräti 1,6 miljoonan kilometrin verran ajoa. Lisäksi se on myös huomattavasti nykyisiä akkuja edullisempi valmistaa.

Häikäisevän kurssinousun taustalla on kuitenkin muutakin kuin sähköautojen hyvät myyntiluvut ja tuloskehitys.

Yhä useampi sijoittaja ei näe Teslaa enää autovalmistajana vaan teknologiayhtiönä, joka tulee tulevaisuudessa myymään ohjelmistoja ja muita dataan perustuvia palveluja. Elon Muskin tavoiteena on lisäksi tehdä Teslasta itseohjautuva kyytipalvelu, jossa yhtiö ottaisi robotaksista oman osuutensa.

Miljardöörisijoittaja Ron Baron uskoo vakaasti Teslaan. CNBC-uutiskanavan haastattelussa helmikuussa hän kertoi, että Teslan liikevaihto saattaa yltää peräti yhteen biljoonaan dollariin seuraavan 10 vuoden aikana – ja nousu jatkuu vielä senkin jälkeen. Biljoona on 1000 miljardia.

Kaikki eivät kuitenkaan usko Teslan ruusuiseen tulevaisuuteen. Jos Wall Streetin synkimpiin analyytikkoarvioihin on uskominen, tulee Teslan osake suorastaan romahtamaan seuraavan 12 kuukauden aikana.

GLJ Research -yhtiön analyytikko Gordon Johnson on tällainen Tesla-synkistelijä. TipRanks-sivuston mukaan hänen tavoitehinta Teslan osakkeelle on vain 17,4 dollaria, kun tämän hetken kurssinoteeraus on 418 dollaria. Johnsonin tavoitehinta on siis peräti yli 95 prosenttia nykykurssia alhaisempi.

Luonnollisesti myös Johnsonin suositus Teslan osakkeelle on myy.

Jyrkästä näkemyksestään huolimatta Johnson odottaa, että Teslan sähköautojen toimitukset yltävät tänä vuonna lähes 495 000 autoon, kun Tesla itse on ohjeistanut toimitusten nousevan 500 000 autoon.

Siihen analyytikon myönteiset näkemykset Teslasta sitten jäävätkin. Johnson näkee Teslan osakkeessa lukuisia ongelmia.

Analyytikon mukaan Teslan ydinliiketoiminta on yhä jatkuvasti tappiollista. Yhtiön itseajavien autojen ratkaisun eli FSD:n (full self-driving) myynti on laskusuunnassa USA:ssa, Kanadassa ja Euroopassa ja Kiinassakin myyntiluvut ovat jääneet odotettua alhaisemmiksi.

Lisäksi Teslan osakkeiden häikäisevällä nousulla ei ole mitään tekemistä perusfundamenttien kanssa, Johnson arvioi. Lisäksi Yhdysvaltain keskuspankin elvytyspolitiikan vuoksi osakemarkkinat ovat “rakenteellisesti rikki” ja markinolla rakennetaan nyt pörssikuplaa, analyytikko uskoo.

Teslan perusfundamentit heikkenevät päivittäin, ja lopulta osake hinnoitellaan yhtiön käypään arvoon, Johnson ennustaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös