Talouden trendit

Yrittäjät vetoaa hallitukseen matkailun puolesta

Suomen Yrittäjät vetoaa nyt hallitukseen, että se tekee tänään ratkaisuja, jotka mahdollistavat Lapin ja muidenkin maakuntien matkailuelinkeinon tulevaisuuden.

Koronan tuomat vaikeudet pahenevat matkailussa. Lapland Hotels ja Lapland Safaris kertoi tällä viikolla aloittavansa 2000 henkilöä koskevat yt-neuvottelut.

Yhtiöiden konserniyhtiö on Lapin suurin matkailukonserni. Konsernin tytäryhtiöt Lapland Hotels ja Lapland Safaris aloittavat koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Vaikutusten piirissä on 2000 henkilöä.

Matkailukonsernin mukaan koronavirukseen liittyvät kotimaiset matkustusrajoitukset ja muut rajoitukset vaikuttavat yhä voimakkaasti sekä kansainväliseen vapaa-ajan matkailuun että työperäiseen matkustamiseen. Kansainvälinen matkustaminen tulee vähenemään tulevana talvikautena merkittävästi.

Konsernin mukaan lähiviikot ovat kriittisiä, ja erityisesti päätökset kansainvälisen matkustuksen ehdoista ja edellytyksistä sekä liikematkustamisesta tulevat vaikuttamaan yritysten toiminnan laajuuteen ja selviytymiseen.

“Tilanne on erittäin vakava. Sadat yritykset ja tuhannet työpaikat ovat vaarassa. Hallituksen pitää tehdä nopeasti – mieluiten tänään – linjauksia, jotka mahdollistavat matkailutoiminnan. Jos matkailutalvi perutaan, se iskee laajalti aluetalouteen monessa maakunnassa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Asiasta on neuvoteltu hallituksessa viime päivinä. Erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön johto on ollut haluton ratkaisuihin, jotka avaisivat ovea työ- ja lomalennoille.

“On kohtuutonta, jos yksi ministeriö katkaisee matkailutoimialan elämänlangan. Suomen matkailurajoitukset eivät voi olla Euroopan kireimmät”, Pentikäinen toteaa.

Työmatkat voidaan Yrittäjien mielestä mahdollistaa, kun matkustajalla on tuore negatiivinen testitulos, joka voidaan varmistaa maahan tullessa pikatestein.

“On kohtalokasta, jos työmatkat käyvät karanteenien vuoksi mahdottomiksi”, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo sanoo.

Lomalentoja varten alan toimijat ovat kehittäneet viranomaisten kanssa malleja, joilla voidaan turvata terveysturvallinen matkailu. Matkustajille voidaan rakentaa niin sanottu matkustajakäytävä, jossa tulijat massatestataan lentokentillä, heiltä edellytetään suojainten käyttöä ja heitä pidetään omissa ryhmissään välttäen kontakteja paikallisiin. Samoja käytäntöjä voidaan hyödyntää reittiliikenteessä.

“Tilauslennoilla tulee paljon perheitä, jotka pysyvät yhdessä ja joita on helppo ohjata. Lapin koronatorjuntaa johtavat lääkäritkin pitävät ryhmämatkailua mahdollisena”, Salo korostaa.

Suomen matkailutulo – kotimainen ja vientitulo – on noin 16 miljardia euroa. Ala työllistää 140 000 henkeä ja tuottaa lähes kolme prosenttia Suomen viennistä. Talvimatkailu tuo Lappiin kaksi kolmasosaa vuoden liikevaihdosta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös