Finnair joutuu perumaan suunnittelemiaan lentoja

Finnairin koronavaikeudet eivät ota loppuakseen.
Finnair Finnair

Finnair on päivittänyt 25.10 alkavan ja ensi maaliskuun loppuun päättyvän lentoliikenteen talvikauden liikenneohjelmaansa heikentyneen kysyntätilanteen mukaisesti. Samalla liikenneohjelman ulkopuolelle jäävät lennot on peruttu.

”Pidämme yllä talvikaudella Suomelle kriittisiä yhteyksiä, sillä suomalainen yhteiskunta ja vientiteollisuus tarvitsevat lentoyhteyksiä”, sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orvér.

Orvérin mukaan Finnair ei kuitenkaan voi lentää kaikkia alun perin suunnitelmassamme olleita lentoja, sillä matkustusrajoitukset ja koronatilanne ovat vaikuttaneet voimakkaasti lentojen kysyntään.

Finnairin talvikauden liikenneohjelmassa on 45 kohdetta kotimaassa ja Euroopassa, mutta viikkovuoroja on jouduttu karsimaan lähes kaikilta reiteiltä. Kaukolennot keskittyvät Tokioon, Souliin, Hongkongiin, Shanghaihin, Nanjingiin ja Bangkokiin, jotka ovat myös tärkeitä rahtikohteita. Bangkokin reitti lennetään rahtilentona Helsingistä Bangkokiin ja matkustusrajoitusten vuoksi vain Bangkok-Helsinki-lennolla kuljetetaan matkustajia. Finnair jatkaa myös pelkästään rahtia kuljettavia lentoja Singaporeen ja New Yorkiin. 

Kotimaan lentoja perutaan

Kotimaassa Finnair lentää talvikaudella 2020/2021 Ivaloon, Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin, Kittilään, Kokkolaan, Kuopioon, Kuusamoon, Maarianhaminaan, Ouluun, Rovaniemelle ja Vaasaan, mutta yhtiö joutuu perumaan osan aiemmin julkistetuista viikkovuoroista riittämättömiksi arvioitujen matkustajamäärien vuoksi.

Finnair on päivittänyt Lapin lentojen viikkovuoromäärät vain marraskuun loppuun asti, ja lopputalven tarjontaa tarkistetaan vielä lokakuun loppupuolella talven kysyntänäkymän mukaisesti. Tampereen ja Turun lennot ovat tauolla talvikauden loppuun asti. 

Finnair viestii perutuista lennoista suoraan asiakkaille, joilla on varaus näille lennoille ja tarjoaa heille mahdollisuuksien mukaan korvaavan lennon. Asiakkaat voivat myös valita lipun hinnan takaisinmaksun, jos tarjottu lento ei sovi heille. Koronatilanteen ja matkustusrajoitusten aiheuttaman epävarmuuden vuoksi Finnair tarjoaa joustavan matkustuspäivien muutosmahdollisuuden 1.4.2020 – 31.3.2021 välillä varatuille lennoille. 

Lisäksi vähäisten matkustajamäärien vuoksi Finnair sulkee myös loungensa Helsinki-Vantaan lentoaseman Schengen-alueella toistaiseksi 12.10. alkaen. Finnairin Non-Schengen-alueen lounge Helsinki-Vantaalla on ollut suljettuna maaliskuusta lähtien. 

Lennot lisääntyvät ensi keväänä

Finnair lentää marras-maaliskuussa noin 75 matkustajalentoa päivässä ja päivittää liikenneohjelmaansa kysyntätilanteen eläessä, koska muutokset matkustusrajoituksissa vaikuttavat suoraan lentojen kysyntään. Vuonna 2019 Finnair lensi noin 350 lentoa päivässä ja kohteita oli yli 100 Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.   

Finnair on päivittänyt myös alustavan liikenneohjelmansa 1.4.2021 alkavalle lentoliikenteen kesäkaudelle. 

”Kohdevalikoimamme laajentuu ja viikkovuorojen määrä kasvaa keväällä. Seuraamme kuitenkin edelleen kysyntätilanteen kehittymistä ja päivitämme kesäkauden 2021 liikennesuunnitelmaa sen mukaisesti vielä alkuvuonna 2021. Toivomme tietysti matkustusrajoitusten ja koronan siihen mennessä hellittävän, jotta pääsisimme vähitellen lentämään hieman enemmän”, Orvér kertoo. 

Nyt tehdyillä liikenneohjelman päivityksillä ei ole vaikutusta Finnairin puolivuosikatsauksen yhteydessä esittämiin arvioihin vuoden 2020 taloudellisesta tuloksesta.

Finnair ennustaa, että sen liikevaihto tulee vuonna 2020 laskemaan olennaisesti vuoteen 2019 verrattuna ja että vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan huomattava tilikaudella 2020. Samoin Finnairin kapasiteetti laskee olennaisesti kuluvana vuonna vuodesta 2019.

Finnairin osakkeen lasku on jatkunut Helsingin pörssissä. Vuoden 2017 lopun huippulukemista lentoyhtiön markkina-arvosta on sulanut jo yli 83 prosenttia. Tämän vuoden aikana kurssi on laskenut 63 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
telakka talous suhdanteet vienti tuotanto

VM: Suomen talous on taitekohdassa

Seuraava artikkeli
EKP keskuspankki euro euromaat talous

Ekonomisti: Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on katastrofi