Yritysuutiset

Rapala kiitää pörssissä – palautti tulosohjeistuksen

Rapala sijoittajat osakekurssi sijoittaminen pörssi talous

Ensi vuoden tulosennusteella Rapala hinnoitellaan selvästi alle viime vuosien keskimääräisen arvostustason.

Kalastusvälinevalmistaja Rapalan osake kipusi tiistaina Helsingin pörssissä peräti 20,3 prosenttia. Syynä oli yhtiön maanantaina julkistama positiivinen tulosvaroitus.

Rapala VMC perui maaliskuun lopussa vuoden 2020 näkymänsä koronapandemian vaikutusten takia. Yhtiö palauttaa nyt näkymänsä vuodelle 2020 ja odottaa konsernin liikevaihdon laskevan vuodesta 2019, raportoidun liikevoiton laskevan tai olevan samoilla tasoilla kuin vuonna 2019 ja vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan vuodesta 2019.

Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat vuonna 2019 yhteensä 4,4 miljoonaa euroa ja niiden odotetaan olevan tänä vuonna 10 miljoonan euron suuruusluokassa. Tämä johtuu pääosin Aasian uistintuotantolaitoksen alasajosta sekä käynnissä olevasta uudelleenjärjestelyohjelmasta, joka julkistettiin lokakuussa 2019.

Rapala kertoo, että sen tuotteiden kuluttajakysyntä on jatkunut hyvällä tasolla. Loppuvuoteen liittyy yhä tiettyä epävarmuutta ja koronapandemia on edelleen riskitekijä koko vuoden kehitykselle.

Koronakriisi ylläpitää kuitenkin taloudellista epävarmuutta.

Pandemia voi vaikuttaa yhtiön toimintaympäristöön monella tapaa, esimerkiksi liikkumisen rajoitusten, myymälöiden sulkemisten, etäisyyksien pitämisen sekä kuluttajaluottamuksen muutoksen kautta. Esimerkiksi täydellinen varastojen sulkeminen sekä kattavat liikkumisen rajoitukset Keski-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa vaikuttaisivat koko vuoden liikevoittoon negatiivisesti jopa neljä miljoonaa euroa.

Helsingin pörssin listattu Rapala VMC on maailman johtava kalastusvälineyritys ja globaali markkinajohtaja uistimissa, kolmihaarakoukuissa ja kalastukseen liittyvissä veitsissä ja työkaluissa. Yhtiöllä on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja Rapalan jakeluverkosto on alan kattavin.

Päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Virossa, Venäjällä, Indonesiassa ja Isossa-Britanniassa. Rapalan brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, Storm, Blue Fox, Luhr Jensen, Williamson, Dynamite Baits, Mora Ice, StrikeMaster, Marttiini ja Peltonen sekä 13 Fishing Yhdysvaltain ulkopuolella.

Rapalan liikevaihto vuonna 2019 oli 275 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 2 100 henkilöä 42 maassa.

Tammi-kesäkuun puolivuotiskaudella Rapalan liikevaihto laski 17 prosenttia viime vuodesta 117 miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto laski viime vuoden 12 miljoonasta eurosta 4,2 mijoonaan.

Toimitusjohtaja Nicolas Warchalowski kertoi puolivuotiskatsauksen yhteydessä, että vuoden 2020 ensimmäinen vuosipuolisko oli erittäin poikkeuksellinen koronapandemian aiheuttaessa merkittäviä vaikutuksia konserniin.

Myynnin lasku oli suurinta Pohjois-Amerikassa sekä Pohjoismaissa. Pohjois-Amerikassa jakelukeskukset olivat suljettuina hallinnollisten rajoitustoimenpiteiden seurauksena yli kuukauden. Lisäksi lauhat talvisäät vaikuttivat voimakkaasti talviurheiluliiketoimintaan sekä Pohjoismaissa myyntiä laskivat muutokset eräissä kolmansien osapuolien jakelusopimuksissa.

Analyytikot odottavat Rapalalta tältä vuodelta keskimäärin negatiivista -0,22 euron osakekohtaista tulosta. Ensi vuodelle odotuksissa on positiivinen 0,15 euron osakekohtainen tulos. Ensi vuoden tulosennusteella yhtiön P/E-kerroin on 19x. Se on alhainen verrattuna viime vuosien keskimääräiseen arvostustasoon, sillä vuonna 2017 kerroin oli peräti 67x, vuonna 2018 23,5x ja viime vuonnakin 27,7x.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös