“Ilmassa on optimismia – ja hyvästä syystä”, arvioi varainhoitoyhtiö Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolini kertoessaan vuoden 2021 näkymistä.”
Päästrategin mukaan koronahoidot ovat kehittyneet, ja mahdollisuus saada tehokkaita rokotteita lähikuukausina kasvaa. SE parantaa maailmantalouden ja yritysten tulosten toipumisen näkymiä. Vie kuitenkin vielä kauan palata pandemiaa edeltävään ”normaaliin”. Ensi vuosi on vasta alku muutokselle.
Yksi asia on selvä: kehittyvät markkinat – Kiina veturinaan ja heikon dollarin tuella – toimivat toipumisen veturina vuonna 2021.
Työmarkkinoiden toipuminen ja kotitalouksien säästöjen nousu ennätyslukuihin saattavat Paolinin mukaan lisätä kulutusta maailmanlaajuisesti. Investointeja vievät eteenpäin yritysten voittojen kasvu ja pääoman säilyttämisen sykli.
Sijoittajien tulee myös varautua siihen, että ympäristön merkitys kasvaa vuonna 2021. Tämä siivittää kasvua puhtaan energian kaltaisilla sektoreilla. Joe Bidenin voitto Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa lisää tämän muutoksen vauhtia.
Pictetin mukaan vihreät sijoitukset tulevat olemaan keskeinen osa talouden elvytyspaketeissa eri puolilla maailmaa, mikä johtaa vahvaan ja synkronoituun talouskasvuun.
Ensi vuonna kiinalaisosakkeet tarjoavat hyvää tuottoa
Koronapandemiasta toipumisen pitäisi nostaa maailman osakemarkkinoita vahvasti vuonna 2021, PIctet ennustaa. Maailman osakemarkkinat nousevat hieman yli 10 prosenttia vuonna 2021, mutta eri alueiden välillä on suuria eroja.
Kiinan talouden vahvuus vaikuttaa edelleen myönteisesti. Kiinalaiset osakkeet lienevätkin suurimpien nousijoiden joukossa ensi vuonna. Kiinan keskuspankki tukee markkinoita jatkamalla elvytystä. Maa on todennäköisesti ainoa suuri talousvalta, joka harjoittaa ensi vuonna elvyttävää finanssipolitiikkaa.
Pictetin mukaan muut suuret taloudet sitä vastoin kiristävät finanssipoliittista ohjausta vuonna 2021 elvytettyään taloutta laajasti koko tämän vuoden.
Japani on valmis hyötymään naapurimaansa vahvasta talouskasvusta sekä omista tehokkaista koronanvastaisista toimista. Sillä on muita korkeampi suhteellinen paino syklisillä toimialoilla kuten teollisuudessa ja autoteollisuudessa, ja se on hyvissä asemissa hyötyäkseen maailman kaupan ja investointien elpymisestä, kun maailmantalous toipuu.
Muualla Pictet uskoo kehittyvien markkinoiden osakkeiden hyötyvän Kiinan V:n-muotoisesta elpymisestä ja heikosta dollarista.
Riski koronapandemian jatkumisesta painaa Yhdysvaltojen ja Euroopan markkinoita, mutta ympäristöasioista riippuvaiset toimialat, kuten puhdas energia, menestyvät markkinoita paremmin Yhdysvaltojen vastavalitun presidentin Bidenin kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden ja Euroopan uuden vihreän kehityksen ohjelman (Green deal) vuoksi.
Pääomamenojen toipumiselle alttiit sykliset osakkeet, kuten teollisuus ja materiaalit, hyötynevät patoutuneesta kysynnästä laitosten ja kaluston päivittämiseksi. Pictetin mukaan niiden kautta voi hyötyä globaalista reflaatiosta ilman erittäin pitkän aikavälin ja ESG-tekijöiden vastatuulia, jotka painavat pankki- ja energia-alan osakkeita.
Teknologiayhtiöt tuskin yltävät vuoden 2020 loistotuottoihin – teknologiatoimiala on kestokulutushyödykkeiden jälkeen kallein toimiala, Pictet muistuttaa.
Ilman inflaation ja joukkolainojen korkojen vahvaa nousua on ennenaikaista siirtyä täysin kasvuosakkeista ei-pidettyihin arvo-osakkeisiin, kuten pankkeihin.
Kehittyvien markkinoiden paikallisen valuutan joukkolainoissa edelleen hyvä tuotto
Vaikka uskomme maailmantalouden toipuvan hyvin koronapandemiasta vuonna 2021, bruttokansantuotteiden kasvu tuskin johtaa kehittyneiden markkinoiden valtionlainojen myyntiaaltoon, Pictet uskoo.
Keskuspankit eivät ota tarpeettomia riskejä ilman inflaation pysyvää nousua, johon mielestämme menee vuosia. Sekä EKP että Fed tekevät kaikkensa ylläpitääkseen sopeuttavaa finanssipolitiikkaa ja varmistaakseen, että elpyminen on kestävää.
Inflaatio pysyy ensi vuonna alhaisena, alle tavoitetason, mutta vahvan kasvun, hyödykkeiden nousevien hintojen ja matalien korkojen yhdistelmä nostaa hieman inflaatio-odotuksia. Siksi sijoittajat voivat odottaa näkevänsä vain hienoista nousua valtionlainojen koroissa 2021, mutta heidän kannattaa myös varautua reaalikorkojen laskuun.
Inflaation paluun vuoksi Yhdysvaltojen inflaatiosuojatut arvopaperit (TIPS) voivat päihittää kaikki kehittyneiden maiden nimellisarvoiset joukkolainat, Pictet uskoo.
Vuoden aikana kasvu on vahvaa ja kansainvälinen kauppa lisääntyy, joten kehittyvien markkinoiden paikallisen valuutan joukkolainat menestynevät hyvin. Ne ovat yksi hyvin harvoista korko-omaisuusluokista, joka tuottaa yli 4 prosenttia, Pictet ennustaa.
Niiden houkuttelevuutta sijoituskohteena lisää kehittyvien markkinoiden valuuttojen mahdollinen voimakas vahvistuminen, joka on todennäköistä globaalin maailmantalouden elpyessä ja kaupan jännitteiden helpottaessa.
Kiinan renminbi-määräisille lainoille lienee tiedossa poikkeuksellisen vahva vuosi. Ne hyötyvät hyvästä tuotosta verrattuna kehittyneiden markkinoiden joukkolainoihin sekä siitä, että niitä käytetään yhä useammin joukkolainojen vertailukohteena.
Kehittyneiden markkinoiden lainojen näkymät ovat sekavat. High yield -lainat ovat jo kalliita ja voivat tuottaa oletettua vähemmän, kun taas investointiluokan (IG) yrityslainat ovat houkuttelevampia, Pictet uskoo.
Dollarin alamäki jatkuu
2021 ei näytä hyvältä vuodelta dollarille, Pictet varoittaa. Kun maailmantalous kasvaa tasatahtia kaikkialla, Yhdysvaltojen budjettivaje todennäköisesti kasvaa ja Yhdysvaltojen keskuspankki Fed ohjaa markkinoita toimillaan.
Kulta noussee jälleen, mahdollisesti 2 000 dollariin vuoden 2021 loppuun mennessä. Keskuspankkien setelirahoituksen jatkuminen, heikentynyt dollari ja reaalikorkojen laskeminen syvemmälle negatiivisiksi tukevat todennäköisesti kullan kysyntää.