Oma talous

Perheen perustaminen hidastaa naisten palkkakehitystä, mutta ei miesten

Naisten palkkakehitys hidastuu selkeästi perheen perustamisiässä, kertoo Eläketurvakeskus.

kuukausiansiot miehet naiset ansioero

Suomalaisten työeläkevakuutettu ansio vaihtelee merkittävästi iän ja sukupuolen mukaan. Pienimmät palkat ovat uraansa aloittelevilla naisilla ja suurimmat 40-vuotiailla miehillä. Perheen perustaminen näyttää vaikuttavan erityisesti naisten palkkakehitykseen. Tiedot käyvät ilmi Eläketurvakeskuksen julkaisemasta Suomen työeläkevakuutetut 2019 -julkaisusta.

Eläketurvakeskuksen mukaan palkansaajien työeläkevakuutettu ansio oli keskimäärin reilut 3 000 euroa kuukaudessa vuonna 2019. Mediaani oli vajaat 2 800 euroa, käy ilmi Suomen työeläkevakuutetut -tilastosta. Työeläkevakuutetut ansiot sisältävät myös epäsäännölliset ja osa-aikaiset työt.

Miesten työeläkevakuutettu keskiansio (3 400 €/kk) oli 800 euroa eli lähes kolmanneksen suurempi kuin naisten (2 700 €/kk). Ero on selvä kaikissa tulokymmenyksissä ja kasvaa mitä suuremmat ansiot ovat.

Naisten korkeimpaan tulokymmenykseen pääsee 4 400 euron kuukausiansioilla. Miehillä vastaava raja on 5 800 euroa.

Palkkahuippu on keski-iässä

Vähiten ansaitsevat työuraansa aloittelevat nuoret naiset (17–30-v.), keskimäärin 1 700 euroa kuukaudessa. Eniten ansaitsevat 40–50-vuotiaat miehet, keskimäärin 4 300 euroa kuukaudessa.

Eläketurvakeskuksen mukaan miesten keskiansiot nousevat tasaisesti 17–40 ikävuoden välillä. Korkeimmillaan miesten palkat ovat 44 vuoden iässä, keskimäärin 4 300 euroa kuukaudessa. Sen jälkeen tulotaso vakiintuu ja alkaa hiljalleen laskea 50 ikävuoden jälkeen. 

Naisten ansiokehitys on nousujohteista aina 30 vuoden ikään asti. Tuolloin, perheen perustamisiässä, sukupuolten välinen palkkaero repeää. Naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia ja miehet jatkavat töissä.

Naisten palkkakehitys jatkuu 35 ikävuoden jälkeen, mutta sukupuolten palkkaero jää pysyväksi. Naisten palkat ovat korkeimmillaan 48-vuotiaana, keskimäärin 3 300 euroa kuukaudessa. 

”Perheellistyminen näyttää vaikuttavan enemmän naisten työuriin. Lasten syntymän jälkeiset vuodet lyhentävät erityisesti naisten työpäivää ja leikkaavat ansiotuloja. Kun lapset kasvavat, äidit voivat taas panostaa työuraansa ja palkkataso nousee”, arvioi kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.

Naisvaltaisella kuntasektorilla on kapea leipä

Sukupuolten välistä tuloeroa selittää vahvasti sukupuolittuneet työmarkkinat. Naiset työskentelevät miehiä useammin terveys- ja sosiaalialoilla, kuntasektorilla, jossa keskiansiot ovat yksityistä sektoria ja valtion työpaikkoja matalampia.

Kunnan työntekijät tienasivat keskimäärin 2 600 euroa kuukaudessa, 300 euroa vähemmän kuin yksityisen sektorin työntekijät. Parhaat ansiotulot sai valtion leivissä, keskimäärin 3 400 euroa.

Ansiotuloihin vaikuttaa myös työsuhteiden määräaikaisuus ja osa-aikainen työskentely, joka on yleisempää naisilla kuin miehillä.

”Tuloeroihin vaikuttavat muun muassa koulutus, työtuntien määrä ja ammatti. Myös palkansaajien ikärakenne vaihtelee aloittain. Esimerkiksi valtion virkamiehet ovat korkeasti koulutettuja, ja heillä on pitkä työhistoria”, kertoo Kannisto.

Vuoden 2019 lopussa työeläkejärjestelmän piiriin kuului 3,8 miljoonaa alle 69-vuotiasta, joista 2,4 miljoonaa oli työssä viime vuoden lopussa.

1 kommentti
  • Mikko sanoo:

    Miksi tästä tehdään sukupuolikysymys?
    Ei se, että on nainen hidasta palkkakehitystä tai se, että on mies kiihdyttäisi palkkakehitystä. Kyse on siitä, että se kuka sukupuolesta riippumatta jää kotiin hoitamaan pieniä lapsia, sen palkkakehitys hidastuu!
    Miksi tästä tehdään sukupuolikysymys?
    Ja kyllä on totta, että naiset jäävät useimmin kotiin hoitamaan pieniä lapsia, mutta naiseus ei ole SYY palkkakehityksen hidastumiseen.

  • Ylös
    >