
Aspocomp arvioi tammi-joulukuun 2020 liikevaihdon olevan 25,6 miljoonaa euroa. Alhaisen liikevaihdon sekä ensimmäisellä vuosineljänneksellä kirjatun 0,3 miljoonan euron luottotappiovarauksen vuoksi tammi-joulukuun 2020 liiketulos jää yhtiön arvion mukaan aikaisemmasta ennusteesta ja on noin -0,1 miljoonaa euroa.
Aikaisemmassa marraskuussa julkistamassaan ennusteessaan yhtiö oli arvioinut vuoden 2020 liikevaihdon ja liiketuloksen jäävän merkittävästi vuoden 2019 tasosta.
Vuoden 2019 liikevaihto oli 31,2 miljoonaa euroa ja liiketulos oli 3,4 miljoonaa euroa.
Tietoliikenneverkot- ja autoteollisuussegmenttien neljännen vuosineljänneksen kysyntä jäi ennakoitua alhaisemmaksi.
Kolmannen vuosineljänneksen tulosraportin yhteydessä yhtiö totesi, että koronapandemia ja heikentynyt suhdanne vaikuttavat laajasti elektroniikkateollisuuden toimitusketjuihin ja yhtiön asiakkaiden tilauksiin.
Asiakkaiden kysyntään liittyvien merkittävien epävarmuuksien vuoksi näkymät vuodelle 2020 sisältävät normaalia huomattavasti korkeamman riskin, yhtiö kertoi. Erityisen vaikeassa tilanteessa on Euroopan autoteollisuus.
”COVID-19-pandemian ja sen aiheuttaman yleisen kysynnän heikkenemisen takia sekä taloudellisista syistä osa asiakkaista on joutunut siirtämään tilauksiaan eteenpäin tai jopa perumaan tilauksia. Aasialaisilla piirilevyjen massatoimittajilla on ollut heikentyneen markkinatilanteen vuoksi ylikapasiteettia, jolloin ne ovat poikkeuksellisesti pystyneet reagoimaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Autoteollisuussegmentissä kysyntä on jatkanut laskuaan, sillä asiakkaat ovat vähentäneet varastotasojaan hidastuneen kysynnän seurauksena”, kertoi Aspocompin toimitusjohtaja Mikko Montonen totesi tulosraportin yhteydessä.
Aspocomp julkisti edellisen tulosvaroituksen viime heinäkuussa.
Aspocomp tarjoaa piirilevyteknologian suunnittelu-, testaus- ja logistiikkapalveluja tuotteen koko elinkaaren ajan. Yhtiön asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset.