
Bitcoinin ja kryptovaluuttojen käyttö kasvoi valtavasti Afrikan mantereella vuoden 2020 aikana, kertoo Bitcoin Magazine -sivusto. Suomessa aiheesta kertoo Bittiraha.fi.
Bitcoin Magazinen mukaan esimerkiksi Keniassa kryptovaluuttoilla tehtyjen transaktioiden määrä kasvoi peräti 400 prosenttia viime vuodesta. Kenia on kehittänyt muita Afrikan maita enemmän mobiilimaksamista verkkokaupassa. Bitcoinin käyttöönotto on lisännyt maan etumatkaa mobiilimaksamisessa.
Nigeriassa bitcoineja on aiemmin käytetty pienimuotoiseen kaupankäyntiin, jossa ostettu ja myyty bitcoineja, vaihtaen niitä fiat-rahaan tai muihin kryptovaluuttoihin. Viime vuonna Nigeriassa tapahtui kuitenkin muutos, kun kansainväliset treidaajat sekä vientiä ja tuontia harjoittavat toimijat ovat ohittaneet Nigerian keskuspankin ulkomaanvaluutan kontrollit käyttäen bitcoinia maksuvälineenä.
Kryptovaluuttojen kasvavalle suosiolle Afrikassa on lukuisia syitä-
Tärkein syy on se, että maanosassa on kehittymätön finanssisektori. Kuitenkin afrikkalaisilla on huomattava tarve turvalliselle tavalle säilöä, käsitellä ja siirtää valuuttaa.
Kryptovaluuttojen suosion uskotaan kasvavan Afrikassa entisestään vuonna 2021, sillä maanosassa asuu miljoonia ihmisiä, joilla ei ole todellista mahdollisuutta päästä käsiksi moderneihin talous- ja rahajärjestelmiin.
Bitcoin ja älypuhelin ovat ratkaisu afrikkalaisten tarpeelle saada käyttöönsä pankkipalvelut.
Nigeria ja Kenia ovat monessa mielessä otollista maaperää kryptovaluuttojen suosion kasvulle. Niissä on kova talouskasvu ja kansalaisilla on käytössään älypuhelimet. Kuitenkin pankki- ja pankkiautomaattiverkosto varsinkin maaseudulla on puutteellinen, minkä vuoksi rahansiirtoja hoidetaan usein edelleen käteisellä.
Vuosi 2020 oli bitcoinin juhlaa myös sijoituksena. Kryptovaluutan arvo nousi vuonna 2020 peräti 308 prosenttia suhteessa dollariin. Vuoden lopussa bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen.
MAINOS
Coinmotion / SalkunRakentaja -yhteistyötarjous
Avaa tili Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1%:n treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).